Kai se kesä sieltä tulee

Huhtikuun puoliväli, eikä mitään kevättöitä ole voinut tehdä.  Kummallista, mutta totta.  Kaupunkipuutarhasta sentään on lumi sulanut, kesämökillä ei niinkään.  Märkää siellä ainakin on.  Laitoin n. kolme viikkoa sitten pelargonian siemeniä kasvamaan ja näin pieniä ne vielä ovat.  Nopeasti ne itivät, muutamassa päivässä, sen jälkeen kesti kauan ennen kuin kolmas lehti ilmestyi.


Takapihalle on pitänyt ostaa lisää tuoleja jo kauan.  Nyt heräsin siihen tarpeeseen ja hankin pari tuolia.  Tiedä sitten onko tämä paikka niille hyvä vai joku toinen.  Silloin tällöin haluaa jotakin uutta, vaikka kaikki on niin kallista silloin kun niitä tarvitsee.  


Ikkunasta olen saanut seurailla lintuvieraita viereisellä pellolla.  Ulos en arvannut mennä kuvaamaan, ikkunan läpi vain.  Joutsenia ja kurkia.  Isoja hienoja lintuja.  Ne viivähtivät siinä muutaman päivän ja jatkoivat matkaansa.





Pääsiäinen on tuossa tuokiossa.  Lammasta ei meillä paisteta, sianlihaa ja kalaa.  Mämmiä jälkiruuaksi.  Ei se ihan niin huonoa säätä ole luvannut mitä pelättiin.  Kenties ulkonakin voi olla ja savustaa kalaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ajatuksia ja runoja keväästä ja puutarhasta.

Jättitatar

Reseptien avulla kaapin tyhjennystä