Syysluonto voi olla kauniskin

 Syksy, metsä ja luonto yleensä voi näyttää sateisena ja sumuisena päivänä ankealta ja vastaan työntävältä.  Jos sen antaa vaikuttaa sillä tavalla.  Minä koitan kulkiessani kuvitella metsän salaperäiseksi alueeksi, mikä kätkee sisälleen paljon elämää vaikka sitä ei näy.  Onhan siellä kaikki Suomeen jäävät linnut ja muitakin eläimiä.  Hirviäkin siellä on ilmeisesti paljon, koska yksikin metsästysseura ampui viikossa puolet kaatoluvistaan.  Ne ovat syvällä metsissä.  Täältä löytyivät aiemmin suppilovahverot.  Nyt niitä en havitellut, ihmettelin vain luontoa.

Kuusimetsät ovat minusta kaikkein kiehtovampia.  Ne ovat sammaleisia, joissa sienet viihtyvät.  Kuivia mäntykankaita riittää täälläkin.  Niissä kasvavat marjat paremmin.  Joku oli laahannut ylimääräisen puutarhatuolin metsään.  Siinä voi kenties hetken istahtaa puuhien lomassa.

Autiotalon ikkunassa vielä pitsiverhot kätkevät sisänäkymän.  Muovikukkaset ovat kestäviä.  On jotenkin hellyttävää, että haluaa säilyttää oman kotitalonsa hengissä.  Vaikka se vähitellen vajoaa ja hajoaa. Maaseudulla eivät tontit ole niin haluttuja, että ne voisi tuosta vain myydä muille.

Kotipihassa voi sitten seurata talitinttien elämää.  Ne käyvät ahkerasti pötköllä syömässä.  Vähän sitä verottavat isommat linnut, tikka ja harakat.  Lintulautaa ei enää laiteta, se houkuttelee muitakin syöjiä, hiiriä ja rottia, varsinkin kaupunkipihoissa.  Ei tämä syysaika niin kamalaa ole, kun sen vain ottaa vastaan oikealla asenteella.