Translate

keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Joulua odottaa vaikkei tahtoisikaan

Tästä viikosta alkaa kipuaminen jouluun.  Pikkujoulu on viikonloppuna ja ajatukset siirtyvät sen mukana joulunviettoon. Aikuisten ihmisten joulunvietossa ei enää ole sellaista riemua ja odotusta mitä lapsena.  Se on vain vapaapäiviä ja jouluruokien syömistä.  Monet lähtevät joulunviettoon muihin maisemiin. Ollaan jotenkin kyllästytty kaupalliseen hömpötykseen. 

Lapsenlapsien joulunodotuksessa vielä näkee jotain entisen kaltaista.  Heillekin lahjat ovat joulun tärkein asia.  Enkä sitä yhtään vähättele tai halveksi.  Se on ainoa aika kun kaikki saavat lahjoja samaan aikaan ja voidaan vertailla ja iloita yhdessä.  Yhteisaikaa muiden perheenjäsenien kanssa, vaikka sitten lahjoja ihailemalla, on hauskaa.

Me kaksi vanhaa varista emme lahjo toisiamme, mutta usein ollaan ostettu jotain yhteistä kotiin tai käyty jossain syömässä.

Joulun vapaapäivinä voi käydä ulkoilemassa ja katselemassa joulukoristeluja pihoissa.  Ehkä niistä syntyy joulumieli tai iloitsee muiden jouluriemusta.



 Näiden kuvien jälkeen tännekin on satanut muutama sentti lunta ja tuntuu ihan talviselta.  






2 kommenttia:

  1. Hyvin samanlaisin aatoksin täälläkin mennään.
    Mukavaa marraskuun viimeistä viikkoa.

    VastaaPoista
  2. Herkän kauniita kuvia! Minuakin ärsyttää joulussa se ostamisen tyrkyttäminen. En oikeastaan pidä joulusta juurikaan tästä syystä. Lahjoja meillä ei osteta paitsi koira saa omat lelu- ja nakkipakettinsa.

    VastaaPoista

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Uusi lumi vanhan surma

  Uutta lunta tuli vanhan päälle.  Ei sitä täällä länsirannikolla ollut, kuin 3 cm.  On taas niin talvisen näköistä.  Kieltämättä kaunis val...