Translate

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Kevätkuvia

Vielä ovat pellot tyhjiä, kevät on viivästynyt useita viikkoja.  Heti kun säät lämpenivät, pörräsi pelloilla traktoreita kyntäen ja haraten.  Lämpimät säät saavat kasvun vauhtiin.  

Aina luonnosta ja pihasta löytyy ilonaiheita ja pieniä vihreitä alueita. 


Perhoset ja kimalaiset löytävät ravintoa pajupensaista.  Iso pensas on täynnä surisevia hyönteisiä. Kuulostaa, kuin pajussa olisi pörisevä kone.














Kirjosieppo on pysähtynyt katajanoksalle tarkkailemaan ympäristöä.



Vihdoin kasvihuonekaappini sai asukkaita.  Laitoin tänä vuonna minitomaatteja ja pensastomaatteja.  Vielä on vaara pakkasöistä, joten annan pensastomaaattienkin olla suojassa.  Nostan ne kesän lämmetessä ulos.


 Vähän on takapihallekin tullut kukkailoa.  Mesimarjakin kukkii.  En usko, että se tekee marjan marjaa, mutta se on hyvä peittokasvi.

torstai 4. toukokuuta 2017

Pienen pihan ilo ja vaiva

Ensimmäiset tehtävät on tehty rivitalon takapihan somistamiseksi.  Haimme metsästä mäntyrankoja, jotka katkottiin ja kuorittiin.  Niistä lähtee yllättävän hyvin kuori näin keväällä.  Niistä koottiin tikapuut, joihin on tarkoitus ripustaa kukkalaatikoita tai jotain muuta riippuvaa.

Puutarhainnostus on nostanut kaikkien tarvikkeiden hintoja.  On aina hyvä jos keksii jotain ilmaista puutarhaansa.  

Kasvit ovat itsessään jo niin hintavia, ruukut ja muut tarvikkeet samalla lailla.  

Puutarhasta voi iloita, kun tekee sen eteen jotain. 
Siinä ne odottavat kuljetusta kaupunkiin.  Takapiha on niin pieni, että on pakko laittaa ylöspäin jotain kasvamaan.  Haluan kaupungissakin hiukan puutarhan tuntua, vaikka maalla olisi pihaa yllinkyllin.  Kesä se on kaupungissakin.  Töistä tullessa on mukava istahtaa keinuun ja nauttia kesästä.

Heräteostona tuli hankittua mustan vadelman taimi.  Sillä on niin hieno nimi, kuin Rubus fruticosus Blac Satin.  En tiedä miten se meidän paahteisella takapihalla onnistuu.  sehän selviää muutaman kuukauden kuluttua.  Sanovat mustan vadelman olevan kovin satoisa.


Kuvassa ovat ainakin herkullisen näköisiä.










Ensimmäiset siemenetkin olen laittanut itämään.  En ole kovin hyvin ikinä onnistunut siemenistä kasvattamisessa.  Joka kevät kokeilen ja sitten ostan taimet jos ja kun ei onnistu itse kasvatus.

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Pinterest ja muut ideasivut

Avasin ensimmäisen kerran Pinterestin ja sieltähän löytyi vaikka mitä.  Puutarhaan liittyviä linkkejä aivan tulvimalla.  Sinne varmaan uppoaisi moneksi tunniksi ideoiden pariin.  Hienoja kuvia ja juttuja.  Monta muutakin sivua tarjoaa ideoita ja niitähän voi itse keksiä ja tuunata löydettyjä ideoita omalle pihalle sopiviksi.



http://www.pinterest.com


Ideat muhivat päässä koko ajan, kun vain pääsisi niitä toteuttamaan.  Vettä nytkin sataa ja on kylmää.  silloin voi hakea lisää ideoita tämän kaltaisilta sivuilta ja ilahtua muiden onnistumisista.



http://www.puutarhaunelma.fi/katso-puutarhaideoita

http://www.meillakotona.fi/puutarha/puutarhaideat/14-ideaa-pienen-pihan-suunnitteluun

Jokainen puutarhan harrastaja haluaisi oman puutarhansa olevan ihailun kohde tai ainakin oman mielen mukainen.  Suunnittelu kannattaa aloittaa viimeistään nyt.  Paperilla oleva suunnitelma voi elää ja muuttua niin kauan, kun se on toteutettu.

