Tekstit

Sadepäivän puuhia

Kuva
Sadepäiviä on sattunut tälle talvelle monta ja puuhien keksiminen alkaa jo kyllästyttää. Pihalle olisi mukava mennä, lenkille tai muuten vain.  En ole niin aktiivinen kuitenkaan, että kovalla sateella ainakaan menisin.  Sisällä aika on kulutettava jollakin tapaa.  Alan jo noustessa miettiä mitä tekisin ensin.  Siitä se päivä alkaa rullaamaan, ensimmäinen puuha johtaa toiseen ja niin edes päin.  Ettei koko vapaapäivä mene telkun ääressä.  Tänään aloitin vessan pesulla.    kukkamullan vaihtaminen  pelargonian siementen istuttaminen  kukkien kastelu  kukkasten lannoittaminen Siinä seuraavat puuhat.  Esikko oli tehnyt yhden kukkasen, siitä ilahduin. Kutominen on taas yksi harrastus johon silloin tällöin palaan.  Olen hidas, suorastaan tuskastuttavan hidas kutoja.  Jos on vähänkin jotain laskettavaa ja muita silmukoita kuin oikein ja nurin, niin joudun katsomaan ohjetta monta kertaa....

Mökkiretki

Kuva
Piipahdimme mökillä ns. retkellä.  Eväät mukana ja lasti sinne jäävää tavaraa.  Sinnehän on hyvä viedä, mitä ei kotiin mahdu tai kotona tarvita.  Tällä kertaa lumettomuus ei haitannut, päästiin pihaan saakka ajamaan.  Emme vietä siellä talvella enää lomia tai viikonloppuja.  Lieneekö syynä mukavuudenhalu.  Mökin lämmittäminen vie muutaman päivän, eikä siihen ole oikein halua.   Aurinko sentään paistoi ja saatiin ovikin auki, se oli kosteuden takia turvonnut piukaksi.  Hellaan laitettiin tuli makkaranpaistoa varten ja termospullosta kahvit päälle.  Ihan retkeltä se tuntui.  Puita oli jemmattu kuistille seuraavaa käyttöä varten. Pieni kävelylenkki raikkaassa ilmassa ja pihan tarkastelua.  Vihreätä oli, mutta kalseaa.  Ei ihan keväältäkään vielä tuntunut vaikka aurinko paistoi.  Välillä on hyvä käydä mökillä ihan vaan tarkastuskäynnillä, ei koskaan tiedä kuka on tullut käymään ilman lupaa.  Naapureihin ...

Kesä ja lisääntyvä vapaa-aika

Kuva
Tällä hetkellä alkaa mieli jo siirtyä kevättä kohti, kun tuo talvikaan ei oikein ole ollut  mukava.  Sadetta on tullut joka muodossa, maahan vain ei ole jäänyt mitään.  Toisaalta se on hyvä, kun ei ole ollut liukasta.  Lämmintä säätä luvataan vielä nyt helmikuullakin. Siemeniä on tietysti tilattu ja vähän suunniteltukin.  Viime kesäisiä kuvia olen katsellut ja mietiskellyt mitä vielä kukkapenkkeihin mahtuisi. Värikkäitä kuvia katsellessa mielikin keventyy.  Tuleehan se kesä sieltä muutaman kuukauden kuluttua.  Se onkin ensimmäinen kesä eläkkeellä.  Aikaa on vaikka mihin.  Liikaa tekemistä en halua suunnitella.  Antaa ajan kulua ja teen sitten mitä haluan ja mihin voimat riittävät. Mökkeiltyä tulee varmaan enemmän mitä työssä ollessa, kesän ajan ainakin.  Vapaa-aikaa on yllinkyllin.  Olen huomannut, että eläkeläiset ovat kovin kiireisiä.  Minkähän takia?  Onko heillä ja kohta myös minulla, kiire tehdä ...

