Se oli taas piirakan aika. Kasvispiirakkaan voi laittaa mitä omassa suussa maistuu hyvältä. Jääkaapissa nyhjöttävät kasvikset on hyvä käyttää hyödyksi. Vähän nahistuneetkin muuttuvat pannulla paistettuna meheviksi ja maukkaiksi ja nälkä huolehtii lopusta. Tältä se näyttää kypsänä.
Käytin valmista suolaiselle leivonnalle tarkoitettua piirakkataikinaa. Siitä saa kaulittuna aika ison.
Itsekin voi tehdä jos haluaa.
Pilkotut kasvikset ja broilerinpalaset voi laittaa samaan aikaan pannuun. Ne kypsyvät suurin piirtein samassa ajassa.
Minä laitoin broilerin lisäksi kantarelleja, varhaiskaalia, suippopaprikaa, sipulia ja mausteita
Määristä en osaa sanoa tarkkaa lukua. En juurikaan mittaile, kun teen kaapista löytyvistä tuotteista ruokaa.
Käytin kastikkeena tällä kertaa kaurafraichea ja juustoraasteena vähän kevyempää tavaraa.Aika ison pannun ne täyttivät. Öljyä pannuun ja mausteiksi lipstikkaa, mustaa pippuria ja haudutettaviin kasviksiin tarkoitettua jauheseosta. Paistoin piirakkaa 200 asteessa n. puoli tuntia.
Tämä piirakka on yhden hengen piirakka siis minun. ei toki yhdellä kertaa syötynä. Voin ehkä pakastaakin jonkun verran.
Kyllä se kesä sieltä tulee. Kävin omenapuuta vähän katkomassa ja se teki kukat.







Kommentit
Lähetä kommentti
Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.