Harrastaja voi ottaa suunnitelmaansa vinkkejä ammattilaisten tekemistä puutarhoista.  Kaikkea ei voi eikä kannata laittaa omalle pihalle.  Mielestäni pieneen pihaan ei kannata ympätä montaa suurta kasvia.  Itselläni on vähän sitä ongelmaa, jonka haluaisin ratkaista.  Puut ja pensaat kasvavat pienessä ajassa liian suuriksi.



maanantai 17. huhtikuuta 2017

Kylmät pääsiäispyhät mökillä

Puutarhan hoito ottaa takapakkia lumen tulon ja kylmän sään takia.  Suomen kesä on niin lyhyt.  Kesäkuun puoleen väliin saa pelätä pakkasia.  Ei oikein mitään kannata tehdä puutarhassa.  Luulin pääseväni pääsiäisenä haravan varteen mökillä, turha toivo, lunta satoi ja yöllä oli 10 astetta pakkasta.

Oli aikaa keskittyä sisähommiin.  Tuli siivottua muutama hylly kasaantuneista tavaroista.  Siirto laatikkoon ja laatikko liiteriin.  Ei niitäkään vielä menmään heitetty.

Kukkakimppu on löytänyt paikkansa seinäkyntteliköstä.


Uudet verhot kuistille saivat kuistin näyttämään vähän iloisemmallta.  Vanhoista verhoista melkein tilkkutyönä ommellut verhot ajavat asiansa, vaikka eivät niin siististikään tehtynä.




Vanhaa tavaraa ei kannata heti heittää menemään, niitä voi säilyttää näkyvillä ja ottaa käyttöön, kun tarvitsee.  


Vanhasta aidasta pystytettiin osa ja loput laitettiin säilöön navetan seinälle.  Siinä ne riippuvat koristeina, kunnes niille löydetään paikka.  Siinä ne ovat, kuin ikkunanluukkuina ja parvekkeena. 




























Kesällä ulkona oleva patsas sai talvisäilytyksen aitan ikkunalla.  Mystinen luontonainen.


lauantai 8. huhtikuuta 2017

Takapihalla tapahtuu

Puutarhan hoito on välilä kovaa työtä.  Pensaan poisto lähes juurineen vaatii voimaa, aikaa ja työkaluja.  Kyllästyin kahteen vielä jäljellä oleviin pensashanhikkeihin.  Ne ovat keväällä kauan aikaa risumaisia ja kukkivat vasta syksyllä.  Ne leikattiin kerran jo alas, mutta annettiin kasvaa uudestaan.  Nyt oli niiden aika lähteä.

Lapio, oksasakset ja kirves aseenani ryhdyin työhön.  Hiki virtasi ja aikaa kului, pala palalta sain katkottua juuria niin paljon, että sain pensaat poistettua.  Ei mikään ihme, että ne menestyvät vuosikausia niin paksulla juurella.




Istuttaessa pitääkin aina miettiä haluaako kasvien antaa olla paikassaan niin kauan kunnes itsestään häviävät vai haluaako joskus istuttaa ne muualle.  Kukat ovat eri asia, niitä voi siirrellä jos haluaa.

Tänään oli hyvä aurinkoinen päivä rakentaa kissalle ulkoiluhäkki takapihan ovelle.  Siihen minun taitoni eivät riitä.  Onneksi oli siihenkin tekijä.

 Tässä kissa jo nautiskelee auringon paisteesta melkein valmiissa häkissä.  Kissoja liikkuu paljon vapaudessa, mutta minä haluan antaa kissalle turvallisen elämän.  Kaikki ihmiset eivät pidä kissoista kaupunkialueella.

