Siirry pääsisältöön

Kissani Vilperi

Kissani on aina mukana kaikissa puuhissa mitä teenkin.  Tietysti sillä on sisäkissana tylsää ja kaikki, mikä poikkeaa tavallisesta puuhasta, on hienoa.  Aina se ei ole meikäläisestä mukavaa jos on leipomassa tai jotain muuta, mihin kissankarvat eivät sovi.  

Olen koittanut keksiä sille mielenkiintoista tekemistä silloin tällöin.  Sille on jätetty pahvilaatikoita rikottavaksi, nakin palasia jahdattavaksi ja paljon muuta.  Omista leluistaan se ei oikein välitä.  Kun heittää pallon, se juoksee sen perään ja odottaa, että minä tulen heittämään pallon uudestaan.  Kissa ei ole siis tyhmä, ihminen on kissan palvelija.

Kissani, joka nimi on Vilperi, nukkuu suuren osan ajastaan, mutta kaipaa hereillä ollessaan leikittäjää ja hyvän pitäjää.






Makuualustana olen myös hyvä.  En tiedä hakeeko se lämpöä vai läheisyyttä.  Televisioita katsoessa se retkottaa sylissäni autuaana ja on närkästynyt jos nostan sen pois.  Television edessä saatetaan viettää aika paljon aikaa yhdessä.




Vilperi ulkoileekin kyllä, taluttimen kanssa ja häkissä.  Mieluusti se ulkoilisi enemmänkin, mutta emännän laiskuuden takia harvemmin.




Ei se minun mielestäni ole kärsinyt muuten sisällä olosta.  Painoa voi olla liikaa.  Kyllä kai kissankin voi lihottaa liian lihavaksi, varsinkin, kun se on perso makupaloille.

Selällään olo ilmentää mielestäni rentoutta ja hyvää oloa.  Vatsan näyttäminen on kissalta luottamuksen osoitus.




Toisinaan se seuraa televisiota jos siellä näytetään eläimiä.



Varsinaisesta lenkistä ei voi puhua kissan kanssa.  Se on nuuhkimista ja puskissa kaivautumista.  Taluttimet voisivat olla helpommin puettavissa.  Vilperi antaa hyvin laittaa taluttimet päälleen, mutta pois ottaminen on välillä hankalaa.  Useampi raapale on tullut käsiin.  Täytyy antaa kissan rauhoittua vähän ja houkutella makupaloilla, niin se onnistuu.


https://www.mustijamirri.fi/kissat-ulkoilevalle-kissalle

Eri mallisia valjaita löytyy. Ehkä helpompia kuin tämä, mikä meillä on käytössä.







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jättitatar

Jättitatar on yksi ns. vieraslajeista, joita yritetään hävittää.  Pihoilla se on kasvi, jolla voi nopeasti saada ison, peittävän ja uhkean pensaan.  Se on vaatimaton kasvupaikan suhteen.  Kesässä se kasvaa parimetriseksi. Se leviää nopeasti, jos sen antaa levitä.  Trimmerillä ja ruohonleikkurilla se pysyy kurissa.  Pieniin pihoihin sitä ei kannata istuttaa.  Maaseutumaisen mökin pihalla se on omiaan. Pensas leikataan syksyllä matalaksi, keväällä se lähtee innokkaasti kasvuun.  Syysväri sillä on ihan hieno.  Meillä ne kasvavat paikoissa, jossa ei ole paljonkaan multaa, vaan karkeaa metsämaata.    Emme ole yrittäneet pensaita hävittää, joten en tiedä kuinka sitkeä se on.  Voisin kuvitella, että aika sitkeä.  Helpot kasvit ovat pelastus puutarhalle, jota ei aina ehdi hoitaa tai viitsi hoitaa.  Rehevänä ne kasvavat ilman hoitoa. Tamäkin on varmaan joku tatarheimoon kuuluva.  Se kukkii  vähän myöhemmin ja on yhtä helppo kasvi.

Tuoksukurjenpolvi

  Kun haluaa joka paikassa viihtyvää, hienosti kasvavaa ja peittävää kukkaa, silloin kannattaa istuttaa Tuoksukurjenpolvi.  Siinä ei ole mahtavia kukkia, mutta lehtien tuoksu on hyvä.  Ei liikaa, mutta helposti havaittava tuoksu.  Sitä ei kannata istuttaa kukkien viereen, jotka haluaa nähdä.  Tuoksukurjenpolvi leviää jonkun verran, mutta ei liikaa.  Sitä voi jakaa ja se lähtee kasvamaan helposti. Puutarhasta löytyy paikkoja johon on vaikea löytää kukkaa.  On liian kuuma, kylmä, varjoisa tai tuulinen.  Tuoksukurjenpolvi on vaatimaton kasvupaikan suhteen. https://www.mustilapuutarha.fi/Tuoksukurjenpolvi Olen joutunut itse sitä jakamaan, kun se on levinnyt liikaa.  Muuten olen siihen tyytyväinen.  Vaatimaton ehkä, joku voisi sanoa rikkaruohoksikin.  Kaikki kukat ovat rikkaruohojen jälkeläisiä, jalostettuja vain.  Tuoksukurjenpolven kukat kestävät kauemmin kuin monen muun.

Juurikon poistaminen

Jos ja kun on tiedossa vähän työläämpi homma, tarvitsen aikaa valmistautumiseen.  En pysty suoralta kädeltä työntekoon. Kirsikkapuun juuriston ja kannon kaivaminen oli  juuri sellainen työ.  Mittailin sitä katseellani pari päivää.  Kanto  oli seissyt siinä jo pari vuotta puun kaatamisen jälkeen, levittäen juuristonsa kautta taimia joka puolelle puutarhaan, kolmen metrin säteellä.  Kaadoimme puun, kun se ei oikein voinut hyvin.  Yhtään kirsikkaa emme siitä saaneet.  Muutaman vuoden se kukki, sitten ei mitään.  Se tuli tiensä päähän. Lapio, kirves ja kanki,  siinä työkalut.  Pari tuntia siihen meni. Ensin lapioin ympäriinsä maata, että juuret näkyivät.  Juuret piti katkoa joka puolelta kirveellä ja välillä vääntää kangella.  Kyllä se siitä irtosi.  Yksin minulla olisi luultavasti mennyt kauemmin.  Onneksi isäntämies tuli kankeamaan köntin ylös.       Ei se niin loppujen lopuksi  kovin pitkäaikainen homma ollut.  Siihen oli vain ryhdyttävä.  Seuraava työ oli klapien pinoaminen.  Ei siihen