Puuta pesään

Kuva
Nyt on ollut lauha talvi, aina ei ole näin.  Puuta tarvitaan lämmitykseen aika monta mottia puulämmitteisessä talossa.  Meillä ei sellaista ole, ikävä kyllä, kuin mökillä.  Haluaisin nauttia elävän tulen katsomisesta ympäri vuoden.  Puolet vuodesta puuta kuluu, ei niin kovin paljon lämmitykseen, mutta muuten kyllä.  Tosin, on sitä juhannuksenakin laitettu hellaan tuli kolean sään vuoksi. Saunassakin tuli palaa pari kertaa viikossa.  Se on mökillä ainoa pesupaikka ja lämmintä vettä tarvitaan tiskaamiseen.   Olen ihmeissäni kuunnellut joidenkin poliitikkojen puhetta Suomen huonosta metsänhoidosta ja liiasta puiden kaatamisesta.  Uskon kuitenkin asiantuntijoihin asiassa.  Suomessa on osattu kestävä metsien hoito 1900-luvulta saakka. Täällä Suomessa ei pärjätä ilman puuta.  Jokaiseen taloon, myös rivitaloihin,  olisi saatava mahdollisuus puulämmitykseen toisen lämmitysmuodon vierelle.  Sähköntuotto ...

Surkea talven alku

Kuva
Viime vuonna istutetut mansikantaimet ovat vaarassa, kun on surkea talvi.  Pakkasia ne kestävät, mutta eivät välttämättä jos tulee lumi ennen pakkasia.  Minulla on tästä edellisistä mansikoista kokemusta.  Eivät ne toipuneet siitä ja istutin siis uudet.  Harmittaa valtavasti jos taas käy näin.   Ilmatieteenlaitos näyttää miten ovat talvet kehittyneet.  Tämä Suomen lounaiskolkka kärsii useimmiten huonoista talvista. Vaihtelut vuosien välillä ovat suuret.  Toisinaan tulee lunta kaikki paikat täyteen, toisinaan taas maa on paljaana vielä tammikuun lopulla. https://ilmatieteenlaitos.fi/talvitilanne Olen lehdistä lueskellut miten luonto sekoilee muutenkin.  Kasvit ikäänkuin heräävät kevääseen, vaikka talvi on paikalla.  Jos tämä on ilmastonmuutosta, niin ei hääviltä näytä tulevaisuus, puutarhan kannalta ainakaan. Erilaisia tuhohyönteisiä saapuu pohjolaan ja kuivuus tappaa kasvit kesällä. Tietysti voisi jotenkin peitellä kasveja...

Suomalaista ruokaa

Kuva
Uusi vuosi 2020 on kolmen yön päässä ja pitäisi tietysti tehdä joitain lupauksia.  En halua aloittaa mitään muuta ruokaan ja syömiseen liittyvää juttua, kuin tavoitella ruuan laitossa suomalaisia tuotteita.  Terveellisen ruuan syöminen on aina tavoitteeni, nyt jouluna se taas vähän repsahti.  Tulin äsken miettineeksi mikä on minun pöydässäni aina suomalaista ja mikä muualta tullutta.  Vihannekset ja juurekset ovat suurelta osin suomalaista: perunat, porkkanat, sipulit, lehtisalaatit tomaatti ja kurkku sekä kaali.  Hedelmissä on ulkolaisia luonnollisista syistä.  Kotimaisia omenoita syön niin kauan, kun niitä on tarjolla.  Liha on myös suurelta osin suomalaista.  Nykyisin on mainiosti, kun paketeissa pitää olla alkuperämaa.  Ravintoloissa ei aina tiedä mistä he tilaavat lihansa, joten on aivan mahdollista, että olen syönyt ulkomaistakin lihaa.   Ostamani maitotuotteet ovat muuten suomalaisia, paitsi jugurtteja on tullu...

Pullaa pöytään

Kuva
Vaikka en  jouluihminen olekaan koristelun suhteen, niin joulun lähestyessä alkaa tulla tunne ja halu leipoa jotain.  Leivon kakkuja ja piirakoita ympäri vuoden aika usein, mutta pullan leipominen on jotenkin niin työlästä.  Siihen täytyy oikein suunnitella aika ja päivä.  Tänään se sitten oli.  Yleensä leivon ulkomuistista reseptejä paljon vilkuilematta, nyt tein oikein tismalleen reseptin mukaan.  Ostan yleensä jotain halpoja puolikarkeita vehnäjauhoja, nyt satsasin enemmän ja ostin AnniHelenaa.  Vielä reseptiäkin seurasin pussin kyljestä.  Muuten taikina oli aika lailla samanlainen kuin omanikin, voita oli vähemmän ja käytin tuorehiivaa yhden palan.  Makoisia olivat. Reseptissä oli erilaiset täytteet, hyvin se silti kävi kanelikierteisiini ja uutuutena kokeilin rahkapitkoa.  Laitoin väliin lakkarahkaa.  Hyvin rahka pysyi sisällä. Joulua voi lähestyä vähän hitaammin askelin.  Enempää en tänään sitten viits...