Viimeisiä istutuksia koitetaan nyt varjella kuivuudelta. Vähän vaikeaa se on, kun pitää olla välillä muualla. Mökillä on kantovesi, eikä vettä voi käyttää määrättömästi. Kaivovesi ei ole vielä koskaan loppunut täysin meidän kaivosta. Sadevettä kaivataan ihan surkeasti. Saataisiin taas saavit ja vesisäiliö täyteen.
Istutettavat taimet alkoivat olla puutarhoista vähissä. Minun piti ostaa vielä muutama taimi paikkaamaan hitaasti lähteviä siementen istutusvälejä. Kesäkurpitsaa, avomaan kurkkua tomaatintaimi ja uutuutena korianteri. Korianterintaimi kukki, joten siitä ei saa lehtiä säilöön. Lukemani mukaan siitä voi saada siemeniä, joten odottelen niitä.
Ensin oli viileätä ja kuivaa, nyt on kuumaa ja kuivaa. Yksi pieni sadekuuro on tullut viikon aikana. Astioihin istutetut kukatkin on parasta laittaa vähän varjoon. Dahlia istutettiin vanhaan puuastiaan ja sai paikkansa koivun juurelta.
Koskahan viimeksi on ollut toiveiden kesä säiden suhteen. Sopivasti lämmintä ja sopivasti sadetta. Joko puuttuu jompikumpi tai tulee halla.
Juhannusruusu sentään kukki aikanaan ja toi valoa ja kauneutta kuivaan puutarhaan. Se on vaatimaton eläjä. Kukkii talojen puutarhoissa kauan viimeisien asukkaiden jo poistuessa.
En ole helteen ystävä, eivätkä siitä pidä kasvitkaan. Minä piristyin uimarannassa, kasveja sinne ei voi viedä. Sipuli on varma kasvi. Kuivuudessa ne voivat jäädä pieniksi, mutta eivät kuihdu heti sateettomuuteen. Niitä ei ole kasteltu lainkaan.
Punarinta on asettunut pesimään puutarhaan ja hyppelehtii ruuan haussa ruohikolla. Se taitaa löytää jotain syötävää pesueelleen.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.