Siirry pääsisältöön

Värikästä retroilua

Kodissaan voi käyttää värejä kuinka paljon vain haluaa tai olla valkoisissa sisustuksissa.  Sinne ei tule ketään määräilemään sisustustyyliä.  Sisustustyyli voi vaihtua monesta syystä.  Muodin takia, jonka mukaan en ole ikinä tehnyt mitään.  Osasyy on tietenkin raha, usein ei voi kotiaan uudelleen kalustaa.  Oman mielen mukaan sisustaminen on hyvä ratkaisu meille.  Kun ei ole sisustuksen ammattilainen niin kodista voi tulla jonkun mielestä kauhea, mutta jos siellä itse viihtyy, se on pääasia.

Pidän vanhoista tavaroista ja varsinkin tekstiilit ovat aika lailla värikkäitä.  Uusin retro-ostos on vanha ryijy, josta tuttuni halusi luopua.  Siinä on mielestäni upeat värit.  Punainen on suosikkivärejäni ja mustassa pohjassa kukat suorastaan hehkuvat.


Makuuhuoneeseen yritetään yleensä laittaa rauhoittavia värejä, ehkä minun uneni kaipaa enemmän räiskyvyyttä.  Lämmittävät värit antavat turvallisuuden tunnetta.





Tänä syksynä olen kaivannut värejä ja niitä on monessa paikassa.  Olohuone sai jo aiemmin oranssiset retroverhot.

 Vanha jalkalamppu, joka sekin alkaa olla jo retroiässä.  Retroikä on kai vuosilukujen 1950-1980 välissä oleva aika.

Tummat värit lähellä antavat kirkkaisiin väreihin vastavoimaa. Ei mikään väri yksinään ole mielestäni hieno.  

Ruukkukasvikin näyttää vihreämmiltä kirkasta verhoa vasten.




Kissa ei verhojen väristä välitä, mutta paksujen verhojen taakse on mukava piiloutua.

Oma ulkoiluhäkki antaa sille mahdollisuuden ulkoilla turvallisesti.








Leipomispäivä sopi hyvin retroilun tunnelmaan.  


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jättitatar

Jättitatar on yksi ns. vieraslajeista, joita yritetään hävittää.  Pihoilla se on kasvi, jolla voi nopeasti saada ison, peittävän ja uhkean pensaan.  Se on vaatimaton kasvupaikan suhteen.  Kesässä se kasvaa parimetriseksi. Se leviää nopeasti, jos sen antaa levitä.  Trimmerillä ja ruohonleikkurilla se pysyy kurissa.  Pieniin pihoihin sitä ei kannata istuttaa.  Maaseutumaisen mökin pihalla se on omiaan. Pensas leikataan syksyllä matalaksi, keväällä se lähtee innokkaasti kasvuun.  Syysväri sillä on ihan hieno.  Meillä ne kasvavat paikoissa, jossa ei ole paljonkaan multaa, vaan karkeaa metsämaata.    Emme ole yrittäneet pensaita hävittää, joten en tiedä kuinka sitkeä se on.  Voisin kuvitella, että aika sitkeä.  Helpot kasvit ovat pelastus puutarhalle, jota ei aina ehdi hoitaa tai viitsi hoitaa.  Rehevänä ne kasvavat ilman hoitoa. Tamäkin on varmaan joku tatarheimoon kuuluva.  Se kukkii  vähän myöhemmin ja on yhtä helppo kasvi.

Tuoksukurjenpolvi

  Kun haluaa joka paikassa viihtyvää, hienosti kasvavaa ja peittävää kukkaa, silloin kannattaa istuttaa Tuoksukurjenpolvi.  Siinä ei ole mahtavia kukkia, mutta lehtien tuoksu on hyvä.  Ei liikaa, mutta helposti havaittava tuoksu.  Sitä ei kannata istuttaa kukkien viereen, jotka haluaa nähdä.  Tuoksukurjenpolvi leviää jonkun verran, mutta ei liikaa.  Sitä voi jakaa ja se lähtee kasvamaan helposti. Puutarhasta löytyy paikkoja johon on vaikea löytää kukkaa.  On liian kuuma, kylmä, varjoisa tai tuulinen.  Tuoksukurjenpolvi on vaatimaton kasvupaikan suhteen. https://www.mustilapuutarha.fi/Tuoksukurjenpolvi Olen joutunut itse sitä jakamaan, kun se on levinnyt liikaa.  Muuten olen siihen tyytyväinen.  Vaatimaton ehkä, joku voisi sanoa rikkaruohoksikin.  Kaikki kukat ovat rikkaruohojen jälkeläisiä, jalostettuja vain.  Tuoksukurjenpolven kukat kestävät kauemmin kuin monen muun.

Juurikon poistaminen

Jos ja kun on tiedossa vähän työläämpi homma, tarvitsen aikaa valmistautumiseen.  En pysty suoralta kädeltä työntekoon. Kirsikkapuun juuriston ja kannon kaivaminen oli  juuri sellainen työ.  Mittailin sitä katseellani pari päivää.  Kanto  oli seissyt siinä jo pari vuotta puun kaatamisen jälkeen, levittäen juuristonsa kautta taimia joka puolelle puutarhaan, kolmen metrin säteellä.  Kaadoimme puun, kun se ei oikein voinut hyvin.  Yhtään kirsikkaa emme siitä saaneet.  Muutaman vuoden se kukki, sitten ei mitään.  Se tuli tiensä päähän. Lapio, kirves ja kanki,  siinä työkalut.  Pari tuntia siihen meni. Ensin lapioin ympäriinsä maata, että juuret näkyivät.  Juuret piti katkoa joka puolelta kirveellä ja välillä vääntää kangella.  Kyllä se siitä irtosi.  Yksin minulla olisi luultavasti mennyt kauemmin.  Onneksi isäntämies tuli kankeamaan köntin ylös.       Ei se niin loppujen lopuksi  kovin pitkäaikainen homma ollut.  Siihen oli vain ryhdyttävä.  Seuraava työ oli klapien pinoaminen.  Ei siihen