Siirry pääsisältöön

Meillekin tuli talvi

Kyllä sitä lunta vähän ennätti tulla parissa päivässä.  Nyt vain jännitän, kunka kauan se säilyy.  Muutamaksi päiväksi on luvattu pakkasia.  Paljon ei ole lintuja näkynyt pihassa.  Ovat kai värjötelleet metsän suojassa.  Nyt oli sinitiaisella ainakin kiire.  Se koetti häätää minua pois talipötkön vierestä.  Kova sirkutus oli päällä.




Lunta kertyi jotakuinkin 10 cm.  Pakkaslunta se on, joten jos tulee lämmintä se sulaa aivan hetkessä.  Vielä ei voi edes läheiselle pellolle mennä hiihtämään, kun uppoaa multaan saakka.

Riikinkukkokin on kuin toinen lintu.  En sitä viitsinyt kantaa varastoon.  On se tuonut vähän väriä.  Se voi olla ruosteessa keväällä, mutta eivät tämän lajin koristeet muutenkaan pitkäikäisiä ole.

Lunta tuli tuiskuamalla ja kokosi toisiin paikkoihin enemmän kinosta kuin toisiia paikkoihin.  Puutarhalaatikon ja keinun  päällä näyttää olevan 30 cmm ja muualla 10 cm.
Lumi tekee omia kuvioita ja kinostuu hienosti vaikka mattotelineen ritilöille.  Mattotelinettä tulee muutenkin käytettyä aika harvoin.  En tiedä muiden ihmisten tekemisestä.  Tämäkin on taloyhtiön teline, eikä sitä juuri kukaan käytä.  Minäkin heitän isompia mattoja ja petivaatteita keinun päälle, kun niitä ulkoilutan.  Nyt näiden pakkasten aikaan pölypunkitkin sai hävitettyä (vanha uskomus)  Ei niitä kai enää niin paljon olekaan kuin ennen. 50 vuotta sitten niitä oli paljon enemmän, kun asuttiin ahtaammin.  Eivät ne kuitenkaan sukupuuttoon ole kuolleet.  Imuroimallakin ne lähtevät, ei niitä pakkaseen tarvitse viedä.  Mukava raikas tuoksu niihin tulee, kun tuulettaa pakkasessa.


Vielä näyttää muratti vihreältä.  En ole koittanut pitää aikaisemmin koko talvea ulkona.  Nyt sekin nähdään, miten se pärjää. 
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jättitatar

Jättitatar on yksi ns. vieraslajeista, joita yritetään hävittää.  Pihoilla se on kasvi, jolla voi nopeasti saada ison, peittävän ja uhkean pensaan.  Se on vaatimaton kasvupaikan suhteen.  Kesässä se kasvaa parimetriseksi. Se leviää nopeasti, jos sen antaa levitä.  Trimmerillä ja ruohonleikkurilla se pysyy kurissa.  Pieniin pihoihin sitä ei kannata istuttaa.  Maaseutumaisen mökin pihalla se on omiaan. Pensas leikataan syksyllä matalaksi, keväällä se lähtee innokkaasti kasvuun.  Syysväri sillä on ihan hieno.  Meillä ne kasvavat paikoissa, jossa ei ole paljonkaan multaa, vaan karkeaa metsämaata.    Emme ole yrittäneet pensaita hävittää, joten en tiedä kuinka sitkeä se on.  Voisin kuvitella, että aika sitkeä.  Helpot kasvit ovat pelastus puutarhalle, jota ei aina ehdi hoitaa tai viitsi hoitaa.  Rehevänä ne kasvavat ilman hoitoa. Tamäkin on varmaan joku tatarheimoon kuuluva.  Se kukkii  vähän myöhemmin ja on yhtä helppo kasvi.

Tuoksukurjenpolvi

  Kun haluaa joka paikassa viihtyvää, hienosti kasvavaa ja peittävää kukkaa, silloin kannattaa istuttaa Tuoksukurjenpolvi.  Siinä ei ole mahtavia kukkia, mutta lehtien tuoksu on hyvä.  Ei liikaa, mutta helposti havaittava tuoksu.  Sitä ei kannata istuttaa kukkien viereen, jotka haluaa nähdä.  Tuoksukurjenpolvi leviää jonkun verran, mutta ei liikaa.  Sitä voi jakaa ja se lähtee kasvamaan helposti. Puutarhasta löytyy paikkoja johon on vaikea löytää kukkaa.  On liian kuuma, kylmä, varjoisa tai tuulinen.  Tuoksukurjenpolvi on vaatimaton kasvupaikan suhteen. https://www.mustilapuutarha.fi/Tuoksukurjenpolvi Olen joutunut itse sitä jakamaan, kun se on levinnyt liikaa.  Muuten olen siihen tyytyväinen.  Vaatimaton ehkä, joku voisi sanoa rikkaruohoksikin.  Kaikki kukat ovat rikkaruohojen jälkeläisiä, jalostettuja vain.  Tuoksukurjenpolven kukat kestävät kauemmin kuin monen muun.

Juurikon poistaminen

Jos ja kun on tiedossa vähän työläämpi homma, tarvitsen aikaa valmistautumiseen.  En pysty suoralta kädeltä työntekoon. Kirsikkapuun juuriston ja kannon kaivaminen oli  juuri sellainen työ.  Mittailin sitä katseellani pari päivää.  Kanto  oli seissyt siinä jo pari vuotta puun kaatamisen jälkeen, levittäen juuristonsa kautta taimia joka puolelle puutarhaan, kolmen metrin säteellä.  Kaadoimme puun, kun se ei oikein voinut hyvin.  Yhtään kirsikkaa emme siitä saaneet.  Muutaman vuoden se kukki, sitten ei mitään.  Se tuli tiensä päähän. Lapio, kirves ja kanki,  siinä työkalut.  Pari tuntia siihen meni. Ensin lapioin ympäriinsä maata, että juuret näkyivät.  Juuret piti katkoa joka puolelta kirveellä ja välillä vääntää kangella.  Kyllä se siitä irtosi.  Yksin minulla olisi luultavasti mennyt kauemmin.  Onneksi isäntämies tuli kankeamaan köntin ylös.       Ei se niin loppujen lopuksi  kovin pitkäaikainen homma ollut.  Siihen oli vain ryhdyttävä.  Seuraava työ oli klapien pinoaminen.  Ei siihen