Translate

torstai 11. maaliskuuta 2021

Kukkahyllykkö

Kaikenlaista puuhailua sitä yrittää järjestää itselleen ja kumppanilleen.  Sain hänet värkkäämään uuden kukkahyllykön.  Se on vielä hiukan aneemisen näköinen.  Ajattelin pystypuita vielä jotenkin koristella.  Minulla on kasvamassa pari köynnöstävää kukkaa, nekin hiukan peittävät.  Halusin avohyllykön, entinen olikin vanha pieni kirjahylly, jossa kukat näyttivät olevan sullottu liian ahtaaseen tilaan.  Kirjahyllyssä oli vielä pari laatikkoakin, joihin tuli ängettyä kaikki mikä sinne mahtui.  Nyt laitoin vain pari laatikkoa tärkeimmille jutuille.  Jospa hyllyille ei tulisi säilöttyä paljon muuta, kuin kukkia.  Halusin hyllyt eri tasoon, ettei se näyttäisi varastohyllyltä.
 


Tämän kaltaiset laatikot ovat sieviä ja mahtuvat pieneen tilaan.  Olin katsellut ostettavia hyllymalleja kauppojen sivuilta.  Kyllä nekin mukavan näköisiä olivat, mutta halusin vähän erilaisen.  Hintaa tarvikkelle hyllyä varten tuli n. 50 €.  Mäntypuulevyjä ja listarimaa plus ruuveja.  Tietysti, jos olisi ollut jotain kierrätettävää niin olisi tullut halvemmaksi.  Siitä jäi hiukan rimaa johonkin muuhun askarteluun, niin kuin välillä jää kangaspaloja ompelutöistä.  Toisinaan ne tulee käytettyä, toisinaan ei.





Vuoden sisällä on tullut paljon uusia kukkien kasvattajia tai viherkasvattajia.  Jotakin puuhaa pitää keksiä seinien sisällä, kun liikkuminen on rajoitettua.  Kukkien kasvatus on hyvä vaihtoehto mille muulle tahansa. Kukat saavat hyvälle tuulelle kukkiessaan. Jotakin on onnistunut.  Jos ei kukat kuki, voi ostaa kukkataulun.  Tämä on todennäköisesti raameihin laitettu kuva, mutta raamit ovat komeat.  Hinta 5€.



3 kommenttia:

  1. Kiva kukkahylly! Eri korkeudella olevat hyllyt olivat hyvä ratkaisu kasvien sijoittelun kannalta. Saa vähän eri korkuisia kasvejakin, kun hyllyväli ei ole vakio. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Mukavaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Minusta kiva hylly ja hyvä idea että ovat eri tasoissa kukat tulevat paremmin näkyviin. Taulusi on kaunis ja kehykset on aika kalliita.

    VastaaPoista

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Uusi lumi vanhan surma

  Uutta lunta tuli vanhan päälle.  Ei sitä täällä länsirannikolla ollut, kuin 3 cm.  On taas niin talvisen näköistä.  Kieltämättä kaunis val...