Siirry pääsisältöön

Loppukesän alkuhetket

Kohta pääsen loppukesän töihin puutarhaan.  Satokausikin on jo alkanut.  Mustikkaa kävin jo noukkimassa ensimmäiset litrat.  Sieniä odottelen kasvavaksi.  Nyt alkaa minun toiveaikani. 


Syysistuttamisen voi jo pikkuhiljaa käynnistää.  Kävin siirtämässä raparperin toiseen paikkaan, kun minusta tuntui, ettei se antanut oikein hyvää satoa.  En tiedä mikä oli lopullinen syy.  Sitä on lannoitettu ja kasteltu.  Epäilin vähän syyksi sitä, kun sen vieressä kasvaa tuuhea humala.  Se kasvattaa niin paksut juuret, että vie kosteuden kaikilta.  Kaunis se on, ehkä turhan runsas pieneen rivitalopihaan.



On ollut monta poutapäivää, mutta menin kaivuutöihin, kun vettä jo alkoi ripsiä.  Ei se ole säästä kiinni mitä tekee.
Pienensin raparperin juurta aika lailla.  En tiedä sitten kasvaako se hyvin ensi vuonna.  Juuri oli aika iso ja puumainen, ehkä sekin on verottanut kasvua.  Nyt se on ainakin väljemmillä vesillä.  Raparperi vähän jakaa mielipiteitä.  Toiset eivät pidä siitä lainkaan ja toiset tekevät siitä vaikka mitä.  

Pienessä rivitalon takapihan puutarhassakin haluan välillä puuhata, vaikka mökin puutarhassa kasvaa suurin osa kaikesta kasvattamastani.  

Seuraavaksi onkin sitten Herttavuorenkilven karsiminen.  Siinä on kasvi, joka ei vähästä hätkähdä.  Se kasvaa melkein missä vaan ja leviää.  Ei nyt ihan vallattomasti, mutta hiukan liikaa.  Sitä kasvaa luonnonvaraisena Itä-Aasiassa ja Suomessa melkein joka pihalla.  Osa harrastajista on jo niin kyllästynyt kasviin, että riipii sen kokonaan pois.  Kiitollinen kasvatettava se on siinä mielessä, jos mikään muu ei kasva pihassa, sitä voi kokeilla.



Kommentit

  1. Kiva, kun olet saanut jo mustikoita. Minä en ole vielä marjaan mennyt, mutta ainakin sienimetsään tekisi mieli. Kunhan nämä sateet menisivät ohi, niin sitten voisi katsastaa sienitilannetta. Varmasti saat hyvää raparperisatoa ensi kesänä. Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos positiivisesta kommentista. Hyvää loppukesää sinullekin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kirjoita mielesi liikkeistä ja kommentoi kirjoituksiani.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jättitatar

Jättitatar on yksi ns. vieraslajeista, joita yritetään hävittää.  Pihoilla se on kasvi, jolla voi nopeasti saada ison, peittävän ja uhkean pensaan.  Se on vaatimaton kasvupaikan suhteen.  Kesässä se kasvaa parimetriseksi. Se leviää nopeasti, jos sen antaa levitä.  Trimmerillä ja ruohonleikkurilla se pysyy kurissa.  Pieniin pihoihin sitä ei kannata istuttaa.  Maaseutumaisen mökin pihalla se on omiaan. Pensas leikataan syksyllä matalaksi, keväällä se lähtee innokkaasti kasvuun.  Syysväri sillä on ihan hieno.  Meillä ne kasvavat paikoissa, jossa ei ole paljonkaan multaa, vaan karkeaa metsämaata.    Emme ole yrittäneet pensaita hävittää, joten en tiedä kuinka sitkeä se on.  Voisin kuvitella, että aika sitkeä.  Helpot kasvit ovat pelastus puutarhalle, jota ei aina ehdi hoitaa tai viitsi hoitaa.  Rehevänä ne kasvavat ilman hoitoa. Tamäkin on varmaan joku tatarheimoon kuuluva.  Se kukkii  vähän myöhemmin ja on yhtä helppo kasvi.

Tuoksukurjenpolvi

  Kun haluaa joka paikassa viihtyvää, hienosti kasvavaa ja peittävää kukkaa, silloin kannattaa istuttaa Tuoksukurjenpolvi.  Siinä ei ole mahtavia kukkia, mutta lehtien tuoksu on hyvä.  Ei liikaa, mutta helposti havaittava tuoksu.  Sitä ei kannata istuttaa kukkien viereen, jotka haluaa nähdä.  Tuoksukurjenpolvi leviää jonkun verran, mutta ei liikaa.  Sitä voi jakaa ja se lähtee kasvamaan helposti. Puutarhasta löytyy paikkoja johon on vaikea löytää kukkaa.  On liian kuuma, kylmä, varjoisa tai tuulinen.  Tuoksukurjenpolvi on vaatimaton kasvupaikan suhteen. https://www.mustilapuutarha.fi/Tuoksukurjenpolvi Olen joutunut itse sitä jakamaan, kun se on levinnyt liikaa.  Muuten olen siihen tyytyväinen.  Vaatimaton ehkä, joku voisi sanoa rikkaruohoksikin.  Kaikki kukat ovat rikkaruohojen jälkeläisiä, jalostettuja vain.  Tuoksukurjenpolven kukat kestävät kauemmin kuin monen muun.

Juurikon poistaminen

Jos ja kun on tiedossa vähän työläämpi homma, tarvitsen aikaa valmistautumiseen.  En pysty suoralta kädeltä työntekoon. Kirsikkapuun juuriston ja kannon kaivaminen oli  juuri sellainen työ.  Mittailin sitä katseellani pari päivää.  Kanto  oli seissyt siinä jo pari vuotta puun kaatamisen jälkeen, levittäen juuristonsa kautta taimia joka puolelle puutarhaan, kolmen metrin säteellä.  Kaadoimme puun, kun se ei oikein voinut hyvin.  Yhtään kirsikkaa emme siitä saaneet.  Muutaman vuoden se kukki, sitten ei mitään.  Se tuli tiensä päähän. Lapio, kirves ja kanki,  siinä työkalut.  Pari tuntia siihen meni. Ensin lapioin ympäriinsä maata, että juuret näkyivät.  Juuret piti katkoa joka puolelta kirveellä ja välillä vääntää kangella.  Kyllä se siitä irtosi.  Yksin minulla olisi luultavasti mennyt kauemmin.  Onneksi isäntämies tuli kankeamaan köntin ylös.       Ei se niin loppujen lopuksi  kovin pitkäaikainen homma ollut.  Siihen oli vain ryhdyttävä.  Seuraava työ oli klapien pinoaminen.  Ei siihen