Mitä tekisi sadepäivänä

Sateinen päivä ja vapaapäivä, siinä pulma.  Mieli tekisi mennä pihalle vähän rapsuttelemaan.  Ei ole kuitenkaan niin paljon intoa, että sadevatteet päällä haravoisi.  Silloin on hyvä mennä tietokoneelle ja katsella kauniita ja vähemmän kauniita kuvia arkistojen kätköstä.  Kenties niille löytyisi vielä käyttöä.  Kuvista voi rakennella kollaasioita tai tehdä niistä pikkuisia diaelokuvia.  Niitä voi jakaa toisten mieliharmiksi ja ehkä huviksi facebookissa, instagramissa, twitterissä ja monessa muussa somen kanavassa.

Perhosia
Kuvaus on yksi osa puutarhaharrastuksessa.  Eihän niitä kaikkia istutuksia ja tekemisiä muista vuosien varrelta jos niitä ei kuvaa tai kirjoita ylös.  Niistä voi sitten ottaa oppia mitä ei kannata istuttaa seuraavana vuotena tai mikä onnistui yllättävän hyvin.  

Ruska ainakin on ollut mahtava tänä vuonna.  Tein siitä pienen diasarjan.  Näitä diasarjoja on mukavampi katsella kuin entisiä, joita jossain näytettiin.  Kone raksutti ja kuvat heijastettiin kankaalle.


Oma kuvadiani löytyy tämän linkin takaa.







Kuvista voi tehdä tulostimella kortteja tai pieniä kuvatauluja.  Taitavat tekijät osaavat laittaa kuvia vaatteisiin ja muihin kankaisiin.  Sitä voisi joskus kokeilla.  Ei se ohjeen mukaan niin vaikeaa olekaan mitä kuvittelin.  Tulostin pitää olla kotona tai sitten teettää kuvan jossakin valokuvaliikkeessä kalvolle, minkä voi silittää kankaaseen.


Nykyisillä puhelimillakin pääsee hyvin valokuvauksen imuun.  Ne kehittyvät vauhdilla ja korvaavat nyt jo pienemmät pokkarikamerat.  Niissä on paljon hyviä ominaisuuksia kuvien parantamiseen.  Minun puhelimeni ei ole parasta A-luokkaa, silläkin saa silti jonkinlaisia kuvia.  Puhelin on melkein aina mukana, sillä saa yllättävistä tilanteista kuvia.  Tietoa saa puhelinten tekniikasta netistä tai lehdistä.  



Digikuvaamisessa on hienoa, kun huonot voi helposti poistaa, eikä ole kallista.  Niitä voi itse parannella tietokoneella.  Kaikki voivat kehittyä siinäkin harrastuksessa.  Puutarha on hyvä alue harjoitella, kasvit vaihtuvat ja uutta tapahtuu joka vuosi.  Minulle harrastus on tuottanut iloa ja se on mielenkiintoinen harrastus.



Kommentit

  1. Monenmoisia perhosia olet onnistunut kuviisi vangitsemaan! Minullakin pääasiassa puhelin, jolla kuvaan. Perheessä on myös hyvä järjestelmäkamera.

    VastaaPoista
  2. Kuvat piristävät sadepäiviä. Kuunita perhosia ja ihanat pihlajat! HYvää syksyn jatkoa sinulle!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jättitatar

Kaappien tavarapaljoudesta irti

Talven puuhia kesää odotellessa