Translate

perjantai 22. huhtikuuta 2022

Joutsenten kevätiloa

 Mökillä ei vielä pystynyt tekemään muuta kuin hiukan haravoimaan pälvipaikkoja ja ihastelemaan auringonpaistetta.  Seuraavalla kerralla ehkä enemmän.  Ulkoiltua tuli monta kertaa enemmän kuin kaupungissa.  Kävin seuraamassa joutsenten kevätkisailua parin kilometrin päässä. Järvelle joutsenetkaan eivät vielä päässeet, mutta viereisellä pelolla, mihin aina jää  sulamisvesiä, oli aikamoinen huhuilu ja kaakotus.  



Oli siellä muitakin lintuja, mutta ne jäivät joutsenten varjoon.  Olin sen verran kaukana.  Lähemmäksi en päässyt ja jos olisin päässyt, ne olisivat lentäneet karkuun.  Eivät ne siinä paria päivää kauemmin viivähtäneet, huilasivat ja ruokailivat ja jatkoivat matkaa tuleville pesintäpaikoille.





Maaseudulla pääsee toisinaan seuraamaan eläinten puuhia.  Keväällä varsinkin niilläkin on niin paljon mielenkiintoista tekemistä, että ne päästävät ihmiset tarkkailemaan.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Takapihan kevät alkaa

 Kevät mönkii pikkuhiljaa paikalle.  Nyt on jo niin lämmintä päivisin, että voisi jo ruveta keväthommiin.  En kuitenkaan usko kevään tulevan...