Translate

maanantai 10. syyskuuta 2018

Metsässä ja pelloilla.

Siitä piti tulla sieniretki, tulikin vain retki.  Sieniä en saanut koppaan, kuin nimeksi.  Pari pientä tatinpoikasta ja 6 kantarellia.  Paistoin ne lisukkeeksi lautasen reunalle.  Onneksi oli kamera mukana, oli edes jotain tekemistä hirvikärpästen hätistelyn lomassa.  On muuten hyvä suoja tukalle kertakäyttöinen leipurinhattara.  Tosin hirvikärpäset hyppäsivät paljaalle kaulalle ja mönkivät puseron sisään.  Niitä sitten nypein monta, kun tulin metsästä.



Väriä alkaa olla luonnossa.  Puut punastuvat ja kellastuvat, perhoset ovat muuten vain värikkäitä.  Tämä perhonen taisi olla vähän jo jähmeä, kun sain sitä kuvata ihan läheltä. 
 Horsmat ovat monen värisiä näin syksyllä.  Ne ovat oikeastaan aika kauniita.  Valkoiset siemenharsot lähtevät liitämään seuraavassa tuulessa.









 Oli ihan mukava ulkoilla kauniissa säässä.  Ihailla luontoa ja luonnon värimaailmaa.  Luonto osaa aina joka vuosi yllättää.

1 kommentti:

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Uusi lumi vanhan surma

  Uutta lunta tuli vanhan päälle.  Ei sitä täällä länsirannikolla ollut, kuin 3 cm.  On taas niin talvisen näköistä.  Kieltämättä kaunis val...