Monipuolisuutta puutarhaan


Puutarhaa voi koristella ja käyttää miten haluaa, ainakin maaseutupuutarhassa.  Me olemme haudanneet rakkaan lemmikkimme yhteen puutarhan nurkkaan.  Kissamme eli 20 vuotta ja näin se saa jatkaa ajatuksissamme ja lähellä meitä.  Kaikki eivät tällaisesta pidä, mutta jokainen omalla tavallaan.
 Isoon puutarhaan voi sommitella useita levähdyspaikkoja ja erilaisia maailmoja.  Kaiken ei tarvitse näkyä yhdellä katseella.  Ei niissä istumapaikoissa tarvitse pitkää aikaa viivähtää, riittää kun muutamaksi minuutiksi istahtaa muistelemaan tai ihailemaan jotain kukkaa.  Ei puutarhan hoitamisen tarvitse olla jatkuvaa puurtamista.  Nyt alkaa olla se aika kesästä kun istutukset ovat kauneimmillaan.  Niistä pitää nauttia.
 
 
Ympyräkukkamaanikin on puolillaan.  Vielä mahtuu kukkia jatkossakin. Sitä ei oikein alussa tajua kuinka paljon kukkia mahtuu muutaman metrin kukkamaahan.  Olen saanut muutamia kukkia tutuilta ja olen jakanut perennoja.  Aina siinäkin riittää kehitettävää. 
 
Juhannuksena sentään otin rennosti.  Luxusaurinkotuolissani oli mukava lojua ja seurata kirjosieppojen perhe-elämää.
 
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kevät

Jouluiloa pienillä teoilla.

Mullan vaihto ja uusi kukka, kliivia