Translate

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Puistotaidetta

Talvellakin löytää kaunista katsottavaa, jos ei omasta puutarhasta niin laajemmalla sihdillä.  Kaupungeissa koitetaan aina kaunistaa vähän tavallisen oloisia kohteita.  Talojen seiniä erityisesti.  Ne saavatkin hymyn huulille.  On hienoa, että taiteilijat pääsevät esittämään taitojaan suuremmilla pinnoillakin.  En ole niitä kuvannut, mutta puiston penkit sain kuvattua Kirjurinluodolla.  Taideopiskelijat ovat päässeet kirjomaan penkkejä.  Ne olivatkin värikäs lisä vähän kalpeaan talvipäivään.



Näitä voisi kotipuutarhassakin harrastaa, ainakin sabluunoiden avulla.  Kun tuota piirrostaitoa ei ole siunaantunut yhtään.  Liiallisuuksiin ei kannata mennä, silloin jää puutarhan päätähdet varjoon.

Nyt on suunnittelu jo käynnissä kevään puutarhaan.  Voisiko jostain tämän tapaisesta tulla uusi elementti johonkin kohtaan puutarhassa? Kevääseenkin on vielä aikaa...


perjantai 20. tammikuuta 2017

Kissan elämää

Kissasta voisi ottaa oppia, miten kannattaisi elää. Viettää kissanpäiviä.  Emäntä tai isäntä tuo ruuan lautaselle, vie jätökset pois hiekkalaatikosta, silittää ja viihdyttää pientä kauhukakaraa.  Monta hauskaa hetkeä kissa on tuonut elämäämme.  

Pientä leikkikrokotiiliä se jahtaa suurella innolla.  Saalistusvietti säilyy sisäkissallakin.  Vietti on sille luonnollista.  Jahtauskohde vaihtelee leluista jalkoihini. 
Kotikissa saalistaa

Kaikenlaista mielenkiintoista pitäisi löytyä tehtäväksi.  Jos sitä ei ole, kissa alkaa tehdä tuhoja.  En tiedä, tietääkö se mitä tekee.  Joskus tuntuu, että se on pirullisuutta.

Siinä kissani on samanlainen kuin minä, se pitää herkuista ja makoilee ahkerasti.  Tosin se kuluttaa kaiken ravintonsa säntäilemällä sinne tänne.

Seuraava tehtäväni on kissan opettaminen valjaisiin.  Se onkin aika vaikeata.   
Kissa haluaa herkkupalan

Kissa makaa
Olen mieltynyt tavalliseen kotikissaan enemmän kuin rotukissoihin.  Kaikilla kissoilla on oma luonteensa.  

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Pakkasaamun raikkautta

Kävin aamulla saapastelemassa läheisellä pellolla ja ihastelemassa pakkasen ja lumen kauneutta.  Sitä oli kuvattava ja tännehän ne oli heti ladattava.  Suomi on kaunis pakkasessa.  Tavalliset puut, pensaat  ja pellot näyttävät kauniilta lumen peittäessä ne ja pakkanen vielä antaa oman säväysensä maisemaan.




 Pylväätkin näyttävät uljailta pakkataivasta vasten.







Tyhjä omenpuu on kaunis punaista taivasta vasten.


sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Kevyesti uusi vuosi alkuun

Joulun aika on mässätty herkkuja ja rasvaisia ruokia. Nyt olisi aika alkaa ostaa kevyitä herkkuja.  Hedelmiä, vihanneksia ja vähemmän rasvaa sisältäviä tuotteita.  Se vain on niin vaikeata pitää mitään tiettyä ruokavaliota.  Kyllähän minä hedelmistä ja vihanneksista pidän, mutta en kokonaan voi kieltäytyä kaloripommeistakaan.  Sanotaanko näin, että syön terveellisesti, mutta lisäksi vielä epäterveellisesti.  Siinä se piileekin jutun juju.  Syön aivan liikaa.

Näitä kuvassa olevia pitäisi syödä enemmän.  Nyt on Porissa oma tomaatteja ympärivuotisesti  kasvattava kasvihuone.  Olisi siis aivan paikallisia tuotteita.






tiistai 20. joulukuuta 2016

Jouluruokia

Jouluni ruokatarjoilu on yleensä perinteinen, laatikoita ja kinkkua.  Niin se on nytkin, mutta pieniä uudistuksia on jonkun verran.  Olen vallan ihastunut punajuurilaatikkoon.  Se on minun makuni mukaista.  Vähän makeaa ja suolaista.  Sopii hyvin liharuuan kanssa.  Tähän astisen parhaimman reseptin löysin netistä.


