Ei se iso sato, vaan matka kohti tavoitetta

 Lämpö on saanut vihdoin täällä kolealla tontilla kasvit kehittämään kukkia. Tämä piha-alue ei suojaa tuulelta, hallalta eikä auringolta, kuin yhdestä suunnasta.  Toki puitakin on paljon, mutta ne imevät itseensä kosteuden muilta kasveilta.  

Nyt näyttäisi, että voisin saada muutaman luumun, luumupuu kukkii.  Pieni omenapuuni, lobo, teki muutaman kukan.

Puutarha, varsinkin huonolla maalla, vaatii paljon parannusta.  Uutta multaa joka vuosi.  Kompostista ja apulannasta voimaa.  Kasvuvoimaa ei ole näissä kivikoissa tarpeeksi.  On ihme, että näin karulla seudulla voi kasvattaa yleensä mitään.  Monet on ne kivikasat ja kiviaidat, peltojen vierillä.  Joka kesä peltoja pitää kivetä.  

Eri asia niillä seuduilla, joissa on hyvää mustaa multaa.  Niihin melkein riittää, kun heittää siemenet, niin ne kasvavat silmissä.

Hertta vuorenkilvet kurkottavat kukkiaan kohti aurinkoa. Kuin sotamiehet lehtien yläpuolella.  Herttoja välillä halveksutaan, mutta ne ovat karujen ja kivikkoisten puutarhojen ydinjoukkoa.  Ne pärjäävät missä vaan ja levittäytyvät koko voimallaan, mihin niiden annetaan levitä.

Kalliokielo kukkii samaan aikaan kuin metsäkielokin.  Tämä on luonnossakin kasvava harvinaisempi kielolaji.

Omenamarjapensas on runsaassa kukassa.  Sen pienet marjat eivät ole syötäviä.

Kannattavuus  ei ole kotipuutarhurin ensimmäinen tavoite.  Täytyy vain ajatella mistä tulee hyvä mieli puutarhan hoidossa.  Minulle se on istutuksen ihanuus.  Keväällä on mukava nuuhkia mullan tuoksua maata käännellessä.  Seurata nouseeko pinnalle mitään ja iloita joka marjasta ja hedelmästä, minkä saa kasvamaan.  

Ei se iso sato, vaan matka kohti tavoitetta.