Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2025.

Taas on kesäaika

 Kellonajan siirtely on turhaa, mutta tehtävä se on.  Ihan sattuma oli, että meidän kesämökkeily alkoi samaan aikaan,  Mökllä ei vielä kesän tuntua ole.  Melkein tuntuu talvisemmalta kuin 50 km etelämpänä kotona.  Klapeja pitää laittaa pesään.  Mökki on ollut talven kylmillään.  Sitä on käyty lämmittämässä ja mies on lämpimikseen kaatanut puun ja pilkkonut sen klapeiksi, Minä tohdein tulla vasta lämmitettyyn mökkiin.  Olen niin tottunut lämpimin sisätiloihin, kestää jonkun aikaa tottua mökkioloihin.  Pihassa ei enää lunta ole, mutta mitään keväthommia ei kannata vielä aloittaa. Ainoa mikä on aloittanut kasvunsa on kylmänkukka parin sentin kasvulla. Kylmästä maasta on vaikea ponnistaa.  Halu olisi tietysti alkaa kuoputtamaan ja kaivamaan.  Se ei kuitenkaan kannata.  Vielä voi ja tuleekin lunta ja pakkastakin.  Nyt on vasta maalis- ja huhtikuun taite. Ainoa vihreä havupuiden lisäksi on puksipuu, joka ei ole kovin isoksi kasv...

Tuleekohan se kevät

  Aurinko viipyy aina vain pitempään taivaalla.  Vaikka tuuleekin välillä kylmästi niin lämpötila alkaa olla päivisin lämpimän puolella.  Uskalsinkin riisua talvipeitteen karviaiseni yltä.  Tai pohja ja ruukkuhan oli peitettynä.  Hyvät silmut siinä ainakin oli.  Kenties se selvisi talvesta kärsimättä.  Talvikin oli aika leuto suuremman osan aikaa. Tämä oli ensimmäinen kokeilu talvettaa ulkona pensas.  Aikaisemminkin on ollut ruukussa kasvamassa muitakin kasveja, mutta olen ne aina istuttanut syksyllä maahan.  Se voi laittaa kokeilemaan muitakin ruukkuistutuksia. Nyt onkin kysymys, pysyykö kevät nyt aikataulussa vai keikkuuko edelleen.  Jos  tulee lämmin jakso ja se kääntyy taas kylmän puolelle niin on parempi jos on odottavalla kannalla.  Ei mene rahaa hukkaan. Keväisiä kukkia saa vielä odotella.  Pajunkissoja sentään näkyy aurinkoisemmilla paikoilla.  Ei näin kukkivina vielä, mutta toivoa on.

Kevät tuoksuu ja keikkuu

  Kävelyretkellä metsään nuuhkin kevään tuoksuja.  Ei ollut yhtään lunta ja linnut lauleskelivat.  Nyt taas odotellaan lunta satavaksi.  Kevät keikkuen tulee, mutta ei sen tarvitsisi näin kovin keikkua.  Juuri kun on totutellut aikaisen kevään tuloon niin tulee takapakkia. Näin maaliskuun alussa on saanut jo pyykit ulos kuivumaan.  Se onkin huumaavin tuoksu keväällä.  Ulkoilmassa on runsaasti happea, joka antaa lisää tuoksua.  Uudet narut odottavat pyykkejä. Ulos alkaa ihmisenkin mieli kurottua pitkän talven jälkeen.    https://www.is.fi/terveys/art-2000007880937.html Toiset saavat keväästä lisää virtaa ja toiset taas masentuvat.  Minä virkistyn alkukeväästä.  Kesän kuumassa säässä taas lurpahdan kuin kasvit auringossa.  Viileä kesä on minun toiveeni.