Kissani ja mökkeily

Kissani nauttii maalla olosta. Pääseehän se ulkoilemaan ja syömään ruohoa, tosin valjaissa. En tohdi sen antaa vapaana juosta. Ei se ole kovin innokas ulkoilija. Parina ensimmäisenä päivänä sen täytyy saada tarkastaa tilukset. Se kävelee pihan ympäri ja vähän matkaa tietä kumpaankin suuntaan.

Suurimman osan aikaa se makoilee kuistilla tuolissa ja tarkkailee kulkijoita. Kissani pelkää traktorin ja mopon ääniä. Se ei pelkää auton eikä raivaussahan ääntä.

Matkaan lähtö ja automatkustaminen ei ole mitään herkkua. Se on suoranainen kärsimys. Kissa huomaa koska ollaan lähdössä vaikka yritän toimia mahdollisimman vaivihkaa. Se piiloutuu sängyn alle perimmäiseen nurkkaan, josta se on kaivettava esiin.

Kissa tekee pelosta kaikki tarpeensa koppaan ja oksentaa vielä viimeisillä kilometreillä ennen kuin ollaan mökillä. Sitä ei uskoisi näistä kuvista.

Välillä Vilperi pääsee vierailemaan aittarakennuksessa. Uskon, että se kissasta on jännittävää juosta ylös rappusia muka piiloon. Se tulee kutsuttaessa luukulle, karkaa käsien ulottumattomiin hetkessä. Kun sen antaa olla rauhassa niin tuleehan se sieltä pois, kun haluaa.

En usko kissan kärsivän kiinni olemisesta ja sisällä olosta. Virikkeet ja yhdessä olo sekä ruoka riittävät sille. Mökillä ollessa se saa vähän jännitystä sisään tunkeutuvien myyrien metsästämisestä. Muutamia se on tappanut ja hyvä niin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juurikon poistaminen

Jos ja kun on tiedossa vähän työläämpi homma, tarvitsen aikaa valmistautumiseen. En pysty suoralta kädeltä työntekoon. Kirsikkapuun juuriston ja kannon kaivaminen oli juuri sellainen työ. Mittailin sitä katseellani pari päivää. Kanto oli seissyt siinä jo pari vuotta puun kaatamisen jälkeen, levittäen juuristonsa kautta taimia joka puolelle puutarhaan, kolmen metrin säteellä. Kaadoimme puun, kun se ei oikein voinut hyvin. Yhtään kirsikkaa emme siitä saaneet. Muutaman vuoden se kukki, sitten ei mitään. Se tuli tiensä päähän. Lapio, kirves ja kanki, siinä työkalut. Pari tuntia siihen meni. Ensin lapioin ympäriinsä maata, että juuret näkyivät. Juuret piti katkoa joka puolelta kirveellä ja välillä vääntää kangella. Kyllä se siitä irtosi. Yksin minulla olisi luultavasti mennyt kauemmin. Onneksi isäntämies tuli kankeamaan köntin ylös. Ei se niin loppujen lopuksi kovin pitkäaikainen homma ollut. Siihen oli vain ryhdyttävä. Seuraava työ oli klapien pinoaminen. Ei siihen

Takapihalla tapahtuu

Puutarhan hoito on välilä kovaa työtä. Pensaan poisto lähes juurineen vaatii voimaa, aikaa ja työkaluja. Kyllästyin kahteen vielä jäljellä oleviin pensashanhikkeihin. Ne ovat keväällä kauan aikaa risumaisia ja kukkivat vasta syksyllä. Ne leikattiin kerran jo alas, mutta annettiin kasvaa uudestaan. Nyt oli niiden aika lähteä. Lapio, oksasakset ja kirves aseenani ryhdyin työhön. Hiki virtasi ja aikaa kului, pala palalta sain katkottua juuria niin paljon, että sain pensaat poistettua. Ei mikään ihme, että ne menestyvät vuosikausia niin paksulla juurella. Istuttaessa pitääkin aina miettiä haluaako kasvien antaa olla paikassaan niin kauan kunnes itsestään häviävät vai haluaako joskus istuttaa ne muualle. Kukat ovat eri asia, niitä voi siirrellä jos haluaa. Tänään oli hyvä aurinkoinen päivä rakentaa kissalle ulkoiluhäkki takapihan ovelle. Siihen minun taitoni eivät riitä. Onneksi oli siihenkin tekijä. Tässä kissa jo nautiskelee auringon paisteesta melk

Jättitatar

Jättitatar on yksi ns. vieraslajeista, joita yritetään hävittää. Pihoilla se on kasvi, jolla voi nopeasti saada ison, peittävän ja uhkean pensaan. Se on vaatimaton kasvupaikan suhteen. Kesässä se kasvaa parimetriseksi. Se leviää nopeasti, jos sen antaa levitä. Trimmerillä ja ruohonleikkurilla se pysyy kurissa. Pieniin pihoihin sitä ei kannata istuttaa. Maaseutumaisen mökin pihalla se on omiaan. Pensas leikataan syksyllä matalaksi, keväällä se lähtee innokkaasti kasvuun. Syysväri sillä on ihan hieno. Meillä ne kasvavat paikoissa, jossa ei ole paljonkaan multaa, vaan karkeaa metsämaata. Emme ole yrittäneet pensaita hävittää, joten en tiedä kuinka sitkeä se on. Voisin kuvitella, että aika sitkeä. Helpot kasvit ovat pelastus puutarhalle, jota ei aina ehdi hoitaa tai viitsi hoitaa. Rehevänä ne kasvavat ilman hoitoa. Tamäkin on varmaan joku tatarheimoon kuuluva. Se kukkii vähän myöhemmin ja on yhtä helppo kasvi.

Puutarhapolun varrelta

Hae tästä blogista