Translate

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Vanha rakennus mökkikäytössä




Vanhat rakennukset selviävät hyvin mökkikäytössä.  Vähän vinoja, mutta eivät vielä kaatumassa.  Sata vuotta vanhat hirret makaavat kiviperustuksen päällä ihan vankkoina.  Hometta ei ole missään, kun ilma kulkee läpi vähän joka suunnasta.  Toisin, kuin nykyisin rakennetut julkiset rakennukset ja muutkin, jotka homehtuvat ja kostuvat jo parissa kymmenessä vuodessa.  Lämmössä tietysti vähän hävitään.  Sauna jo huussi ovatkin eri rakennuksissa ja vesi kulkee kantamalla sisään. 
Saunassa on mukava vihtoa hiet pois.  Vielä ei saa vihtaa, mutta oksista saa jo tuoksun. 












Koivut ovat saaneet lehtensä ja voikukat ovat keltaisenaan pellon pientareella. 


 Maakellarikin on saanut punaiset maalit kylkeen ja peltikaton päälle.  Siellä on tasainen+ 9 asteen lämpötila ja sitä käytetäänkin kesäisin jonkun verran.



1 kommentti:

  1. Hienolta näyttää ja mukavaa, että peltikatto saatiin asennettua. Myös ihana tuo punainen maali. Meiltä löytyy melko vastaava piharakennus. Siihen täytyisikin peltikaton pesu teettää, on jo sen verran kasvustoa ja likaa kertynyt.

    VastaaPoista

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Uusi lumi vanhan surma

  Uutta lunta tuli vanhan päälle.  Ei sitä täällä länsirannikolla ollut, kuin 3 cm.  On taas niin talvisen näköistä.  Kieltämättä kaunis val...