Kuvat kertovat tunnelmia ja tarinoita

 Olen aina rakastanut kuvia, sekä valokuvia, että kortteja.  Ei ole mikään ihme, että haluan valokuvata ja kerätä kortteja.  Niitä katsellessa muistan tunnelman ja jotain siitä mitä olen ajatellut juuri sinä kuvaamisen hetkenä.  Tätä kukkaa katselin kauan.  En muistanut istuttaneeni sitä ja kun se vihdoin avautui syyskuun puolessa välissä.  Ihastelin sitä ja olin mielissäni, kun näin sen kukkivan.

Lilja sopii hyvin tähän kohtaan.  Syksyn tyhjentämä puutarha sai vähän lisää väriä.

Kävelin metsissä ja puolukat punersivat kypsinä.  Suomen luonnon parasta antia.  Tämä on se syksy, kun tein puolukoista tuoremehua sitruunahapon avulla.  Hyvää tuli.

Marjaomenapensaan marjat ovat houkuttelevan värisiä, mutta eivät kelpaa ihmisille, eikä eläimille.  Ihmettelen usein miksi ne eivät kelpaa linnuille.  Ne eivät kuulemma ole myrkyllisiä.

Olen jäsenenä postcrossissa ja saan usein kortteja puutarhoista ja maatöistä.  Se on mielestäni mukavaa.  Olen maininnut siellä pitäväni puutarhasta ja jo senkin takia saan niitä.

Kuvat antavat paljon iloa ja muistoja.  Koitan kaikin keinoin säilyttää kuvia.  Albumini ovat pullollaan, ei pelkästään lapsenlapsista otettuja tai muusta perheest.  Kyllä sinne kuuluvat kuvat myös puutarhasta ja muista rakkaista harrastuksista.

Syksyn lehtisatoa ja haravointia

 Syksyiset päivät puutarhassa kuluvat haravoiden ja muita syystöitä tehden.  Meidän mökkipihamme on metsän ympäröimä ja lehtiä rittää haravoitavaksi.  Puut, kun ovat erilaisia lehtien irtoamisen suhteen.  Haavoista lehdet irtoavat  aikaisin ja koivut seuraavaksi.  Tammi pitää lehtensä pitkälle syksyyn, osan talveen saakka.  Kaikkia lehtiä ei saa haravoitua eikä tarvitsekaan, osan lehdistä voi jättää haravoimatta tai siirtää niitä pensaiden alle.  Mökkipihastamme lehtiä saa haravoida n. 10 peräkärryllistä, joka on myönnän, ihan sairasta.  Onneksi minun ei tarvitse haravoida siitä, kuin ehkä yksi peräkärryllinen.

Samalla, siivoillessani pihaa, katselen monivuotisten  pensaiden ja puiden kuntoa.  Yllättävää kyllä,  isot sateet ovat auttaneet osaa pensaista ja puista virkistymään.

Pieni kanadan hemlokki on jonkun verran kasvanut, se onsinnitellyt aiemmin vuosia kuivassa paikassa auringossa.  Ehkä se selviää.  

Myös kanukka virkistyi sateesta ja kasvoi pöyheämmäksi.

Metsäpolulla olevat alppiruusut innostuivat kasvattamaan oksia pidemmiksi.

Yksi alppiruusu innostui kukkimaan lämpimien säiden johdosta.  Se ei taida kukkia ensi vuonna.  Kasvit sekoavat välillä vuoden ajoista.

Pihan puita pitää katsella joka puolelta.  Vauriot jäävät välillä katselta piiloon.

Sienet eivät kuulu puun pintaan vain lähistölle.  Puussa on jotain vialla.  Vanhat puut alkavat lahota ja saattavat kaatua seuraavassa myrskyssä mökin päälle.  Ne voivat pysyä pystyssä pitkäänkin, mutta niitä pitää seurata.  Sähkölaitoksen henkilökunta tulee poistamaan jos ne ovat vaarassa kaatua sähkölinjojen päälle.  

