Pyhäniemen lomakylä ja Ruovesi

 Vaikka kuinka kaunista olisi niin pihan kiertäminen välillä tuntuu tympäisevän ja on pakko lähteä katselemaan muualle.  Tällä kertaa  teimme päiväretken Pyhäniemen ja Ruoveden seuduille.  Viileässä autossa oli mukavampaa, kuin helteessä oleminen.  Pyhäniemi on Kihniössä oleva mökkialue.  Kiertelimme rannalla ja voi olla, että joskus suuntaamme lomailemaan sinne.  Hiekkaranta mäntymetsikössä näyttä upealta.

Hirsimökit eivät kaikki ole ihan rannassa, eivät kuitenkaan kovin kaukana.  Lenkkeilykin onnistuisi mukavan näköisillä poluilla.  Palveluita ja muita ajanviettotapoja näkyi olevan kaikenikäisille.


Vaikka kaikki löytyy netistä niin on erilaista nähdä kaikki paikan päällä.  Miten kaikki toimii ja onko likaista.  Täällä tuntui näin yhtäkkiseltään mukavan oloiselta.






Viivähdimme kahvikupposen verran ja ihailimme rantamaisemaa.  Mielenkiinnosta katsoin kotona netistä hintoja.  100€ pienmmät mökit ja 140€ isommat yöltä.  Lemmikkieläimen saa ottaa mukaan ja siitä menee 35€. 

Jatkoimme matkaa Ruovedelle.  Kauniita järvimaisemia riitti.  Ruoveden satamassa ihmettelimme isoja veneitä.  Kuuma ilma oli saanut kaikki ihmiset kerääntymään varjopaikkoihin.  Mekään emme siellä kauan viihtyneet vaan jatkoimme matkaa. Kauniita kukkaveneitä oli kasattu rantaan



Ruovedeltä pääsee kuulemma veneilemään Tampereelle ja muuallekin.  Se selittää isommat veneet.

Nyt jaksaa taas hetken katsella omia kukkasia ja ruohon kasvua.








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jättitatar

Ajatuksia ja runoja keväästä ja puutarhasta.

Pelargonia