Miksi kirjoitan blogia

Olen monasti ihmetellyt itseäni, mikä tänne blogiin vetää kirjoittamaan. Osaltaan varmaan se, että en tekisi puutarhassa tai kotona senkään vertaa, mitä nyt teen. Kirjoittaminen on minulle tärkein juttu. Tekemisestä keksii aina uutta sanomista. Tietysti pidän puutarhan uudistamisesta ja istuttamisesta. Kutsun itseäni somehäärääjäksi. Jotain tehtyäni, on suorastaan pakko jakaa se jossain. Kai tämä päivittäminen antaa jotain muistoja niistä kaikista askareista, joihin olen ryhtynyt.

Ansaitsemismielessä ei kannata julkaista yhtäkään tekstiä. Siihen täytyy olla muita tavoitteita. Harjoitusmielessä kirjoittaminen on yksi tavoite. Päiväkirjamainen ote on toinen syy. Niissä on tavoitetta kylliksi. Ilo puutarhasta ja joskus onnistumisista kasvatusten suhteen antaa paljon.

Hienoja tapahtumia tämäkin kesä on tuonut tullessaan. Kaikkea ei voi julki tuoda, eikä tarvitsekaan.

Nämä olivat ensimmäiset julkaisemani kuvat tässä blogissa vuonna 2012. Silloin iloitsin kauniista tulppaani-istutuksesta ja ihanasta auringonlaskusta merellä. Niitä on mukava muistella. En ehkä muistaisi näistä mitään jos en olisi niitä julkaissut. On monia sellaisia kuvia nykyään, että ne jäävät unholaan tietokoneen sisuksiin. Näin niihin voi palata vuosienkin kuluttua.

Nyt alkaa suosikkini vuodenajoista, syksy, toivottavasti tulee tehtyä jotain mistä voi kirjoittaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juurikon poistaminen

Jos ja kun on tiedossa vähän työläämpi homma, tarvitsen aikaa valmistautumiseen. En pysty suoralta kädeltä työntekoon. Kirsikkapuun juuriston ja kannon kaivaminen oli juuri sellainen työ. Mittailin sitä katseellani pari päivää. Kanto oli seissyt siinä jo pari vuotta puun kaatamisen jälkeen, levittäen juuristonsa kautta taimia joka puolelle puutarhaan, kolmen metrin säteellä. Kaadoimme puun, kun se ei oikein voinut hyvin. Yhtään kirsikkaa emme siitä saaneet. Muutaman vuoden se kukki, sitten ei mitään. Se tuli tiensä päähän. Lapio, kirves ja kanki, siinä työkalut. Pari tuntia siihen meni. Ensin lapioin ympäriinsä maata, että juuret näkyivät. Juuret piti katkoa joka puolelta kirveellä ja välillä vääntää kangella. Kyllä se siitä irtosi. Yksin minulla olisi luultavasti mennyt kauemmin. Onneksi isäntämies tuli kankeamaan köntin ylös. Ei se niin loppujen lopuksi kovin pitkäaikainen homma ollut. Siihen oli vain ryhdyttävä. Seuraava työ oli klapien pinoaminen. Ei siihen

Takapihalla tapahtuu

Puutarhan hoito on välilä kovaa työtä. Pensaan poisto lähes juurineen vaatii voimaa, aikaa ja työkaluja. Kyllästyin kahteen vielä jäljellä oleviin pensashanhikkeihin. Ne ovat keväällä kauan aikaa risumaisia ja kukkivat vasta syksyllä. Ne leikattiin kerran jo alas, mutta annettiin kasvaa uudestaan. Nyt oli niiden aika lähteä. Lapio, oksasakset ja kirves aseenani ryhdyin työhön. Hiki virtasi ja aikaa kului, pala palalta sain katkottua juuria niin paljon, että sain pensaat poistettua. Ei mikään ihme, että ne menestyvät vuosikausia niin paksulla juurella. Istuttaessa pitääkin aina miettiä haluaako kasvien antaa olla paikassaan niin kauan kunnes itsestään häviävät vai haluaako joskus istuttaa ne muualle. Kukat ovat eri asia, niitä voi siirrellä jos haluaa. Tänään oli hyvä aurinkoinen päivä rakentaa kissalle ulkoiluhäkki takapihan ovelle. Siihen minun taitoni eivät riitä. Onneksi oli siihenkin tekijä. Tässä kissa jo nautiskelee auringon paisteesta melk

Jättitatar

Jättitatar on yksi ns. vieraslajeista, joita yritetään hävittää. Pihoilla se on kasvi, jolla voi nopeasti saada ison, peittävän ja uhkean pensaan. Se on vaatimaton kasvupaikan suhteen. Kesässä se kasvaa parimetriseksi. Se leviää nopeasti, jos sen antaa levitä. Trimmerillä ja ruohonleikkurilla se pysyy kurissa. Pieniin pihoihin sitä ei kannata istuttaa. Maaseutumaisen mökin pihalla se on omiaan. Pensas leikataan syksyllä matalaksi, keväällä se lähtee innokkaasti kasvuun. Syysväri sillä on ihan hieno. Meillä ne kasvavat paikoissa, jossa ei ole paljonkaan multaa, vaan karkeaa metsämaata. Emme ole yrittäneet pensaita hävittää, joten en tiedä kuinka sitkeä se on. Voisin kuvitella, että aika sitkeä. Helpot kasvit ovat pelastus puutarhalle, jota ei aina ehdi hoitaa tai viitsi hoitaa. Rehevänä ne kasvavat ilman hoitoa. Tamäkin on varmaan joku tatarheimoon kuuluva. Se kukkii vähän myöhemmin ja on yhtä helppo kasvi.

Hae tästä blogista