Välillä tulee päiviä jolloin ei viitsi nenäänsä työntää ulko-ovesta ulos. Silloin ryhdyn leipomaan tai teeskentelen tekeväni jotain tärkeää. Aina on odottamassa jotain ommeltavaa tai siivottavaa. Tällä hetkellä kaapissa odottaa vanhat verhot kirpparilta, jotka pitäisi halkaista ja lyhentää mökin pieniin ikkunoihin. Kaikkein eniten pidän leipomisesta.
Pullien leipomisessa on jotain rauhoittavaa. Saa muovailla käsissään taikinaa. Mahtaako saviveistoksen tekijällä olla sama juttu.
Litraa pienempää taikinaa ei kannata pyöräyttää. Melkein olin kuin strömsöössä, kun laitoin sieltä ottamani neuvon. En laittanut erikseen kanelipullien väliin rasvaa, kanelia ja sokeria vaan tein seoksen. Määrän löysin netistä 100g pehmeää voita, desilitra sokeria ja 2 rkl kanelia sekaisin. Se olikin helppo sivellä. Maistuivat enemmän kanelilta, kuin aiemmat pullani. Kaakunkin leivoin. Me olemme aikamoisia makureita.
Kukkien kanssa olen myös häärännyt. Uutena istutettavana posliinikukka. Sen sanotaan olevan helppohoitoinen, niinhän ne aina lupailevat. Aina täytyy täydentää kukkahyllyä.
Harventunut kahvipensas ja traakkipuu saavat olla vierustovereita. Toivottavasti ottavat voimaa toisiltaan ja kasvavat ja komistuvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.