Siirry pääsisältöön

Ruokaa, ruokavalioita ja rajoitteita.

 Pikkujouluna, tänään, tulee mietittyä jouluruokia.  Varsinkin, kun on kaikenlaisia ruokaherkkyyksiä ja ruokavalioita.  En ole niitä joutunut miettimään, kuin omalta ja kumppanin kohdalta.  Jouluruualle kerääntyy vähän perhettä ja heillä on omat makunsa ja rajoitteensa.  Mitä sitten jos täytyisi aina miettiä mitä voi syödä.  Kyllä minunkin pitäisi syödä vähän tai aika lailla kevyemmin, makeat ja rasvaiset ruuat ovat vain niin hyviä.

Meillä syödään tänään jouluruokia.  Kinkkua, rosollia, imellettyä perunalaatikkoa ja lanttulaatikkoa.  Näitä eivät voi tai halua kaikki syödä. Mitä tilalle.  Kasvissyöjän jouluruuat ovat haaste sekasyöjälle.  Kasvisruuista pidän ja teenkin niitä silloin tällöin.  En vaan voisi kokonaan luopua lihasta ja maitotuotteista.  

  https://vegaanihaaste.fi/joulu?gad_source=1&gclid=CjwKCAiApaarBhB7EiwAYiMwqkdHMWGwzqZ_WyP61EWn4icHuSmB5hgUH0jL_wgS0FRBI4KMNFIsJxoCP94QAvD_BwE

Laktoosittomia ruokia on helppo tehdä.  Käyttää vain laktoosittomia tuotteita.  Niitä täytyisi olla kotivarastossa heitä varten.  Kaikkeen tuupataan jotain maitotuotteita.  Niitä löytyy yllättävistäkin tuotteista.  Ne on vielä merkitty eri nimillä, eikä asiantuntematon tiedä mitä ne tarkoittaa.  Kaikkein turvallisinta on ostaa tuote, jossa lukee laktoositon.


Sokeritautia sairastavat tietävät yleensä mitä saavat syödä.  Hekin voivat syödä makeita tuotteita maltillisesti.

Kakkostyypin diabetes vaanii kaikkia ylensyöjiä, niin minua, kuin muitakin.  Koitan sitä vältellä, kun raja on lähellä.  Toivon, että se ei minua tavoita.

Hyvä on kysyä vierailta mitä he voivat syödä jos eivät ole sillä tavalla tuttuja.  






Ylensyönti vie joskus sairaalaan saakka.  Siihen ei ole muuta apua ja neuvoa, kuin maltti.  Ei kannata syödä kaikkea mitä on tarjolla.

Pihakatajaan on jo laitettu kausivalot, ne eivät näy päivänvalossa.







Pikkuhiljaa näin pikkujoulun aikaan valmistaudutaan isoon jouluun, joka voisi olla luminen ja kaunis.  Hyvää ruokaa ja seuraa niin joulu on onnistunut.







Saaristolaisleivän jo valmistin.  Vähän jätin maistiaisiksi ja loput pakastin.  Makean leivän päälle suolaista kinkkua. Hyvää.
Kissa ei tiedä joulusta mitään.  Ihmettelee vain ihmisten touhua.  Se syö kissanruokien lisäksi raakaa broilerinlihaa, jota sille ei voi syöttää paljon.  Raakaa kuhaa ja joitakin muita kaloja.


Koskaan ei voi juhlia joulua väärin.  Kaikilla on oma tapansa juhlia joulua ja syödä mitä haluaa.  Tai jättää joulu juhlimatta.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juurikon poistaminen

Jos ja kun on tiedossa vähän työläämpi homma, tarvitsen aikaa valmistautumiseen.  En pysty suoralta kädeltä työntekoon. Kirsikkapuun juuriston ja kannon kaivaminen oli  juuri sellainen työ.  Mittailin sitä katseellani pari päivää.  Kanto  oli seissyt siinä jo pari vuotta puun kaatamisen jälkeen, levittäen juuristonsa kautta taimia joka puolelle puutarhaan, kolmen metrin säteellä.  Kaadoimme puun, kun se ei oikein voinut hyvin.  Yhtään kirsikkaa emme siitä saaneet.  Muutaman vuoden se kukki, sitten ei mitään.  Se tuli tiensä päähän. Lapio, kirves ja kanki,  siinä työkalut.  Pari tuntia siihen meni. Ensin lapioin ympäriinsä maata, että juuret näkyivät.  Juuret piti katkoa joka puolelta kirveellä ja välillä vääntää kangella.  Kyllä se siitä irtosi.  Yksin minulla olisi luultavasti mennyt kauemmin.  Onneksi isäntämies tuli kankeamaan köntin ylös.       Ei se niin loppujen lopuksi  kovin pitkäaikai...

Takapihalla tapahtuu

Puutarhan hoito on välilä kovaa työtä.  Pensaan poisto lähes juurineen vaatii voimaa, aikaa ja työkaluja.  Kyllästyin kahteen vielä jäljellä oleviin pensashanhikkeihin.  Ne ovat keväällä kauan aikaa risumaisia ja kukkivat vasta syksyllä.  Ne leikattiin kerran jo alas, mutta annettiin kasvaa uudestaan.  Nyt oli niiden aika lähteä. Lapio, oksasakset ja kirves aseenani ryhdyin työhön.  Hiki virtasi ja aikaa kului, pala palalta sain katkottua juuria niin paljon, että sain pensaat poistettua.  Ei mikään ihme, että ne menestyvät vuosikausia niin paksulla juurella. Istuttaessa pitääkin aina miettiä haluaako kasvien antaa olla paikassaan niin kauan kunnes itsestään häviävät vai haluaako joskus istuttaa ne muualle.  Kukat ovat eri asia, niitä voi siirrellä jos haluaa. Tänään oli hyvä aurinkoinen päivä rakentaa kissalle ulkoiluhäkki takapihan ovelle.  Siihen minun taitoni eivät riitä.  Onneksi oli siihenkin tekijä. ...

Jättitatar

Jättitatar on yksi ns. vieraslajeista, joita yritetään hävittää.  Pihoilla se on kasvi, jolla voi nopeasti saada ison, peittävän ja uhkean pensaan.  Se on vaatimaton kasvupaikan suhteen.  Kesässä se kasvaa parimetriseksi. Se leviää nopeasti, jos sen antaa levitä.  Trimmerillä ja ruohonleikkurilla se pysyy kurissa.  Pieniin pihoihin sitä ei kannata istuttaa.  Maaseutumaisen mökin pihalla se on omiaan. Pensas leikataan syksyllä matalaksi, keväällä se lähtee innokkaasti kasvuun.  Syysväri sillä on ihan hieno.  Meillä ne kasvavat paikoissa, jossa ei ole paljonkaan multaa, vaan karkeaa metsämaata.    Emme ole yrittäneet pensaita hävittää, joten en tiedä kuinka sitkeä se on.  Voisin kuvitella, että aika sitkeä.  Helpot kasvit ovat pelastus puutarhalle, jota ei aina ehdi hoitaa tai viitsi hoitaa.  Rehevänä ne kasvavat ilman hoitoa. Tamäkin on varmaan joku tatarheimoon kuuluva.  Se kukkii  vähän my...