Translate

keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Värikästa aikaa

Nyt on kesässä värikkäin aika, niin puutarhassa, kuin ympäristössä.  Kukat ovat puhjenneet kukkimaan.  Ne tuovat valoa ja ilmettä vihreän sekaan.  Toiset kukkivat suurilla kukilla, toiset pienillä.  Useimmiten suuria on harvassa ja pieniä enemmän, joten niillä on tasapeli kauneudessa.



En valitse kukkia tai kasveja niiden kukinnan vuoksi pelkästään.  Valintaan löytyy monta syytä: 

  • Kuinka isoiksi ne kasvavat
  • Paljonko niitä täytyy kastella
  • Ovatko ne aurinkoisen puolen vai varjon kasveja
  • Riittääkö niille pelkkä kastelu
  • Tarvitsevatko lannoitusta       
Joten aika montaa asiaa täytyy ostaessa huomioida.  Vikatikkejä tulee minulle ainakin, aika usein.  Jos ja kun saa kukat kukkimaan, se on melkein kuin palkinnon saisi.  Suurin osa kunniasta lankeaa kasville itselleen, kun se on taistellut huoletonta hoitoa vastaan ja imenyt vaivaiset vesipisarat itselleen.


Rypsipeltokin on kaunis kirkkaan keltaisessa asussaan.  Hyötykasvitkin loistavat värikkäinä puutarhan rinnalla.


Kärhö kietoutuu omanapuun oksiin omin voimin ja kapuaa korkeuksiin.  Se ei kovin paljon kaipaa tuentaa, ainoastaan suuntaa antamaan.


Puutarha antaa onnistumisen tunteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Uusi lumi vanhan surma

  Uutta lunta tuli vanhan päälle.  Ei sitä täällä länsirannikolla ollut, kuin 3 cm.  On taas niin talvisen näköistä.  Kieltämättä kaunis val...