Runosuoni sykkii tai sitten ei

Rustailen runoja silloin tällöin omaksi huvikseni. Olen niitä julkaissutkin omakustanteisesti. Runokirjat eivät ole rahasampo kenellekään, varsinkaan sunnuntairunoilijalle. Joskus on vain pakko saattaa ajatuksensa runomuotoon. Nämä muutama runo on uudempia tuotoksia.

RUNONI

Ovi tulevaisuuteen

on vielä raollaan
avaan oven
epäröin kynnyksellä
uskaltaudun ulos
sankariteko
oman mielen
vapauttamisen tärkeys

paluu menneisyyteen
onnistuu
ilman hankaluutta
aina

Aurinkoinen päivä
marraskuussa
lepohetki harmaudesta.
Rakastan
tuulen kohinaa,
tempoilua
lumettomissa oksissa
varisten tepastelua
kävelyretken ihanuutta
liedellä valmistuvaa
kasviskeittoa
tämä oli hyvä päivä

Se on hän, joka nojaa seinään yksin

suuressakin porukassa
se on hän, jolle ei kerry ystäviä
vuosienkaan kuluttua
se on hän, jota kukaan ei tunnista
nimeltä, tuskin kasvoistakaan
se on hän, jonka puuttumista
joukosta ei kukaan huomaa

Herkulliset naiset
uimahallin saunassa

kypsinä, itsenäisinä
häpeämättä
kylkimakkaroita
ryppyjä laaksoineen.

Jokainen on
hyvä sellaisenaan.
Heitetään löylyä
ajatellaan mukavia,
turistaan joutavia.

Lasten runoilla aloitin ja se ehkä onkin minulle rakkain alue. Pidän riimirunoista itsekin enemmän. Se on kuin sanaristikon tekemistä.

Kirjoittamiseen pitää pysähtyä. Silloin ei voi tempoilla joka paikkaan. Sen takia sateiset päivät ja talven pimeät päivät suorastaan kutsuvat kirjoittamaan.

Puutarha vaatii usein kesäisin kaiken ajan, mikä jää liikunnalta ja lukemiselta. Syksy on hyvä aika aloittaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juurikon poistaminen

Jos ja kun on tiedossa vähän työläämpi homma, tarvitsen aikaa valmistautumiseen. En pysty suoralta kädeltä työntekoon. Kirsikkapuun juuriston ja kannon kaivaminen oli juuri sellainen työ. Mittailin sitä katseellani pari päivää. Kanto oli seissyt siinä jo pari vuotta puun kaatamisen jälkeen, levittäen juuristonsa kautta taimia joka puolelle puutarhaan, kolmen metrin säteellä. Kaadoimme puun, kun se ei oikein voinut hyvin. Yhtään kirsikkaa emme siitä saaneet. Muutaman vuoden se kukki, sitten ei mitään. Se tuli tiensä päähän. Lapio, kirves ja kanki, siinä työkalut. Pari tuntia siihen meni. Ensin lapioin ympäriinsä maata, että juuret näkyivät. Juuret piti katkoa joka puolelta kirveellä ja välillä vääntää kangella. Kyllä se siitä irtosi. Yksin minulla olisi luultavasti mennyt kauemmin. Onneksi isäntämies tuli kankeamaan köntin ylös. Ei se niin loppujen lopuksi kovin pitkäaikainen homma ollut. Siihen oli vain ryhdyttävä. Seuraava työ oli klapien pinoaminen. Ei siihen

Takapihalla tapahtuu

Puutarhan hoito on välilä kovaa työtä. Pensaan poisto lähes juurineen vaatii voimaa, aikaa ja työkaluja. Kyllästyin kahteen vielä jäljellä oleviin pensashanhikkeihin. Ne ovat keväällä kauan aikaa risumaisia ja kukkivat vasta syksyllä. Ne leikattiin kerran jo alas, mutta annettiin kasvaa uudestaan. Nyt oli niiden aika lähteä. Lapio, oksasakset ja kirves aseenani ryhdyin työhön. Hiki virtasi ja aikaa kului, pala palalta sain katkottua juuria niin paljon, että sain pensaat poistettua. Ei mikään ihme, että ne menestyvät vuosikausia niin paksulla juurella. Istuttaessa pitääkin aina miettiä haluaako kasvien antaa olla paikassaan niin kauan kunnes itsestään häviävät vai haluaako joskus istuttaa ne muualle. Kukat ovat eri asia, niitä voi siirrellä jos haluaa. Tänään oli hyvä aurinkoinen päivä rakentaa kissalle ulkoiluhäkki takapihan ovelle. Siihen minun taitoni eivät riitä. Onneksi oli siihenkin tekijä. Tässä kissa jo nautiskelee auringon paisteesta melk

Jättitatar

Jättitatar on yksi ns. vieraslajeista, joita yritetään hävittää. Pihoilla se on kasvi, jolla voi nopeasti saada ison, peittävän ja uhkean pensaan. Se on vaatimaton kasvupaikan suhteen. Kesässä se kasvaa parimetriseksi. Se leviää nopeasti, jos sen antaa levitä. Trimmerillä ja ruohonleikkurilla se pysyy kurissa. Pieniin pihoihin sitä ei kannata istuttaa. Maaseutumaisen mökin pihalla se on omiaan. Pensas leikataan syksyllä matalaksi, keväällä se lähtee innokkaasti kasvuun. Syysväri sillä on ihan hieno. Meillä ne kasvavat paikoissa, jossa ei ole paljonkaan multaa, vaan karkeaa metsämaata. Emme ole yrittäneet pensaita hävittää, joten en tiedä kuinka sitkeä se on. Voisin kuvitella, että aika sitkeä. Helpot kasvit ovat pelastus puutarhalle, jota ei aina ehdi hoitaa tai viitsi hoitaa. Rehevänä ne kasvavat ilman hoitoa. Tamäkin on varmaan joku tatarheimoon kuuluva. Se kukkii vähän myöhemmin ja on yhtä helppo kasvi.

Hae tästä blogista