Translate

torstai 29. kesäkuuta 2023

Helteessä

 Minulla on huono helteensietokyky.  Samoin, kuin osalla puutarhakasveista.  Olenkin lähinnä kiertänyt uimarantoja.  Ja vähän puutarhaakin kastelukannujen kanssa.  Helteeltä on vaikea suojautua vanhassa mökissä.  Päiväksi ikkunaverhot ja ikkunat kiinni, ettei aurinko pääse liian paljon lämmittämään tupaa.  Tuulettimet päällä illalla, karkotetaan lämpö sisältä, että voi nukkua.

Palusjärvi



Järvestä noustua on hetken mukava olo.  Silloin tuntee pystyvänsä mihin vain, kunnes parin tunnin päästä huomaa olevansa taas hikinen.  Kylmään voi varautua, helteeseen ei kovin paljon.  Eihän siellä vedessä voi koko aikaa olla.

Hirvijärvi


Maauimalassakin kävin kaupungissa käydessä.  Mökkimme on maamökki, järvi parin kilometrin päässä.  Pyörällä sinne sujauttaa muutamassa minuutissa.  Palatessa on iso yläki, joten hiki on taas päässä.

Kova helle tuo ukonilman ja onneksi vähän sadetta.  Sitä kaipaa puutarha ja muu luonto.  Ukonilma on täällä maalla kokemuksena erilaista.  Sähköt sätkii ylen aikaa.  Pitäisi katkaista sähköt kokonaan ukonilman ajaksi, mutta jääkaappi vaatii sähköä.  Tv ja antennijohdot pitäisi kiskoa irti.  Välillä ne olivatkin irti.  Luulimme ukkosen menneen jo ohi, mutta viimeinen ripe iski antennitehostimeen rikkoen sen.  

Onneksi Suomessa ei vielä ole kovaa hellettä koko kesää.  Kai tätä muutaman viikon kestää.  Koivun alla ja varjossa voi istuskella ulkona.



2 kommenttia:

  1. Olipas mukava huomata, että mökkeilemme aika lähekkäin. Meillä on mökki Kokemäen Sääksjärvellä. Kiva, että meitä puutarhabloggaajia on näin lähialueelta. Tunnetko tai tiedätkö muita satakuntalaisia?

    VastaaPoista
  2. En tunne ketään muita kirjoittajia, ainakaan blogin kirjoittajia. Puutarhat voivat olla kovin erilaisia ympäri maata, eikä kaikkia vinkkejä voi joka paikassa soveltaa.

    VastaaPoista

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Uusi lumi vanhan surma

  Uutta lunta tuli vanhan päälle.  Ei sitä täällä länsirannikolla ollut, kuin 3 cm.  On taas niin talvisen näköistä.  Kieltämättä kaunis val...