Siirry pääsisältöön

Mökillä oleilua kissan kanssa

Kaikki siemenet on saatettu multiin.  Viimeisinä avomaan kurkut ja kesäkurpitsa.  Odottelen mitkä nousevat ja mitkä eivät idä. Laitoin viimeisille lämpimän paikan aitan taakse auringon paisteeseen.  Siellä ne saavat aurinkoa yllin kyllin.  Vesisaavikin on lähellä josta voi ropsauttaa kosteutta.
          

         Laitoin ruukkuun pari neilikkaa ja murattia.  Ne eivät olleet yöhallasta moksiskaan.  Ruukkukin   tietysti suojaa. Mökille pitää valita sellaisia kasveja, että ne tulevat toimeen melkein itsestään.




Purjot saivat oman laatikkonsa.  Tusinan laitoin maahan.  Apulantaa oli pakko laittaa, koska multa on tavallista puutarhamultaa, eikä siitä riitä voimaa koko kesäksi.  Välilläkin on hyvä lisätä voimaa kasvuun.  



On ollut todella kylmä toukokuu.  Lämmittää on saanut päivittäin mökkiä.  Ei aina uunia, mutta hellassa on poltettu klapeja.  Tuulisella säällä mökki viilenee nopeasti.  Satavuotias mökki ei ole niin tiivis pitääkseen enää tuulet ulkona.  Osansa siinä on kissalla, joka haluaa oleskella kuistilla ja väliovea on pidetty auki, kun herra ja hidalgo kulkee siinä edestakaisin.

Oleilua mökillä on paljonkin.  Ulkona voisi muuten ihan istuskella jos tarkenee.  Nyt on ollut pakko keksiä jotain tekemistä saadakseen olla ulkona.  Kissaa olen ulkoiluttanut valjaissa.  Sitä ei ole päästetty vapaaksi.  Pihassa on käärmeitä ja kissamme on niin utelias ja peloton, että kohtaaminen olisi varmaa.  En ole huomannut kissan kärsivän valjaissa ulkoilemisesta.



Kissan kanssa voi harrastaa eläinten tarkkailua.  On ihmeellistä miten hiljaa se voi tarkkailla vaikka tikkaa, joka on omissa puuhissaan.  Oravia kissa pitää vertaisenaan ja takaa-ajettavana.  Kolme oravanpoikasta on juoksennellut pihassa ja puissa muutaman päivän.  Sain niitä kuvattuakin.





Mökin oven kanssa saa olla tarkkana, se pitää painaa hyvin kiinni.  Kissa on oppivainen, kun ovi on höllemmässä se rynkyttää ovea alhaalta niin kauan, että ovi aukenee.  Ei kissa pitkälle mene, mutta varovaisuus on parasta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jättitatar

Jättitatar on yksi ns. vieraslajeista, joita yritetään hävittää.  Pihoilla se on kasvi, jolla voi nopeasti saada ison, peittävän ja uhkean pensaan.  Se on vaatimaton kasvupaikan suhteen.  Kesässä se kasvaa parimetriseksi. Se leviää nopeasti, jos sen antaa levitä.  Trimmerillä ja ruohonleikkurilla se pysyy kurissa.  Pieniin pihoihin sitä ei kannata istuttaa.  Maaseutumaisen mökin pihalla se on omiaan. Pensas leikataan syksyllä matalaksi, keväällä se lähtee innokkaasti kasvuun.  Syysväri sillä on ihan hieno.  Meillä ne kasvavat paikoissa, jossa ei ole paljonkaan multaa, vaan karkeaa metsämaata.    Emme ole yrittäneet pensaita hävittää, joten en tiedä kuinka sitkeä se on.  Voisin kuvitella, että aika sitkeä.  Helpot kasvit ovat pelastus puutarhalle, jota ei aina ehdi hoitaa tai viitsi hoitaa.  Rehevänä ne kasvavat ilman hoitoa. Tamäkin on varmaan joku tatarheimoon kuuluva.  Se kukkii  vähän myöhemmin ja on yhtä helppo kasvi.

Juurikon poistaminen

Jos ja kun on tiedossa vähän työläämpi homma, tarvitsen aikaa valmistautumiseen.  En pysty suoralta kädeltä työntekoon. Kirsikkapuun juuriston ja kannon kaivaminen oli  juuri sellainen työ.  Mittailin sitä katseellani pari päivää.  Kanto  oli seissyt siinä jo pari vuotta puun kaatamisen jälkeen, levittäen juuristonsa kautta taimia joka puolelle puutarhaan, kolmen metrin säteellä.  Kaadoimme puun, kun se ei oikein voinut hyvin.  Yhtään kirsikkaa emme siitä saaneet.  Muutaman vuoden se kukki, sitten ei mitään.  Se tuli tiensä päähän. Lapio, kirves ja kanki,  siinä työkalut.  Pari tuntia siihen meni. Ensin lapioin ympäriinsä maata, että juuret näkyivät.  Juuret piti katkoa joka puolelta kirveellä ja välillä vääntää kangella.  Kyllä se siitä irtosi.  Yksin minulla olisi luultavasti mennyt kauemmin.  Onneksi isäntämies tuli kankeamaan köntin ylös.       Ei se niin loppujen lopuksi  kovin pitkäaikainen homma ollut.  Siihen oli vain ryhdyttävä.  Seuraava työ oli klapien pinoaminen.  Ei siihen

Tuoksukurjenpolvi

  Kun haluaa joka paikassa viihtyvää, hienosti kasvavaa ja peittävää kukkaa, silloin kannattaa istuttaa Tuoksukurjenpolvi.  Siinä ei ole mahtavia kukkia, mutta lehtien tuoksu on hyvä.  Ei liikaa, mutta helposti havaittava tuoksu.  Sitä ei kannata istuttaa kukkien viereen, jotka haluaa nähdä.  Tuoksukurjenpolvi leviää jonkun verran, mutta ei liikaa.  Sitä voi jakaa ja se lähtee kasvamaan helposti. Puutarhasta löytyy paikkoja johon on vaikea löytää kukkaa.  On liian kuuma, kylmä, varjoisa tai tuulinen.  Tuoksukurjenpolvi on vaatimaton kasvupaikan suhteen. https://www.mustilapuutarha.fi/Tuoksukurjenpolvi Olen joutunut itse sitä jakamaan, kun se on levinnyt liikaa.  Muuten olen siihen tyytyväinen.  Vaatimaton ehkä, joku voisi sanoa rikkaruohoksikin.  Kaikki kukat ovat rikkaruohojen jälkeläisiä, jalostettuja vain.  Tuoksukurjenpolven kukat kestävät kauemmin kuin monen muun.