Siirry pääsisältöön

Syksyn tuntua

Uusi pensas on saapunut puutarhaan. Keltakirjokanukka, lehdet ovat mukavan värikkäät.  Siitä saa enemmän tietoja tästä linkistä. http://suomalainentaimi.fi/keltakirjokanukka

Sen sanotaan kukkivan kesäkuussa ja sen jälkeen tekee marjoja, mitkä ovat syömäkelvottomia.  Pensas oli varmaan niin kiitollinen uudesta istutuspaikasta, että se alkoi tekemään nuppuja.  Tiedä sitten ehtiikö kukkia ja marjoa.

Syksyllä voi taas istuttaa ja uudistaa puutarhaa.  Siirsin rivitalopihallakin pionin uuteen paikkaan.  Keväällä se sitten näkee, viihtyykö se.  Pionit ovat vähän arkoja siirron suhteen.  Edellisessä paikassa se ei ainakaan viihtynyt.  Kukkapenkit täytyy muutenkin aika ajoin myllätä.  Minun kukkapenkissäni oli kielo vallannut aivan liikaa tilaa.  Se on hieno kukkanen, mutta liika on liikaa.
 
Syysleimu kukkii värikkäänä.  Keväällä kukkivat kukkaset ovat hienoja, syksyllä kukkivat eivät jää kauneudessa yhtään huonommiksi.  Olisi ikävää jos ei olisi elokuussa enää yhtään kukkivia kasveja.  Olen koittanut istuttaa penkkeihin monena aikana kukkivia, että olisi silmäniloa koko kesän ajan.
 

Kommentit

  1. Kuvasin juuri eilen blogiini kanukoita valkokirjakanukkaa ja keltakirjokanukkaa. Niissä lienee nimisotkua, kuvasin joskus Turussa ja yritin kysyä lajia, kun siihen tarjoutui oiva tilaisuus. Kuuntelin vastausta 30 min. Ja ei se nimi siinä puhetulvassa selvinnyt.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jättitatar

Jättitatar on yksi ns. vieraslajeista, joita yritetään hävittää.  Pihoilla se on kasvi, jolla voi nopeasti saada ison, peittävän ja uhkean pensaan.  Se on vaatimaton kasvupaikan suhteen.  Kesässä se kasvaa parimetriseksi. Se leviää nopeasti, jos sen antaa levitä.  Trimmerillä ja ruohonleikkurilla se pysyy kurissa.  Pieniin pihoihin sitä ei kannata istuttaa.  Maaseutumaisen mökin pihalla se on omiaan. Pensas leikataan syksyllä matalaksi, keväällä se lähtee innokkaasti kasvuun.  Syysväri sillä on ihan hieno.  Meillä ne kasvavat paikoissa, jossa ei ole paljonkaan multaa, vaan karkeaa metsämaata.    Emme ole yrittäneet pensaita hävittää, joten en tiedä kuinka sitkeä se on.  Voisin kuvitella, että aika sitkeä.  Helpot kasvit ovat pelastus puutarhalle, jota ei aina ehdi hoitaa tai viitsi hoitaa.  Rehevänä ne kasvavat ilman hoitoa. Tamäkin on varmaan joku tatarheimoon kuuluva.  Se kukkii  vähän myöhemmin ja on yhtä helppo kasvi.

Juurikon poistaminen

Jos ja kun on tiedossa vähän työläämpi homma, tarvitsen aikaa valmistautumiseen.  En pysty suoralta kädeltä työntekoon. Kirsikkapuun juuriston ja kannon kaivaminen oli  juuri sellainen työ.  Mittailin sitä katseellani pari päivää.  Kanto  oli seissyt siinä jo pari vuotta puun kaatamisen jälkeen, levittäen juuristonsa kautta taimia joka puolelle puutarhaan, kolmen metrin säteellä.  Kaadoimme puun, kun se ei oikein voinut hyvin.  Yhtään kirsikkaa emme siitä saaneet.  Muutaman vuoden se kukki, sitten ei mitään.  Se tuli tiensä päähän. Lapio, kirves ja kanki,  siinä työkalut.  Pari tuntia siihen meni. Ensin lapioin ympäriinsä maata, että juuret näkyivät.  Juuret piti katkoa joka puolelta kirveellä ja välillä vääntää kangella.  Kyllä se siitä irtosi.  Yksin minulla olisi luultavasti mennyt kauemmin.  Onneksi isäntämies tuli kankeamaan köntin ylös.       Ei se niin loppujen lopuksi  kovin pitkäaikainen homma ollut.  Siihen oli vain ryhdyttävä.  Seuraava työ oli klapien pinoaminen.  Ei siihen

Tuoksukurjenpolvi

  Kun haluaa joka paikassa viihtyvää, hienosti kasvavaa ja peittävää kukkaa, silloin kannattaa istuttaa Tuoksukurjenpolvi.  Siinä ei ole mahtavia kukkia, mutta lehtien tuoksu on hyvä.  Ei liikaa, mutta helposti havaittava tuoksu.  Sitä ei kannata istuttaa kukkien viereen, jotka haluaa nähdä.  Tuoksukurjenpolvi leviää jonkun verran, mutta ei liikaa.  Sitä voi jakaa ja se lähtee kasvamaan helposti. Puutarhasta löytyy paikkoja johon on vaikea löytää kukkaa.  On liian kuuma, kylmä, varjoisa tai tuulinen.  Tuoksukurjenpolvi on vaatimaton kasvupaikan suhteen. https://www.mustilapuutarha.fi/Tuoksukurjenpolvi Olen joutunut itse sitä jakamaan, kun se on levinnyt liikaa.  Muuten olen siihen tyytyväinen.  Vaatimaton ehkä, joku voisi sanoa rikkaruohoksikin.  Kaikki kukat ovat rikkaruohojen jälkeläisiä, jalostettuja vain.  Tuoksukurjenpolven kukat kestävät kauemmin kuin monen muun.