Translate

tiistai 20. kesäkuuta 2023

Juhannus kukkii

 Juhannusviikolla viimeinkin on alkanut kukkia kaikenlaiset kukat.  Alppiruusukin teki hienot punaiset kukat.  Viime vuonna se ei kukkinut näin paljon.  Alppiruusukin pitää välillä lepovuoden.

Toinen Alppiruusu on kasvattanut vartta enemmän, mutta kukat ovat siinäkin kauniit.



Juhannusruusukin kenties ehtii kukkia juhannukseksi.  Pari kukkaa aurinkoisemmalta puolelta on ehtinyt avata nuppunsa.



Kylmä kevät pidensi kasvien valmistumista.  Kärsivällisyys alkoi jo loppua.  Luontoon ei voi vaikuttaa, se tekee mitä haluaa.

Istutetut ja perennat kukkivat sulassa sovussa. Lupiineitakaan ei ole kaivettu pois.  Kyllä ne niitetään ennen kuin ne ehtivät siemenvaiheeseen. Siemenistä ja juurakoista lähtemään laitetut kukat kukkivat sitten myöhemmin.  Niistä on iloa loppukesästä.



Toiset kukat onnistuvat paremmin, kuin toiset.  Kukkasten vuodet ovat erilaisia.  Samoin kuin vuosien säät ovat erilaisia.  

Luonto voittaa aina ihmisen.  Säille ei ihminen voi mitään.




Pieniä kukkasia, isoja kukkasia, kaikki yhtä kauniita.


Iloa ne tuottavat, kun aukaisevat terälehtensä.








Kullerot ovat kuin ruusuja.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Uusi lumi vanhan surma

  Uutta lunta tuli vanhan päälle.  Ei sitä täällä länsirannikolla ollut, kuin 3 cm.  On taas niin talvisen näköistä.  Kieltämättä kaunis val...