Siirry pääsisältöön

Pieni on kaunista

Pienestä puutarhasta kasvaa haaveet isosta puutarhasta.



Kirjastosta tulee kannettua puutarhakirja jos toinenkin.  Nyt löysin näin talvikaudelle sopivan kirjan.  Olen haaveillut pikkuruisesta puutarhasta lasipulloon tai mihin vain sopivaan astiaan.  Yhden kerran jo kokeilin, mutta jouduin sen hävittämään.  Kyllä sekin istuttaessa ihan mukavan näköinen oli, mutta toinen kasveista ei oikein viihtynyt siellä.

Kapeasuisen pullon kanssa on vähän vaikeampi toimia.  Pitäisi olla pitkät ja kapeat pihdit, joilla voi asetella kasveja ja kiviä.  Olen nähnyt kuvia, joissa on tehty pulloihin ja lautasille maisemia.  Niihin voisi käyttää nukketaloihin tehtyjä tavaroita.

Maisemat ja puutarhat on tehty ihmisiä ja eläimiä varten, miksi siis ei voisi käyttää minipuutarhaan pieniä nukkeja ja kalusteita.

Minikokoisia kasveja pitäisi löytää.  Ainakin sellaisia, mitkä voi leikata pieniksi useamman kerran.


Mehikasvit ovat yksi mahdollinen vaihtoehto.

Sammalta olen nähnyt myös asetelmissa.



Tarvikkeita myydään jo monessa paikassa.  Itse tekemällä pääsee paljon halvemmalla.  Tarvikkeita löytää kotoa jos vain katsoo esineitä sillä silmällä.  Minipuutarhamaiseman voi luoda mihin tahansa astiaan, sisälle ja kesällä ulos.  Se on oivaa askartelua ja sitä voi tehdä lastenkin kanssa.


Osan tarvikkeista olen jo hankkinut.  Pullo odottaa tyhjänä, pieniä koristekiviä on ostettu ja multaa, nyt vain olisi löydettävä kasvi tai kasvit, jotka viihtyisivät pullossa.  Maisema alkaa olla jo mielessä, ehkä seuraavaksi tekovaiheessa.  








Kommentit

Lähetä kommentti

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jättitatar

Jättitatar on yksi ns. vieraslajeista, joita yritetään hävittää.  Pihoilla se on kasvi, jolla voi nopeasti saada ison, peittävän ja uhkean pensaan.  Se on vaatimaton kasvupaikan suhteen.  Kesässä se kasvaa parimetriseksi. Se leviää nopeasti, jos sen antaa levitä.  Trimmerillä ja ruohonleikkurilla se pysyy kurissa.  Pieniin pihoihin sitä ei kannata istuttaa.  Maaseutumaisen mökin pihalla se on omiaan. Pensas leikataan syksyllä matalaksi, keväällä se lähtee innokkaasti kasvuun.  Syysväri sillä on ihan hieno.  Meillä ne kasvavat paikoissa, jossa ei ole paljonkaan multaa, vaan karkeaa metsämaata.    Emme ole yrittäneet pensaita hävittää, joten en tiedä kuinka sitkeä se on.  Voisin kuvitella, että aika sitkeä.  Helpot kasvit ovat pelastus puutarhalle, jota ei aina ehdi hoitaa tai viitsi hoitaa.  Rehevänä ne kasvavat ilman hoitoa. Tamäkin on varmaan joku tatarheimoon kuuluva.  Se kukkii  vähän myöhemmin ja on yhtä helppo kasvi.

Tuoksukurjenpolvi

  Kun haluaa joka paikassa viihtyvää, hienosti kasvavaa ja peittävää kukkaa, silloin kannattaa istuttaa Tuoksukurjenpolvi.  Siinä ei ole mahtavia kukkia, mutta lehtien tuoksu on hyvä.  Ei liikaa, mutta helposti havaittava tuoksu.  Sitä ei kannata istuttaa kukkien viereen, jotka haluaa nähdä.  Tuoksukurjenpolvi leviää jonkun verran, mutta ei liikaa.  Sitä voi jakaa ja se lähtee kasvamaan helposti. Puutarhasta löytyy paikkoja johon on vaikea löytää kukkaa.  On liian kuuma, kylmä, varjoisa tai tuulinen.  Tuoksukurjenpolvi on vaatimaton kasvupaikan suhteen. https://www.mustilapuutarha.fi/Tuoksukurjenpolvi Olen joutunut itse sitä jakamaan, kun se on levinnyt liikaa.  Muuten olen siihen tyytyväinen.  Vaatimaton ehkä, joku voisi sanoa rikkaruohoksikin.  Kaikki kukat ovat rikkaruohojen jälkeläisiä, jalostettuja vain.  Tuoksukurjenpolven kukat kestävät kauemmin kuin monen muun.

Juurikon poistaminen

Jos ja kun on tiedossa vähän työläämpi homma, tarvitsen aikaa valmistautumiseen.  En pysty suoralta kädeltä työntekoon. Kirsikkapuun juuriston ja kannon kaivaminen oli  juuri sellainen työ.  Mittailin sitä katseellani pari päivää.  Kanto  oli seissyt siinä jo pari vuotta puun kaatamisen jälkeen, levittäen juuristonsa kautta taimia joka puolelle puutarhaan, kolmen metrin säteellä.  Kaadoimme puun, kun se ei oikein voinut hyvin.  Yhtään kirsikkaa emme siitä saaneet.  Muutaman vuoden se kukki, sitten ei mitään.  Se tuli tiensä päähän. Lapio, kirves ja kanki,  siinä työkalut.  Pari tuntia siihen meni. Ensin lapioin ympäriinsä maata, että juuret näkyivät.  Juuret piti katkoa joka puolelta kirveellä ja välillä vääntää kangella.  Kyllä se siitä irtosi.  Yksin minulla olisi luultavasti mennyt kauemmin.  Onneksi isäntämies tuli kankeamaan köntin ylös.       Ei se niin loppujen lopuksi  kovin pitkäaikainen homma ollut.  Siihen oli vain ryhdyttävä.  Seuraava työ oli klapien pinoaminen.  Ei siihen