Siirry pääsisältöön

Joulukoristelu


Pian on taas se aika, kun esiin otetaan joulukoristeet.  Kaikilla on luultavasti kaapissa vanhoja joulukoristeita, perittyjä, ostettuja tai saatuja.  Ne säilyttävät mielissä elettyjä jouluja.  Lapsuudesta saakka säilytettyjä, itse tehtyjäkin joulukoristeita.  Joulu on muistelun aikaa myöskin.  Joitain tärkeitä hetkiä jää mieleen.  Se voi olla joulupukin tulo tai odotus, joku hieno lahja tai tunnelma.  Löysin vanhan Kuluttajan, jonka kannessa poika odottavana soittaa joulupukille.  Silloin lahjat eivät olleet kummoisia, eikä niitä ollut montaa.  Yksi tai kaksi korkeintaan.
 

En ole itse mikään askartelija, mutta kaivan kyllä jouluna esiin vanhoja koristeita, jotka joku muu on tehnyt.  Joulu on aikuiseksi tulon jälkeen menettänyt merkitystään.  Lahjat ovat taakse jäänyttä elämää.  Lapsille lahjat ovat tärkeitä ja joulupukki.  Aikuisille joulu on enemmänkin vapaapäiviä, syömistä, kynttilöiden sytytystä, että saadaan tunnelma aikaiseksi.
Joulukoristeet muuttavat kodin erilaiseksi vähäksi aikaa.  Koti tuntuu juhlallisemmalta.  Arki saa väistyä muutamaksi päiväksi.  On ihmisiä jotka ovat hurahtaneet jouluun niin paljon, että pitävät koristeita esillä jatkuvasti.  Minusta joulun taika on juuri siinä, joulu on kerran vuodessa ja koristeet kaivetaan esiin vasta jouluksi.
Amaryllikset ovat hienoja kukkia.  Niitä pitää istuttaa joka jouluksi.


Poro jo odottaa joululahjojen kuljetusta.
Joulupöytä alkuasetelmissa viime vuonna.
Joulukuusen koristelua Youtuben malliin.

Kommentit

  1. J'adore!!
    I like these pictures !!
    Very nice post! Thanks & Welcome for your comment and your next visit to my blog.
    Have a nice day! Cath.

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo Kuluttaja lehden kansi! Keräilen itse vanhojen lehtien joulunumeroita. Raaskisitko luopua tuosta lehdestä vai onko tärkeä sinulle?:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juurikon poistaminen

Jos ja kun on tiedossa vähän työläämpi homma, tarvitsen aikaa valmistautumiseen.  En pysty suoralta kädeltä työntekoon. Kirsikkapuun juuriston ja kannon kaivaminen oli  juuri sellainen työ.  Mittailin sitä katseellani pari päivää.  Kanto  oli seissyt siinä jo pari vuotta puun kaatamisen jälkeen, levittäen juuristonsa kautta taimia joka puolelle puutarhaan, kolmen metrin säteellä.  Kaadoimme puun, kun se ei oikein voinut hyvin.  Yhtään kirsikkaa emme siitä saaneet.  Muutaman vuoden se kukki, sitten ei mitään.  Se tuli tiensä päähän. Lapio, kirves ja kanki,  siinä työkalut.  Pari tuntia siihen meni. Ensin lapioin ympäriinsä maata, että juuret näkyivät.  Juuret piti katkoa joka puolelta kirveellä ja välillä vääntää kangella.  Kyllä se siitä irtosi.  Yksin minulla olisi luultavasti mennyt kauemmin.  Onneksi isäntämies tuli kankeamaan köntin ylös.       Ei se niin loppujen lopuksi  kovin pitkäaikai...

Takapihalla tapahtuu

Puutarhan hoito on välilä kovaa työtä.  Pensaan poisto lähes juurineen vaatii voimaa, aikaa ja työkaluja.  Kyllästyin kahteen vielä jäljellä oleviin pensashanhikkeihin.  Ne ovat keväällä kauan aikaa risumaisia ja kukkivat vasta syksyllä.  Ne leikattiin kerran jo alas, mutta annettiin kasvaa uudestaan.  Nyt oli niiden aika lähteä. Lapio, oksasakset ja kirves aseenani ryhdyin työhön.  Hiki virtasi ja aikaa kului, pala palalta sain katkottua juuria niin paljon, että sain pensaat poistettua.  Ei mikään ihme, että ne menestyvät vuosikausia niin paksulla juurella. Istuttaessa pitääkin aina miettiä haluaako kasvien antaa olla paikassaan niin kauan kunnes itsestään häviävät vai haluaako joskus istuttaa ne muualle.  Kukat ovat eri asia, niitä voi siirrellä jos haluaa. Tänään oli hyvä aurinkoinen päivä rakentaa kissalle ulkoiluhäkki takapihan ovelle.  Siihen minun taitoni eivät riitä.  Onneksi oli siihenkin tekijä. ...

Jättitatar

Jättitatar on yksi ns. vieraslajeista, joita yritetään hävittää.  Pihoilla se on kasvi, jolla voi nopeasti saada ison, peittävän ja uhkean pensaan.  Se on vaatimaton kasvupaikan suhteen.  Kesässä se kasvaa parimetriseksi. Se leviää nopeasti, jos sen antaa levitä.  Trimmerillä ja ruohonleikkurilla se pysyy kurissa.  Pieniin pihoihin sitä ei kannata istuttaa.  Maaseutumaisen mökin pihalla se on omiaan. Pensas leikataan syksyllä matalaksi, keväällä se lähtee innokkaasti kasvuun.  Syysväri sillä on ihan hieno.  Meillä ne kasvavat paikoissa, jossa ei ole paljonkaan multaa, vaan karkeaa metsämaata.    Emme ole yrittäneet pensaita hävittää, joten en tiedä kuinka sitkeä se on.  Voisin kuvitella, että aika sitkeä.  Helpot kasvit ovat pelastus puutarhalle, jota ei aina ehdi hoitaa tai viitsi hoitaa.  Rehevänä ne kasvavat ilman hoitoa. Tamäkin on varmaan joku tatarheimoon kuuluva.  Se kukkii  vähän my...