sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Kasvisruokaa tarjolle vai ei

Nykyisin suunnitellaan kasvisruokapäivää kouluihin ja lisätään kasvisruokien tarjontaa kauppoihin.  Pidän paljon kasviksista, mutta en voisi kuvitella, ainakaan tällä hetkellä, syöväni vain kasvisruokaa.  Olen ehdottomasti sekasyöjä.  Pidän kaikenlaisesta ruuasta.  En ole maistanut nyt niin muodikkaita kasvisruokia: härkistä tai nyhtökauraa.  

Kasvissosekeitto on yksi suosikki kasvisruuissani.  Siihen voi laittaa melkein mitä kasviksia vain ja maku vaihtuu.  Samoin kasvispiirakka on hyvää.  Kummatkin voi maustaa sulatejuustolla ja silloinhan se ei enää ole pelkkä kasvisruoka.  Juusto on minun heikkouteni yleensäkin.  

Hyvä pihvi aina silloin tällöin on herkullista.  Kasviksia voi olla lisänä joka lautasellisessa.  Liha ja kasvikset täydentävät toisiaan.  Rasvaton hyvänlaatuinen liha ei ole epäterveellistä.  Monella kasviruokien syöjällä on eettiset syyt syödä kasvisruokaa.  Suomessa otetaan nykyään eläinten hyvinvointi huomioon eri lailla kuin ennen.


Suomessa on aina osattu käyttää kasviksia.  Ennen käytettiin satokauden kasveja ja talven yli säilyviä juureksia.  Nykyisin ei ole mitään rajoituksia.  Kaikkea saa ympäri vuoden.   En tiedä onko sekään ihan hyvä asia.  Uudet perunatkin maistuvat herkullisilta, kun niitä saa odottaa pitkään.  Jos niitä olisi koko ajan tarjolla, niihin voisi kyllästyä.

Kaikilla ei ole mahdollisuutta kasvattaa omia kasviksiaan, joten on hyvä, että niitä on kaupassa tarjolla.  Muutamalla itse istutetulla porkkanarivillä ei pärjää.  Se on hyvä, että on valinnan mahdollisuus.  Voi valita, kasvisruokaa, liharuokaa tai sekaruokaa.  Se on aina parempi, kuin ei lainkaan ruokaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Pienen pihan ilo ja vaiva

Ensimmäiset tehtävät on tehty rivitalon takapihan somistamiseksi.  Haimme metsästä mäntyrankoja, jotka katkottiin ja kuorittiin.  Niistä lä...