Translate

tiistai 20. elokuuta 2024

Mökillä

 Mökillä viimeiset kukkijat loistavat kauniina.Auringonkukka on hyönteisten suosiossa.  Eivät kasvaneet ihan niin pitkiksi, kuin pussissa luvattiin.  Hyvä näinkin.


Gladiolukset kukkivat nyt vasta.  Eivätkä kaikki ole ehtineet vielä kukkavaiheeseenkaan.  Niitä ei esikasvatettu, tökättiin suoraan maahan.  Onneksi on kauniita ja lämpimiä ilmoja.  Niille rakennettiin kehikko turvaamaan pystyssä pysyminen.


Keltainen sipulikukka on nimeltään Lucifer. En tiedä minkä takia se on saanut tuollaisen nimen.  Senkin kukintaa ja yleensä kasvamiseen meni aikaa.  En edes tiedä kasvaako se uudelleen ensi vuonna



Ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin.  Ihmettelimme mikä meidän puistosyreeniämme vaivaa.  Lehdet ovat ihan värittömät ja kuivat.  Tutkin lehtiä ja niissä vilisi jotain valkoisia otuksia.  Netistä näin, ehkä, syyn asiaan.  Ne olivat vieraslaji luultavasti, syreenikeijukas.



Kännykkäkuvani ei ole oikein hyvä.  Lehdistä näkyy huono vointi.









Isäntä kohensi oven edustaa, kun porraskiven vierusta on kymmenien vuosien aikana painunut liikaa.  Ihan kivan näköinen siitä tuli.



Jatkoi polkua vielä navetalle päin.  Polku onkin aina vähän liian märkä ja kurainen kun sataa.  Kenties tämä auttaa.



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Uusi lumi vanhan surma

  Uutta lunta tuli vanhan päälle.  Ei sitä täällä länsirannikolla ollut, kuin 3 cm.  On taas niin talvisen näköistä.  Kieltämättä kaunis val...