Translate

tiistai 27. marraskuuta 2012

Joulun odotusta

Jouluun on enää vajaa kuukausi aikaa. Vielä en ole mitään laatikoita valmistellut tai piparkakkuja leiponut.  Ei näin vanhempana oikein enää jaksa innostua joulusta, ainakaan näin aikaisin.  Kyllähän sitä on mukava kynttilöitä poltella pimeän aikaan.  Pimeä on tuntunut vielä pimeämmältä kun ei ole lunta maassa. 
Olen kuullut tai lukenut ihmisistä, jotka valmistelevat joulua koko vuoden.  Mitä iloa sitten on joulusta jos se olisi joka päivä.  Odotushan siitä tekee haluttavan, niinkuin kaikesta muustakin mukavasta.
Joulukukkaseni Amaryllis avasi jo kukkansa.  Luultavasti kukinta on jouluna ohitse.  Ei siinä mitään, ihaillaan sitä nyt ja jouluna sitten jotain muuta.
 

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Talvilinnut

Talvella tulee seurattua lintuja eri lailla kuin kesällä.  Kesällä lintuja seuraa kuulemalla.  Talvella ne linnut jotka jäävät Suomeen, tulevat lintulaudoille ravinnon hakuun.  Talitinttejä on runsaslukuisina parvina lintulaudoilla, sinitiaisia jonkun verran, varpuset ovat vähemmistönä.  ainakin näin on meidän lintulaudalla.  Närhetkin joskus vierailevat.  Harakat ja varikset nyt ovat aina liikkeessä.  Heti kun jotain laittaa pihalle, niiden tähystäjät ilmoittavat muille ja muutkin saapuvat.
Linnut pärjäisivät varmaan ihan tyydyttävästi ilman ruokkimistakin, mutta kaikki lisäravinto on hyvästä, kun pakkanen paukkuu ja tuuli vinkuu.
 
Varpuset eivät kuorellisista auringonkukan siemenistä oikein piittaa.  Ne eivät saa niitä auki, viskovat vain alas hakiessaan parempaa syömistä.  Useamman kilon siemeniä saan ostaa talven aikana.  Kaksikymmentä kiloa voi kulua yhdellä lintulaudalla.
 
 

lauantai 17. marraskuuta 2012

Kirja maaseudusta

Esittelen uuden kirjani Maaseudun matkassa.  Kirja kertoo omia havaintojani puutarhapolun varrelta maaseudulta.  Enemmän historiaa kuin tätä päivää.  En ole asiantuntija millään alueella, harrastaja kuitenkin.
Maaseutu on osittain tyhjennyt kokonaan, se on sääli.  Maaseutu antaa paljon kaikille.  Siellä kasvatetaan syömisemme ja juomisemme.  Maaseudun ihmisiltä vaaditaan enemmän kuin annetaan.  Mikään ei saisi maksaa mitään tai ei ainakaan muutamaa senttiä enempää. 
 
 
 
Kirjan on julkaissut Books on Demand 

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Pihan koristelu talveksi

Lumi ehti sataa maahan ennen kuin ehdin laittaa juuri mitään esille.  Lumi onneksi peittää ruskeat kukkapenkit.  Tosin lumen luvataan vielä sulavan ensi viikolla.  Se on hyvä.  Turhan pitkäksi olisi talvi tullut jos nyt jo olisi saatu pysyvä lumikerros.  En ole mikään askartelija, joka syksyn mittaan kehittelee hienoja asetelmia pihansa kaunistukseksi.  Minulle riittää muutama juttu, mikä tekee esim. sisääntuloväylän houkuttelevaksi. Jäälyhtyä ei sentään saatu vielä tehtyä, se on viime talvelta.  Omat ideat ja tekemiset ovat halvempia ja usein kauniinpia kuin kaupasta saatavat.
Hakoja on aina laitettava kukkapenkkeihin.  Ne ovat kauniita, luonnollisia ja suojaavat arimpia kasveja. 

 

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Syyshommat

Syksyn työt jatkuivat tällä kertaa rivitalon pihassa.  En ymmärrä miksi kasvit täytyisi jättää katkaisematta. Tietysti niistä kasvimaa saa lannoitetta uuden kasvun aloittamiseen keväällä. Minua häiritsevät ruskeat lehdet, jotka viruvat elottomina.  Kukkamaa on kyllä hetken aikaa tyhjän näköinen katkaisemisen jälkeen, mutta pian siihen lisätään havuja.  Elävyyttä saa laitttamalla kanervia tai joitain muita värikkäitä kasveja tilalle.  Syksy on ollut muutenkin niin harmaa. 
 
Pian on kynttilälyhtyjenkin aika. Käytän mieluummin elävää tulta.  Pitkään palavia kynttilöitä, ei tarvitse joka päivä vaihtaa.  Ainakin 5 päivää palavia on tarjolla.  En voisi laittaa koskaan amerikkalaistyyppisesti valaistua puutarhaa ja taloa.  Sähköäkin siinä kuluu liikaa.
 
Joutsenet suuntaavat etelää kohti vaikka vielä on syksyä jäljellä.
  

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Sataa, sataa, sataa

Luotaan työntävä ilma, sateinen ja tuulinen, estää minua menemästä ulos.  Syystyöt puutarhassa saavat odottaa.  Viikonloppupuutarhurin ongelma on juuri säät.  Sääkarttoja seurailen pitkin viikkoa.  ne vai eivät oikein ole pitäneet paikkaansa.  Keskiviikkona vielä lupaillaan lauantaiksi aurinkoa.  Torstaina sääkartoille ilmestyy jo puoli pilveä auringon eteen.  Perjantaina aurinko on kokonaan peitossa ja lauantaina sataa runsaasti.  Ei ole helppoa harrastelijallakaan. 
Mitä ajatteleekaan maanviljelijä, joka odottelee puimurin kanssa pellon laidalla.  Vilja on märkää, pelto ei kanna puimuria, sinne mätänee koko sato.

 

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Viherkasviostoksilla

Ostin viherkasvin ja huomasin vasta kotona sen olevan orkidea.  Masdevallia niminen, jonka luvataan olevan kaunis neonvalossa.  Vähän epäilyttää, saanko sen kukkaan saakka.  Orkideat ovat mielikuvissani todella vaativia kasveja.  Ohjelapussa, joka on saksaksi, lämpötilaksi suositellaan 18-22 astetta.   Mitään muuta en siitä oikeastaan ymmärtänyt. 
Keväällä tulee hinku ostaa kasveja ulos ja syksyllä sisälle.  Kai sitä haluaa jotain vihreyttä siirtää kesästä talteen.  Olisi silti varmempaa pysyä esim. joulukaktus tai hyasinttilinjalle eikä heti mennä ostamaan orkideaa.
 

Syksyn kuvat

 Tämä vuoden syksystä ei tule kovin värikästä.  Sadetta on luvassa ja lehdet vain ruskistuvat ja putoavat maahan.  Kenties myöhemmin syksyll...