Otin selkävoiton hirvikärpäsistä ja kannoin 15 l puolukoita kotiin. Puolet lahjoitin pois ja toisesta puolesta tein sosetta. Askartelin pellillisen kaalikääryleitä pakastimeen. Onnistunut viikonloppu.
Ne ovat mahtavan makuinen yhdistelmä, kun siihen lisää vielä perunamuusin. Pellillisestä kääryleitä riittää moneen herkutteluun.
Puolukoiden noukkiminen syksyisessä metsässä on terapeuttista. Tikka nakuttaa puuta vieressä, taivas on sininen, lehtipuut värikkäitä.
Puolukasta on moneksi. Happamena marjana se kaipaa makeutta ympärilleen, mutta on käyttökelpoinen piirakoihin, eritoten rahkan kanssa. Vispipuuro on pehmeää ja raikasta. Puutarhan sadon lisäksi metsästä saa lisäherkkuja pakastimen ja purkkien täytteeksi. Kyllä kannattaa lähteä puolukkajahtiin.
Minä teen kaalikääryleeni ihan perinteisellä reseptillä. Kaalin kanta koverretaan, laitetaan kaali suolaveteen kiehumaan ja irrotellaan lehdet yksitellen valumaan niiden pehmennyttyä. Riisit keitetään lihaliemessä kypsiksi ja annetaan jäähtyä. Riisin joukkoon lisätään kaalisilppua lopusta kaalista, sipulia, jauhelihaa ja mausteita maun mukaan. Minun reseptissäni riisi on pitkäjyväistä. En laita tähän mitään määriä, kun minulla aina määrät heittelevät. Paistetaan hyvässä uuninlämmössä, päälle siirappia ja suolaa.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.