Siirry pääsisältöön

Väriä syksyyn, toivottaa luonto

Ruska on täällä etelässäkin nyt aika mukavan näköinen.  Nyt kannattaa käydä ottamassa väriä mieleen.  Aina ei näin värikästä ole.  Kun mieli on matalalla tulevan talven suhteen, kannattaa lähteä ulos puutarhaan ja lenkille.  Kesän kukat on jo poistettu, luonto antaa kaikkien värien loistaa.  Muutama vapaapäivä värikkäässä luonnossa antoi taas voimia jatkaa talvea kohti.


Omanamarjapensaan marjat ovat kuin pieniä joulupalloja.  Niistä eivät linnut pidä.  Saan niistä paljon silmäniloa.  Minulle ei ole selvinnyt ovatko ne myrkyllisiä vai pahanmakuisia.  Linnut kuitenkin tuntuvat tietävän mitä syövät.  Kaiken ei tarvitse olla tarpeellisia tai terveellisiä.  Riittää kun ne ovat kauniita.


Mongolianvaahtera on ylivoimaisesti herkullisemman punaisin meidän mökkipihassa.  Se on vähän kärsinyt kuivista kesistä ja lehtiä ei ole niin paljon kuin aiemmin.  Toivon sen toipuvan ja antavan minulle vielä monta värikästä syksyä.


Peltojen vieriltä ja rannoilta löytyy taas enemmän keltaista väriä.  Sekin on kaunista.  Ihan kirkkaankeltaisesta en pidä, mutta luonnon keltainen onkin ruskaisempaa.


Järven tyyni pinta antaa peilikuvana kaiken värin tuplana.  Meillä ei ole järvenrantamökkiä.  Rannalle pääsee ihailemaan muutenkin.  Kukaan ei kiellä vaikka siellä kävisi istumassa ja ihailemassa päivittäin.



Vastarannan mökkiläinen on jo vetänyt veneen rantaan.  Se on kuin pieni keltainen koppakuoriainen mökin kyljessä.


Tämä maisema on vähän salaperäisen näköinen.  Kuva olisi saanut olla vähän selkeämpi.  Kenties se salaperäisyys tuleekin siitä, kun kuva ei ole liian selvä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jättitatar

Jättitatar on yksi ns. vieraslajeista, joita yritetään hävittää.  Pihoilla se on kasvi, jolla voi nopeasti saada ison, peittävän ja uhkean pensaan.  Se on vaatimaton kasvupaikan suhteen.  Kesässä se kasvaa parimetriseksi. Se leviää nopeasti, jos sen antaa levitä.  Trimmerillä ja ruohonleikkurilla se pysyy kurissa.  Pieniin pihoihin sitä ei kannata istuttaa.  Maaseutumaisen mökin pihalla se on omiaan. Pensas leikataan syksyllä matalaksi, keväällä se lähtee innokkaasti kasvuun.  Syysväri sillä on ihan hieno.  Meillä ne kasvavat paikoissa, jossa ei ole paljonkaan multaa, vaan karkeaa metsämaata.    Emme ole yrittäneet pensaita hävittää, joten en tiedä kuinka sitkeä se on.  Voisin kuvitella, että aika sitkeä.  Helpot kasvit ovat pelastus puutarhalle, jota ei aina ehdi hoitaa tai viitsi hoitaa.  Rehevänä ne kasvavat ilman hoitoa. Tamäkin on varmaan joku tatarheimoon kuuluva.  Se kukkii  vähän myöhemmin ja on yhtä helppo kasvi.

Tuoksukurjenpolvi

  Kun haluaa joka paikassa viihtyvää, hienosti kasvavaa ja peittävää kukkaa, silloin kannattaa istuttaa Tuoksukurjenpolvi.  Siinä ei ole mahtavia kukkia, mutta lehtien tuoksu on hyvä.  Ei liikaa, mutta helposti havaittava tuoksu.  Sitä ei kannata istuttaa kukkien viereen, jotka haluaa nähdä.  Tuoksukurjenpolvi leviää jonkun verran, mutta ei liikaa.  Sitä voi jakaa ja se lähtee kasvamaan helposti. Puutarhasta löytyy paikkoja johon on vaikea löytää kukkaa.  On liian kuuma, kylmä, varjoisa tai tuulinen.  Tuoksukurjenpolvi on vaatimaton kasvupaikan suhteen. https://www.mustilapuutarha.fi/Tuoksukurjenpolvi Olen joutunut itse sitä jakamaan, kun se on levinnyt liikaa.  Muuten olen siihen tyytyväinen.  Vaatimaton ehkä, joku voisi sanoa rikkaruohoksikin.  Kaikki kukat ovat rikkaruohojen jälkeläisiä, jalostettuja vain.  Tuoksukurjenpolven kukat kestävät kauemmin kuin monen muun.

Juurikon poistaminen

Jos ja kun on tiedossa vähän työläämpi homma, tarvitsen aikaa valmistautumiseen.  En pysty suoralta kädeltä työntekoon. Kirsikkapuun juuriston ja kannon kaivaminen oli  juuri sellainen työ.  Mittailin sitä katseellani pari päivää.  Kanto  oli seissyt siinä jo pari vuotta puun kaatamisen jälkeen, levittäen juuristonsa kautta taimia joka puolelle puutarhaan, kolmen metrin säteellä.  Kaadoimme puun, kun se ei oikein voinut hyvin.  Yhtään kirsikkaa emme siitä saaneet.  Muutaman vuoden se kukki, sitten ei mitään.  Se tuli tiensä päähän. Lapio, kirves ja kanki,  siinä työkalut.  Pari tuntia siihen meni. Ensin lapioin ympäriinsä maata, että juuret näkyivät.  Juuret piti katkoa joka puolelta kirveellä ja välillä vääntää kangella.  Kyllä se siitä irtosi.  Yksin minulla olisi luultavasti mennyt kauemmin.  Onneksi isäntämies tuli kankeamaan köntin ylös.       Ei se niin loppujen lopuksi  kovin pitkäaikainen homma ollut.  Siihen oli vain ryhdyttävä.  Seuraava työ oli klapien pinoaminen.  Ei siihen