Pori ei ole pimeä kaupunki koskaan. Valoa yritetään vielä lisätä näin vuoden vaihtuessa ja niitähän piti käydä katselemassa. Raatihuone ja kirkko oli valaistu ja rannassa järjestettiin ilotulitus hyvään aikaan. Myös perheen pienimmät pääsivät katsomaan. Väkeä oli yllättävän paljon. Vähän oli ohjelmaakin järjestetty. Soittokunta soitti ja Jonas Nordman Satakunnan suurlähettiläänä piti puheen.
Kirkkokin oli valaistu. Näytti niin kuin tornissakin joku olisi pitänyt pitoja.
Ilotulitus järjestettiin rannassa lavalla. Musiikki soi kovaa.
Kiersin tänään vielä kaupungin muut valaistuspisteet kävelylenkillä. Vanhan koulun ikkunoihin olivat nuoret taiteilleet kuvia ja ne oli valaistu kauniisti.
Torille oli tuotu Tivoli Sariolan karuselli elävöittämään toria. Miksi ei enemmän mietittäisi pieniä yllätyksiä. Ei kaiken tarvitse olla niin suurta ja mahtavaa.
Loppiainen on vielä joulupyhistä jäljellä ja alkaa härkäviikot. Minua se ei eläkeläisenä rasita mitenkään, voin tehdä tai jättää tekemättä.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.