Pitkän viileän jakson jälkeen kesä alkaa valloittaa puutarhaa. Pari kasvia kerrallaan herää ja alkaa kasvaa ja kukkia.☉ Aurinko paistaa ja lämmittää. Joka aamu on käytävä katsomassa mitä tapahtuu takapihalla. Aikaisetkaan kukat eivät ole vielä nuppujaan aukaisseet. Kevätvuohenjuuri ja tulppaanit ovat hilkulla kukkimisen suhteen.
Raparperi on noussut maan pinnalle ja kasvaa lupaavasti, samoin humala on aloittanut kipuamisensa seipään nokkaan.
Humalan kanssa saa olla tarkkana, se leviää helposti ja vie kasvutilaa ja voimaa läheisiltä kasveilta. Paksut juuret hamuavat kosteutta. Juurakko leviää laajalle ja nousee välillä kasvustona maan pinnalle. Se on kaunis ja tuuhea kasvi, vaatii vahvat salot, mihin kiivetä.
Seuraavaksi alan jo odotella siemenistä istuttamiani tilliä, rosmariinia, kyssäkaalia, salaattia ja porkkanoita. Kaikkea voi pienellä takapihalla kasvattaa. Lavankaulusten takia viljelyalani takapihalla kasvoi monta prosenttia.
Häkistään kissani tarkkailee tekemisiäni tarkasti. Välillä se pääsee jaloittelemaan valjaiden kanssa.
Kevät on niin mielenkiintoista aikaa puutarhurille, ettei malttaisi sisällä pysyä. On suorastaan ihme kuinka talven jälkeen perennat nousevat maasta ja alkavat kukkimaan. Aurinkoista viikkoa sinne. ~Katja
VastaaPoista