Mökillä pitempään ollessa kannattaa pitää jonkun verran kuivavarastoa, vaikka ne joutuisi syksyllä laahaamaan kotiin. Niillä voi täydentää ruokaa tai keksiä jotain syötävää, kun ei viitsi lähteä ajelemaan kauppaan. Metsästä löytyy marjoja ja sieniä pääraaka - aineeksi.
Tein tänään kantarelleista piirakaa. Ne poimin ihan pihatien kyljestä metsän puolelta. Onneksi oli kaapissa vehnäjahoja. Yksinkertainen pohja.
Voita 150q
jauhoja 3 dl
vettä pari ruokalusikallista
1 tl suolaa
Piirakkaan paistoin sieniä, yhden sipulin, palasen paprikaa ja persiljaa kasvimaalta. Mukaan laitoin vähän kermaa, kreikkalaista rasvatonta jogurttia ja juustoraastetta. Paistoin piirakan 200 asteessa puoli tuntia.
Tein elämäni ensimmäisen kerran karviaisista hilloa. Olin varannut hillosokeria, kun aioin keittää vadelmahilloa. Niitä en löytänytkään niin paljon kuin kuvittelin. Oli siis hyvä tilaisuus kokeilla karviaisia. Ne ovat tulleet syötyä yleensä suoraan pensaista.
Paljon ei kaappeihin tarvitse tarvikkeita kerätä. Jauhoja, mausteita, sokeria, säilykkeitä, makaronia, suolaa ja mitä itse yleensä syö.
Puolukatkin alkavat punoittaa aurinkoisilla paikoilla. Vielä ei ole niiden aika. Ne ovat parhaita kokonaan kypsänä.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.