Translate

torstai 27. marraskuuta 2025

Ikkunanäkymiä ja metsäretki

 Luulisi, että metsään menemällä näkisi paljon eläimiä lintuja ja muita, mutta ei.  Tänne ne pakkaavat pelloille ja ikkunasta nähtäväksi.  Kenties ne tuntevat olonsa turvatummaksi lähellä ihmistä, mutta ei ihan vieressä.  Kauriit, ketut ja monet linnut viihtyvät tässä lähistöllä.



Mikäs pellolla on ollessa.  Ei näitä aikuisia hätyytä kuin koirat, joita ulkoilutetaan ja ne löllykät häviävät vauhdissa.  Metsää on lisää parin kilometrin säteellä moneen suuntaan paljon.





Lintuja on käynyt nokkimassa rasvapötkylää.  Tosin ei muita kuin tinttejä ja varpusia.  Jokunen närhi on vieraillut ja harakoita.  Hiirikin nähtiin samoilla apajilla.









Muuta evästä ei uskalla laittaa.  Alkavat rotat ja hiiret lisääntyä









Käytiin siis metsässä kulkemassa tunnin ajan. Ojia ylitettiin ja metsää katseltiin.  Yhtään lintua ei nähty.  Jokunen hirvenjälki bongattiin.  Ihan mukava siellä oli ulkoilla.  Onkohan hirvenmetsästäjät karkottaneet loputkin eläimet.


Ojat olivat aika leveitä, piti koko ajan hakea kapeampaa kohtaa.  Puut ovat istutettu entiselle suolle, siksi siellä on paljon ojia.  Niitä on lyhytjalkaisen huono ylitellä.



Puolukanvarret olivat kuin röyhelöä.  Onneksi ei ollut enempää lunta. 



torstai 20. marraskuuta 2025

Joulun värit

 Ensilumi satoi tänään Poriin.  Hienolta näyttää.  Lumen vain ei luvata säilyvän kauan.  Siihen on jo melkein tottunut, että täällä on lumetonta suuremman osan talvea.  Siitä on vain nautittava sen aikaa, kun lumi on maassa ja puissa. Aamun kävelylenkillä ihailin näkymiä.  


Lumen ja talven tulo toi jotenkin joulun mieleen.  Tontut alkavat vaania jouluun valmistautuvia.  En suuresti välitä joulusta, mutta huomaan miettiväni jouluisia ajatuksia.  Marraskuun kaktus alkoi viimein kukkia.  En muistanut sen olevan valkoinen, se kun ei kukkinut vielä viime vuonna.  Valkoinenkin on joulun väri.  Joulu voi olla monen värinen.



Toinen väri josta olen nyt innostunut, on vihreä.  Ostin Kontista joulukangasta pitkän pätkän ja ompelin siitä keittiön pöydälle jouluksi liinan.  Kankaasta riittää vielä johonkin muuhunkin ompelukseen.


Vahvaa kangasta se tuntuu olevan. Luulen sen olevan verhokangasta Helppo sitä oli ommella.  Vielä se kaipaa silitystä kunhan joulu on.  Kalliiksi se ei tullut.   Kangas maksoi 6€  4,5 m.  Aina kannattaa ostaa kun halvalla saa.











Kenties värit pyörivät mielessä sen takia, kun kävin katsomassa Heli Laaksosen runo - ja puhenäytöksen Ilon hilaaja.  Hän puhui paljon väreistä ja mikä väri tulee kenestäkin ihmisestä mieleen.  Omat värini ovat olleet selvemmin punainen, musta ja valkoinen.  Ehkä  jonkun toisen mielestä minusta tulee mieleen ruskea tai keltainen.  Yhdistettynä ne voisivat jossakin vaatteessa olla mukava.  Oli muuten hauska ja innoittava esitys.  Oli ensimmäinen kerta, kun näin hänen esiintyvän.  Kirjoja olen lukenut ja itsellänikin on pari runokirjaa.


Toivon itsekin olevani ilonkantaja ja antaja.  Se olisi minulle suuri ilo.

torstai 13. marraskuuta 2025

Airfryer käyttökokemus

 Runsaan vuoden olemme omistaneet tämän tuotteen ja vähän se on ollut vähällä käytöllä.  Siinä tulee rapeita ranskalaisia, yrttipatonkeja mainion rapeiksi, ostettuna kaupan pakastealtaasta.  Olen uskaltanut pariin kertaan tehdä  broilerin nuijapäitä (koipia).  Se on vaan niin pieni, ettei sillä tule tehtyä mitään isompaa.   

Tänään uskalsin koettaa leipoa muffineja, reseptillä, joka oli mitoitettu pieneen tilaan.  Muffineja tuli 6.  Kokeilu oli melkein pakko tehdä, kun uunin alavastukset tekivät tenän.  Tulee eteen siis lieden vaihto.  Oli kuitenkin leipomishalu ja löysin hyvän reseptin.  Hyvältä näyttää.



Huomasin uunin hiipumisen ruokien valmistusaikojen pitenemisenä.  Perunalaatikko kypsyi 2 tuntia tunnin ja vartin sijasta.  Piirakat jäivät raaoiksi ja syyttelin itseäni ja vuokaa, syy löytyikin uunista.








