Koristelua kirppis ja muista vanhoista tavaroista

Olen hurahtanut kirppismaailmaan ja kiertelen niissä ihan katselemassa josko löytyisi jotain mukavaa.  Aion itsekin pistää lähiaikoina omat vanhat tavarani kiertoon ja vuokrata myyntipaikan.  Ei niillä rikastu, mutta onpa jotain puuhaa näin talvellakin, kun puutarha on lumen valtaama.  Kirppislöytöjä voi itse vähän tuunata omiin tarpeisiinsa nähden.  Ei haittaa, vaikka vähän epäonnistuisikin, ostaa vain niin halpaa ettei harmita.  Minäkin löysin pari puista kynttilänjalkaa, jotka maalasin.  Vesiliukoinen maali ei haise ja on helppo levittää.  Joulupöytä saa vähän uutta ilmettä.
 
Minä ideoin ja isäntä tuunasi rautaisen ulkokynttilätelineen.  Siitä särkyi jo ensimmäisenä vuonna lasi, joka suojasi kynttilää.  Ilman sitä kynttilä ei palanut tuulisella säällä.  Se jouti uusiokäyttöön.  Nostettiin ulkokatokseen roikkumaan.  Se ajaa ulkovalon asian pimeällä.  Hienosti näkyy.
 
 
Käyn aina muutenkin läpi vanhoja tavaroitani, niille voi löytää toinen käyttötarkoitus.  Mielikuvitus vaan liikkeelle.  Voi aina myös aprikoida jotain asiaa porukassa, eikä aikaakaan kun joku toinen heittää hienon idean.  Tai ehkä jopa tarvitsee sellaista tavaraa, mistä on pyrkimässä eroon.  Niitä kun tuntuu kertyvän nurkkiin kierrättämisestä huolimatta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kevät

Jouluiloa pienillä teoilla.

Mullan vaihto ja uusi kukka, kliivia