Kevät on koittanut ja voi aloitella kevättöitä säiden salliessa.  Maltti on taas valttia tänäkin keväänä.

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Kevään risusavotta

Kotipihalla en ole vielä aloittanut puiden karsimista tai siivoustyötä.  Ympäristössä sellaiset on aloitettu.  Mielenkiinnolla sitä  seuraan miten työ edistyy ja ympäristöä kaunistetaan.  Peltojen pientareet risuttuvat muutamassa vuodessa.  Suurilla koneilla niistä päästään helposti eroon.  Omalla pihalla on tyydyttävä sahaan ja oksasaksiin.  Isot risukasat nousevat kerralla kuljetusautoihin.



Ammattitaitoiset puiden kaatajat karsivat pienessä pihassa olevat puut ensin torsoiksi, ettei tule vahinkoa, kun kaatamaan aletaan.  Nyt sitä on helppo lähteä kaatamaan, kun vielä köydellä avittaa puuta kaatumaan oikeaan suuntaan.





Risuja tulee suurista puista isot kasat.  Ne on pakko kuljettaa pois.  Onneksi on koneet sitä varten.  Taloyhtiö voi teettää tämänkaltaiset työt ulkopuolisilla.  Monesti asukkaat eivät jaksa, pysty tai osaa tehdä puunkaatohommia.  Rahalla siitä selvitään.

Takapihallamme ei ole vielä tapahtunut muuta kuin tulppaanit ovat nousseet pintaan.  Maaliskuu on niille aivan liian aikaista, mutta minkäs teet.


sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Kasvisruokaa tarjolle vai ei

Nykyisin suunnitellaan kasvisruokapäivää kouluihin ja lisätään kasvisruokien tarjontaa kauppoihin.  Pidän paljon kasviksista, mutta en voisi kuvitella, ainakaan tällä hetkellä, syöväni vain kasvisruokaa.  Olen ehdottomasti sekasyöjä.  Pidän kaikenlaisesta ruuasta.  En ole maistanut nyt niin muodikkaita kasvisruokia: härkistä tai nyhtökauraa.  

Kasvissosekeitto on yksi suosikki kasvisruuissani.  Siihen voi laittaa melkein mitä kasviksia vain ja maku vaihtuu.  Samoin kasvispiirakka on hyvää.  Kummatkin voi maustaa sulatejuustolla ja silloinhan se ei enää ole pelkkä kasvisruoka.  Juusto on minun heikkouteni yleensäkin.  

Hyvä pihvi aina silloin tällöin on herkullista.  Kasviksia voi olla lisänä joka lautasellisessa.  Liha ja kasvikset täydentävät toisiaan.  Rasvaton hyvänlaatuinen liha ei ole epäterveellistä.  Monella kasviruokien syöjällä on eettiset syyt syödä kasvisruokaa.  Suomessa otetaan nykyään eläinten hyvinvointi huomioon eri lailla kuin ennen.


Suomessa on aina osattu käyttää kasviksia.  Ennen käytettiin satokauden kasveja ja talven yli säilyviä juureksia.  Nykyisin ei ole mitään rajoituksia.  Kaikkea saa ympäri vuoden.   En tiedä onko sekään ihan hyvä asia.  Uudet perunatkin maistuvat herkullisilta, kun niitä saa odottaa pitkään.  Jos niitä olisi koko ajan tarjolla, niihin voisi kyllästyä.

Kaikilla ei ole mahdollisuutta kasvattaa omia kasviksiaan, joten on hyvä, että niitä on kaupassa tarjolla.  Muutamalla itse istutetulla porkkanarivillä ei pärjää.  Se on hyvä, että on valinnan mahdollisuus.  Voi valita, kasvisruokaa, liharuokaa tai sekaruokaa.  Se on aina parempi, kuin ei lainkaan ruokaa.




Syksyn kuvat

 Tämä vuoden syksystä ei tule kovin värikästä.  Sadetta on luvassa ja lehdet vain ruskistuvat ja putoavat maahan.  Kenties myöhemmin syksyll...