Translate

perjantai 18. joulukuuta 2020

Jouluun on viikko aikaa

Joulu valtaa pikkuhiljaa mielen, vaikka ei olisi yhtään jouluihminen.  Ihmettelen jouluvaloja toisten pihoissa ja ikkunoissa, nostan vähitellen joulukoristeita hyllyille ja pöydille.  En silti jaksaisi koko syksyä puuhastella joulun hyväksi.  Näin viikkoa ennen joulaattoa sen voi myöntää: joulu on tulossa.   Kinkkukin jo ostettiin jääkaappiin odottamaan.  Joulukuusi haettiin mökin metsästä.  Hankalaa on valita kuusi monien joukosta.  Varsinkaan, kun ne eivät ole kasvatettu joulukuusiksi.  Kaikki ne tuntuvat vähäoksaisilta ja väsähtäneiltä.  Joulukoristeet saatuaan se on tarpeeksi hyvä runsaan viikon ajaksi koristamaan kotia ja antamaan tuoksua.


Eilinen päivä olikin viikon poutaisin.  Mökillä oli vielä hitunen luntakin ja maisema näytti valoisalta.  Kotona 50-60 km etelämpänä pimeys oli vastassa.  


En ole ottanut isompaa kameraakaan esille vähään aikaan.  Jotenkin pimeys ei anna samaa mielenkiintoa valokuvaukseen, kuin kirkkaat päivät.  Varsinkaan, kun en hallitse oikein valokuvauksen kaikkia kikkoja.  Tietokoneella osaan jonkun verran niitä korjata.
Talvilinnutkin olivat löytäneet ruokintapaikan.  Siirsimme sen syksyllä suojaiseen metsikköön.  Laitamme sinne ainoastaan auringonkukansiemeniä.  Kyllä joillekin linnuille kelpaavat ja oravat syövät loput.
Lankoski virtasi hienosti.  Se vaatii jo hyvän pakkasen jäätyäkseen, eikä täällä rannikkoalueella ole ollut vuosiin kunnon talvea.  Kaunis se on noinkin.  Onneksi tuota kivisiltaa ei ole hävitetty.  Se on kestänyt kauan.  Liikennettä siinä ei enää kulje, kuin kävelijöitä.  Nykyaikaiset sillat rapautuvat vuosikymmenissä.  Vanhat kivisilla kestävät satoja vuosia.


Sain tänä vuonna julkaistuksi pöydän laatikossa muhineet runoni, kun oli mahdollisuus ilmaiseksi julkaista.  Sekin tuntui vähän jouluiselta.  Lahja itselle.




1 kommentti:

  1. Paljon onnea runokirjan johdosta. Kaunis kansi on kirjassa. Varmasti se on itselle mitä parhain joululahja. Ihanaa joulun odotusta sinulle.

    VastaaPoista

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Uusi lumi vanhan surma

  Uutta lunta tuli vanhan päälle.  Ei sitä täällä länsirannikolla ollut, kuin 3 cm.  On taas niin talvisen näköistä.  Kieltämättä kaunis val...