Metsässä kasvavia sieniäkin ehdin poimimaan.  Suppilovahveroita on paljon ja vähän keltavahveroitakin.

Miksi kirjoitan blogia

 Olen monasti ihmetellyt itseäni, mikä tänne blogiin vetää kirjoittamaan.  Osaltaan varmaan se, että en tekisi puutarhassa tai kotona senkään vertaa, mitä nyt teen.  Kirjoittaminen on minulle tärkein juttu. Tekemisestä keksii aina uutta sanomista.  Tietysti pidän puutarhan uudistamisesta ja istuttamisesta.  Kutsun itseäni somehäärääjäksi.  Jotain tehtyäni, on suorastaan pakko jakaa se jossain.  Kai tämä päivittäminen antaa jotain muistoja niistä kaikista askareista, joihin olen ryhtynyt.  

Ansaitsemismielessä ei kannata julkaista yhtäkään tekstiä.  Siihen täytyy olla muita tavoitteita.  Harjoitusmielessä kirjoittaminen on yksi tavoite.  Päiväkirjamainen ote on toinen syy.  Niissä on tavoitetta kylliksi.  Ilo puutarhasta ja joskus onnistumisista kasvatusten suhteen antaa paljon.

Hienoja tapahtumia tämäkin kesä on tuonut tullessaan.  Kaikkea ei voi julki tuoda, eikä tarvitsekaan.  

Nämä olivat ensimmäiset julkaisemani kuvat tässä blogissa vuonna 2012.  Silloin iloitsin kauniista tulppaani-istutuksesta ja ihanasta auringonlaskusta merellä.  Niitä on mukava muistella.  En ehkä muistaisi näistä mitään jos en olisi niitä julkaissut.  On monia sellaisia kuvia nykyään, että ne jäävät unholaan tietokoneen sisuksiin.  Näin niihin voi palata vuosienkin kuluttua.

Nyt alkaa suosikkini vuodenajoista, syksy, toivottavasti tulee tehtyä jotain mistä voi kirjoittaa.

Kuivausta niitä tarvitseville

 Laitettiin sipulit pussissa tikun nokkaan nauttimaan lämpimästä auringosta, ennen kuin ne siirretään johonkin lämpimän paikkaan sisälle.  Nyt on ollut aika kosteata ja kuivaaminen ulkona ei onnistu ja sisälläkin on hankalaa jos sipuleita on paljon.  Meillä ei ole, kuin tuo pussillinen, josta siitäkin riittää moneksi kuukaudeksi.  Lämpimän pesuhuoneen lattialle ne toivottavasti kuivuvat hyvin.

Kuivaaminen on hyvä tapa säilyttää elintarvikkeita.  Seuraavaksi on aikomus opetella sienien kuivausta.  Suppilovahverot ovat siihen hyviä niiden ohuuden takia.  Ne kuivuvat huoneenlämmössä 3-4 päivässä ja säilyvät kauan lasipurkeissa tai muovipurkeissa.  Kuivaaja olisi hieno laite, mutta laitteita alkaa olla jo likaa.

Siinä ne ovat perattuina kuivumista odottamassa.

Pakastin on nimittäin niin täynnä, ettei sinne mahdu mitään.  Aina pitää ottaa jotain pois jos aikoo sinne jotain laittaa.  Se on silti pakastuksen tarkoituskin.  Kaikilla pakasteilla on oma säilymisaikansa, jolloin maku alkaa kärsiä.  Marjoistakin vitamiineja poistuu vuoden jälkeen vaikka maku olisi ihan hyvä.

Hyviä mansikat ovat ihan lusikoiden. Suorastaan mahtavia viilin tai jogurtin kanssa.  Niitä on pakko alkaa kuluttaa heti eikä ensi vuonna.  

Kuivaaminen ilman uunia on energiaa säästävä tapa.  Saunan jälkilämmössä tai lattialämmityksen avulla.  Kauemmin se tietysti kestää, mutta aikaa on. Olen kuivannut yrtit hyvällä menestyksellä.  Nyt sitten sipulit ja sienet.  Klapitkin on parhaita kuivina ja kopisevina.