Reissu on joskus mukava lisä tähän elämän kulkuun. Jos ei nyt mitään luxusta niin erilaista kumminkin. Moneen kertaan on tätäkin matkaa kuljettu. Turku on isompi kaupunki, kuin Pori ja joen ranta on hyvin käytetty hyväksi. Kaikenlaista katsomista löytyy. Sattui vielä aurinkoinen hetki viettää rantakäytävällä. Aurinko kimmelsi ikkunoissa.
Kukkiakin piti ihailla. Vielä on sen verran lämmintä, että jotkut kukat viihtyvät.
Ilma oli +15 eikä tarvinnut toppatakkia pukea päälle. Jatkoimme Viking Grace laivalle, jossa ei oikein sillä lailla meikäläiselle tekemistä löydy, kuin syöminen ja meren katselu. Meri onkin kaunis joka vuoden aikana .
Sattui sielläkin yksi auringon pilkahdus sateen seassa. Ei kannella viitsinyt oleskella. hiukan vain raitista ilmaa hengittämässä. Hyvän paikan löysimme loppumatkasta maiseman ihailuun. Meri on rauhoittava.
Laivoja nähtiin isoja ja pieniä. Purjeveneet näyttivät pikkuruisilta isojen laivojen seassa. Paljon reitillä kulkee liikennettä. Finnlines kulkee Naantalista.
Laivassa ihmiset kuljeskelivat edestakaisin, tehden kuka mitäkin. Musiikki ei tällä reissulla ollut kovin mukavaa meidän korville. Monilla näytti olevan mukana korttipakkoja, ristikkolehtiä ja muunlaisia ajantappokeinoja. Minäkin lähetin pari korttia postcrossajille. Niihin sai Ahvenanmaa leiman, kun vei ne infoon ennen Maarianhaminaa.
Kivan näköinen koriste seisoi käytävässä. Tekokoivuun oli tehty kukkia.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotsinlaiva
Ruotsin risteilyillä on pitkä historia. 1960 - luvulla on varsinainen autolauttamatkailu alkanut. En muista koska olen tehnyt ensimmäisen matkan. Silloin ei vaadittu kaikilla olevan hyttiä varattuna. Siellä nukuttiin milloin missäkin. Se oli olevinaan niin hienoa. Ei sellaista enää kaipaa.
Maisemista ja ruuista nauttivalle nuo Finnlinesin laivat ovat ihan kokeilemisen arvoisia perinteisten yhtiöiden sijaan.
VastaaPoista