Reseptejä ilmestyy aina uusia vanhoistakin ruuista.  Pientä lisäystä mausteisiin tai valmistukseen.  Minäkin laitan aina lanttulaatikkoon maustepippuria.  En tiedä käyttääkö joku muu maustepippuria.  Jokaisella on omat valmistustapansa ja mausteensa, että saa suun mukaista.

Kalaa on usein savustettuna meillä joulupöydässä.  Lohta tavallisesti.  Sillistä pitää moni, minun herkkuani se ei ole.  Pidän enemmän silakasta.  Taidan ostaa sen valmiin tänä vuonna.  Himosilakkaa tai sinappisilakkaa.  Saimme kalastavalta ystävältämme haukea,  siitä voisi valmistaa kalapullia.  Olen jo sitä paistanut fileenä pannulla.  Voi, mitä herkkua.  Pakastimeen laitoin loput.



Joka vuosi olen vähentänyt lajien kirjoa joulupöydästä.  Tänä vuonna en keitä rusinasoppaa tai sekähedelmäsoppaa.  Ruokaa ei pysty syömään määräänsä enempää.  Ei jouluherkkuja jaksa muutamaa päivää enempää syödä.  Siinä niiden lumoavaisuus onkin.  Niitä ei syödä joka päivä vuoden ympäri.

lauantai 10. joulukuuta 2016

Jouluiloa pienillä teoilla.

Ensimmäiset joulukoristeet on laitettu ikkunaan.  Työpaikan askartelusta kiinostuneet ihmiset väsäsivät näitä kymmeniä.  Minä pari ostin, kun oli niin hyvä idea.  Kirjan lehdistä taiteltu ruumis ja päänä auton istuinsuojasta irrotettu puunappula.  Niiden tuotto on tarkoitus laittaa joulupuukeräykseen.  Pienillä teoilla saa tehtyä iloa muillekin kuin itselle.



Minä en ole saanut  askartelutaitoa.  Ostan muiden tekemiä.  Kaikenlaisia myyjäisiä on monessa paikassa.  Laitan keräyksiin muutaman kolikon tai ostan jotain pientä.  Sen verran minullakin on joulumieltä vaikka joulu ei olekaan parasta aikaa minulle.

Lintujen ruokkiminenkin on pienten auttamista.  Niitä on ilo seurata.

 Kissakin on jo huomannut lentävät ystävämme.  Mielenkiinnolla se niitä seuraa.  Se ei niitä taitaisi helliä vaan aikansa leikittyyään söisi suuhunsa.  Ulos sitä ei päästetä, katselkoon ikkunasta.

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Onko joulu turha juhla?

En ole laittanut vielä tikkua ristiin joulun valmistelemiseksi.  Kun kuuntelee ihmisiä niin, ainakin laatikot on paistettu pakkaseen ja joululeivontaa suunnitellaan.  Joulumenyykin on  jo suunniteltu.  En ole kovinkaan innokas jouluihminen.  Minä en tee suursiivousta jouluksi ja ruokakin on aina samnlaista, kinkkua ja laatikoita.  Olen joka vuosi vähentänyt ruuastakin.  Minkä ihmeen takia pitäisi tehdä ruokia kymmeniä sortteja?  Imelletty perunalaatikko on joka vuotinen ruoka, jonka teen.  En pidä eineslaatikosta, koska se on liian makeaa.  Muuten sitä ei tule tehtyä, ehkä sen takia joulua voi viettää kerran vuodessa.


Monet ihmiset lähtevät kotoa pois jouluksi, valmiiden ruokapöytien ääreen.  Sitä en ole vielä harkinnut.  Joulu on tänä vuonna niin lyhytkin, se menee huilaillessa.  Väsyneenä ei paljon jaksa juhlia.


Loppujen lopuksi joulu on aika turha juhla.  Se on näin aikuisena menettänyt merkityksensä.  Lahjoja eivät aikuiset tarvitse.  Lapsille niitä tulee hankittua.  Usein nekin unohtuvat kaappeihin hetken leikin jälkeen.

Joulu on kaupallinen juhla ja kaupoille tärkein ostotapahtuma.  Uskonnollinen merkitys on hävinnyt suurimmalta osalta.  

Joulu voi tuntua liialliselta.  Jos kaikkea on paljon, tulee ähky.  Joululauluja, ruokaa, lahjamainoksia.
Lunta saisi tulla enemmän.  Kuvat parin vuoden takaa.



Syksyn kuvat

 Tämä vuoden syksystä ei tule kovin värikästä.  Sadetta on luvassa ja lehdet vain ruskistuvat ja putoavat maahan.  Kenties myöhemmin syksyll...