Siirry pääsisältöön

Ajan käyttöä hyvin tai huonosti

 Kaikenlaista puuhailua on pitänyt keksiä, ensinnäkin koronan takia ja senkin takia, että vapaa-aika on lisääntynyt rutkasti eläkkeelle jääntini takia. Vuosi on vierähtänyt vapaaherrana olossa. En ole ikinä ollut laiskottelija, ainakaan omasta mielestä.  Se ei ole laiskottelua jos lukee tai kirjoittaa.  Pakostakin tulee tyhjiä hetkiä elämään, silloin pitää laittaa mietintämyssy päähän tai alkaa vain puuhastella.  Olen huomannut erilaisista päivityksistä, että palapelien kokoaminen on lisääntynyt, samoin kutominen tai neulomiseksi sitä toiset kutsuvat.  Leipominen, askartelu, siivoaminen ja muut ajankäyttötavat.  Vapaaehtoistyöt ovat tulleet suosituksi.  Minäkin lähdin omanlaiseeni vapaaehtoistyöhön Satakunnan Syöpäyhdistyksen somelähettilääksi.  En tiedä kuinka kauan sitä aion tehdä, mutta antaa se ajattelemisen aihetta vähäksi aikaa.  Ei vapaaehtoistyö ainakaan huonoa ajan käyttöä ole.

Keräsin lähikirjastosta poistettuja kirjoja jos joskus kaipaan ideoita ajan käyttöön.  Niistä on koostunut pieni kirjaston alku varastohyllylle.  Minulle aina niin rakas kierrätysaate on siinä pohjana.  Nämäkin kirjat olisivat ehkä joutuneet roskalavalle.  Voi olla, että joku muukin olisi niistä ollut kiinnostunut, minä kuitenkin ehdin ensin.




Uusia tuotteita saa ostamalla tai tekemällä.  Minä koetan pitää ne tasapainossa.  Olen kauan havitellut silikonikansia, joilla voin peittää ruoka-astioita.  Nyt löysin yhden sortin paketin.  Harmi vaan, kun siinä on enemmän isoja kansia, kuin pieniä.  Tarvitsen pieniä enemmän smoothiemukeihin.  Tuorekelmu on vähän hankalaa.

Toisen uuden tuotteen tein itse.  Kerään muovipussit omaan pussiinsa keittiön nurkkaan.  Vanha keräyspussi alkoi hajota.  Tietysti ne voisi nätisti viikata laatikkoon, mutta tämä on nopeampi tapa.  Tein sen kahdesta ulkoilupuvun sisäpuntista, joiden välin ompelin kankaan ja yläpuolen koristelin vanhalla nauhalla

 
Palapeliä ja piirakkaa. Leipominen saa hyvälle tuulelle.  Tuntuu, että saa jotakin näkyvää aikaan.  Tietysti kaikella on hintansa .  Jos on hyvää, tulee syötyä likaa ja taas toisin päin, jos on pahaa, pitää heittää menemään.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jättitatar

Jättitatar on yksi ns. vieraslajeista, joita yritetään hävittää.  Pihoilla se on kasvi, jolla voi nopeasti saada ison, peittävän ja uhkean pensaan.  Se on vaatimaton kasvupaikan suhteen.  Kesässä se kasvaa parimetriseksi. Se leviää nopeasti, jos sen antaa levitä.  Trimmerillä ja ruohonleikkurilla se pysyy kurissa.  Pieniin pihoihin sitä ei kannata istuttaa.  Maaseutumaisen mökin pihalla se on omiaan. Pensas leikataan syksyllä matalaksi, keväällä se lähtee innokkaasti kasvuun.  Syysväri sillä on ihan hieno.  Meillä ne kasvavat paikoissa, jossa ei ole paljonkaan multaa, vaan karkeaa metsämaata.    Emme ole yrittäneet pensaita hävittää, joten en tiedä kuinka sitkeä se on.  Voisin kuvitella, että aika sitkeä.  Helpot kasvit ovat pelastus puutarhalle, jota ei aina ehdi hoitaa tai viitsi hoitaa.  Rehevänä ne kasvavat ilman hoitoa. Tamäkin on varmaan joku tatarheimoon kuuluva.  Se kukkii  vähän myöhemmin ja on yhtä helppo kasvi.

Tuoksukurjenpolvi

  Kun haluaa joka paikassa viihtyvää, hienosti kasvavaa ja peittävää kukkaa, silloin kannattaa istuttaa Tuoksukurjenpolvi.  Siinä ei ole mahtavia kukkia, mutta lehtien tuoksu on hyvä.  Ei liikaa, mutta helposti havaittava tuoksu.  Sitä ei kannata istuttaa kukkien viereen, jotka haluaa nähdä.  Tuoksukurjenpolvi leviää jonkun verran, mutta ei liikaa.  Sitä voi jakaa ja se lähtee kasvamaan helposti. Puutarhasta löytyy paikkoja johon on vaikea löytää kukkaa.  On liian kuuma, kylmä, varjoisa tai tuulinen.  Tuoksukurjenpolvi on vaatimaton kasvupaikan suhteen. https://www.mustilapuutarha.fi/Tuoksukurjenpolvi Olen joutunut itse sitä jakamaan, kun se on levinnyt liikaa.  Muuten olen siihen tyytyväinen.  Vaatimaton ehkä, joku voisi sanoa rikkaruohoksikin.  Kaikki kukat ovat rikkaruohojen jälkeläisiä, jalostettuja vain.  Tuoksukurjenpolven kukat kestävät kauemmin kuin monen muun.

Juurikon poistaminen

Jos ja kun on tiedossa vähän työläämpi homma, tarvitsen aikaa valmistautumiseen.  En pysty suoralta kädeltä työntekoon. Kirsikkapuun juuriston ja kannon kaivaminen oli  juuri sellainen työ.  Mittailin sitä katseellani pari päivää.  Kanto  oli seissyt siinä jo pari vuotta puun kaatamisen jälkeen, levittäen juuristonsa kautta taimia joka puolelle puutarhaan, kolmen metrin säteellä.  Kaadoimme puun, kun se ei oikein voinut hyvin.  Yhtään kirsikkaa emme siitä saaneet.  Muutaman vuoden se kukki, sitten ei mitään.  Se tuli tiensä päähän. Lapio, kirves ja kanki,  siinä työkalut.  Pari tuntia siihen meni. Ensin lapioin ympäriinsä maata, että juuret näkyivät.  Juuret piti katkoa joka puolelta kirveellä ja välillä vääntää kangella.  Kyllä se siitä irtosi.  Yksin minulla olisi luultavasti mennyt kauemmin.  Onneksi isäntämies tuli kankeamaan köntin ylös.       Ei se niin loppujen lopuksi  kovin pitkäaikainen homma ollut.  Siihen oli vain ryhdyttävä.  Seuraava työ oli klapien pinoaminen.  Ei siihen