Kone sai nyt mieleni hyväksi kauniiden muffinien ansiosta.  Koneita ei pidä olla liikaa.  Kenties hyväksyn tämän ainakin korvaavaksi tuotteeksi.

Luovuin juuri jogurttikoneesta, jota ensin käytin melko usein.  Sitten se jäi hyllylle.  Silloin on viisainta luopua.


https://www.ruokajakoti.fi/Airfryer-muffinssit

Pitää ehkä kerätä ohjeita juuri näin pientä konetta varten.  Ehkä normaalit reseptit eivät toimi tässä niin hyvin, kuin uunissa.

tiistai 11. marraskuuta 2025

Vehnänorasta kasvamaan kissalle ja itsellekin

 Innostuin tilaamaan vehnänsiemeniä Hyötykasviyhdistykseltä.  Alunperin ajatukseni oli koittaa kelpaako vehnänoraat kissalle.  Se kun on kronkeli heinien suhteen.  Ulkona kelpaa vain juolaheinä.  Aloin tutkimaan vehnänoraan käyttöä ja huomasin sen tekevän ihmisellekin hyvää.  Paketti oli kilon painoinen ja se tuli tietenkin postiin, nopeasti.  Postimaksu oli kalliimpi kuin tuote.

Jyvät alkoivat itää pian, kun ne ensin olivat yön yli vedessä.  Pari päivää, niin pientä kasvua alkoi ilmetä.  Minun annokseni kasvaa lautasella kohta kukkivan kaktuksen vieressä.


https://hyotykasviyhdistys.fi/tuote-osasto/siemenet/idatettavat-siemenet/vehna/

Kissalle laitoin rasiaan.  Laitoin siihen verkon ympärille, sillä kun on tapana repiä ruohot rasiasta juurineen.  Se ei ole oikein oppinut miten siitä syödään.


Kissa ei suostu syömään kauppojen rasioihin laittamia siemeniä ja heiniä on käyty nyhtämässä ulkoa lumentuloon saakka.  Jospa nämä nyt kelpaisivat sillekin.

Oras on valmis korjattavaksi vajaassa viikossa 7-10 päivää.






Vehnänoraan käyttöön löytyy paljon ohjeita.  Kovin paljon ei voi heti ahmia.  Kaikki uudenlainen ravinto voi ärsyttää vatsaa.

Vehnänoraita voi käyttää paloina salaatteihin, smoothieen, pataruokiin tai pestoon.  Sitä voi kokeilla pureskellakin.  Lapsena muistan syöneeni kaikenlaista vihreää.  Se taito on jotenkin unohtunut.

https://www.ravintolisawiki.fi/index.php?title=Vehn%C3%A4noras

Tämän sivun mukaan oraissa on mahdottomasti kaikkia vitamiineja ja hivenaineita.  Pellolta pöytään tulee paljonkin hyvää syötävää.  Maaseutu pitää ihmiset leivässä ja paljon muussakin.



tiistai 4. marraskuuta 2025

Askartelua

 Pidin pintani, enkä ostanut kanervaa tai mitään muutakaan kukkaa ovenpieleen.  Katkoin mökin metsästä männyn ja katajan oksia ruukkuun ja tökkäsin ison sydämen keskelle.  Askarteluni on aina vähän muka-askartelua.  En oikeasti väkerrä mitään vaan yhdistelen minusta sopivia juttuja toisiinsa.



Sitä ei moni tietäisi mistä sydän on tehty.  Se on tehty nuppisondista.  Minä en ole sitä tehnyt, vaan olen ostanut myyjäisistä.  Sitä on vaikea työstää, kun se on niin vahvaa ainetta.

Siinä pitää olla oikeat välineet, että sen saa väännettyä.  Minähän käytän sitä vaan tukikeppinä puutarhassa.









Yksi entinen työkaverini on taitava tekijä ja tekee askartelua harrastuksekseen.  On hienoa omata taitoja joita voi käyttää omaksi ja toisten iloksi.  Hän antoi minulle luvan laittaa tämän haastattelun.  Kaikenlaista voi käyttää askarteluun.  Se on kierrätystä parhaimmillaan.  Kuvaa voi lähentää jos haluaa tekstin isommaksi.  Se on vuodelta 2019.




Myyjäisistä tulee ostettua välillä joitain kekseliäitä tuotteita.  En osaa askarrella mitään kovin monimutkaista tai kaunista.  Minun askarteluni on ompelemista jotain suorakaiteen muotoista esim. verhoja, tyynyliinoja ja kasseja.  Varsinkin Kontista löytyy kankaankappaleita, joista kätevä emäntä voi tehdä taitojensa mukaan jotain. 
 





Onhan leipominenkin askartelua.  Sitä teen aika usein.  

Takapihan kevät alkaa

 Kevät mönkii pikkuhiljaa paikalle.  Nyt on jo niin lämmintä päivisin, että voisi jo ruveta keväthommiin.  En kuitenkaan usko kevään tulevan...