Puutarhapolun varrelta

Syksy hiipii vähitellen puutarhaan ja mieleen.  Värit kellastuvat tai punastuvat, lehdet putoilevat puista.  Syksy ei masenna minua vaan ilahduttaa.  Luonnon vuosikierto on hieno asia.  Ei voi tehdä uutta jos ei jotain vanhaa häviä.  Syksyssä on hienoa sadonkorjuu, värit, erilainen valo, kynttilät ja pimeys.  Vielä ihan en ole valoja ripustellut, kun on vielä kukkien aikaa.  Ideoita olen lehtien palstoilta katsellut miten voisi terassia koristaa. Lomani viimeistä päivää viettelen ajattelemalla mennyttä lomaa.  Olenko levännyt, olen, olenko puuhannut kaikenlaista, olen, siis ihan normiloma.  Ihan kaikkea en ehtinyt, hyvä niin, elämää on vielä loman jälkeenkin.  Viikonloppuina ja vapaapäivinä voin puutarhassa rapsutella ja mietiskellä syksyä ja tulevaa talvea. Vielä syyskukat kukkivat: Leimu, auringonkukat.  Pensaista ja puista on osa ehtinyt värivaiheeseen, ne ovat kuin isoja kukkia.  Osa kasveista on vielä vihreänä ja ...

Loma on nyt ja aikaa olisi tehdä puuhia pitkin päivää pikkuhiljaa.  Sitä kun ei vain tahdo meikäläinen osata.  Monta hommaa päällekkäin on minun tapani. Tästä se nätisti lähti.  Katsoin keittokirjasta kertausta kaalikääryleiden teosta, niitä kun tulee tehtyä harvoin.  Se olisikin ollut helppo tehtävä.   Pesukoneeseen pistin petivaatteita pyörimään.  Liekö olin laittanut liian paljon täytettä, pesukone alkoi hyppiä  linkousvaiheessa.  Silloin olin jo kuorinut omenia tehdäkseni vähän hilloa. Hosumiseksihan se taas meni.   Kaali oli kiehumassa, siitä piti irrotella lehtiä, kaalikääryleiden sisus oli myös valmistumisvaiheessa, kone alkoi hyppiä, omenahillo uhkasi kiehua hellalle ja kissa pyöri jaloissa. Huh-huh. Loppu hyvin, kaikki hyvin.  Kaalikääryleet uunissa. Onneksi olin sentään tehnyt Kanttarellipihvit edellisenä päivänä.  Ne olivatkin uusi kokeilu, kauraryynien ja kananmunien kanssa pysyivät...