Siirry pääsisältöön

Pientä laittoa

Aina löytyy jotain kohennettavaa niin puutarhassa kuin kodissa.  Nyt alkaa olla viimeiset hetket pensaiden ja puiden istuttamiseen.  Kukkasipuleita voi vielä istuttaa pitkäänkin.  Puutarhamyymälöistä löytyy tarjouksia näin syksyn kynnyksellä.  Minäkin tartuin ruusutarjoukseen Terrassa.  Toiveena olisi keväällä, että saisin ihailla ruusua.  Siinä oli jäljellä vielä yksi pieni ruusu.




Puutarhasta löytyy muutakin ihailtavaa.  Punainen kärpässieni on kaunis ja sitä voi ihailla, mutta ei syödä.  



Perhonenkin yrittää vielä kankeana imeä mettä.  Pian niidenkin aika on tältä kesältä ohi.  Kaikenlaista kaunista vielä näkee syksyisessä puutarhassa.  Lehdet pysyvät vielä puissa jonkun viikon.  Sen jälkeen alkaakin kova haravointityö.  Puut alkavat valmistautua seuraavaan kesään.


Kotiinkin haluaa silloin tällöin jotain uutta.  Olen kauan pähkäillyt miten saisin kapeaan eteiseeni jonkun istuimen laitettua.  Katselin katalogeja ja minusta uudet huonekalut olivat aika kalliita.  En oikeastaan tiennyt miten se siihen mahtuisi, enkä halunnut ostaa kallista.  Kahteen pekkaan mietimme minkälainen siihen sopisi.  Minä annoin vähän mittaa: leveyttä saisi olla 30 cm ja pituutta 80-100 cm.  Mäntylevystä siihen sitten saatiin istuinosa ja vanhasta pirtinpenkistä jalat.  Hinnaksi tuli 10€.  Pirtinpenkki löytyi varastosta.  Kaikkea ei kannata heittää menemään.


Maalaamattomanakin olisi käynyt, mutta varastosta löytyi harmaa maalitölkki.  Sillä se sitten maalattiin ja se sai paikkansa tapettipolkuni päästä.  Välipuu on itse tehty, koska ei haluttu katkaista alkuperäistä. eihän sitä tiedä vaikka se tulisi vielä alkuperäiseen käyttöön.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jättitatar

Jättitatar on yksi ns. vieraslajeista, joita yritetään hävittää.  Pihoilla se on kasvi, jolla voi nopeasti saada ison, peittävän ja uhkean pensaan.  Se on vaatimaton kasvupaikan suhteen.  Kesässä se kasvaa parimetriseksi. Se leviää nopeasti, jos sen antaa levitä.  Trimmerillä ja ruohonleikkurilla se pysyy kurissa.  Pieniin pihoihin sitä ei kannata istuttaa.  Maaseutumaisen mökin pihalla se on omiaan. Pensas leikataan syksyllä matalaksi, keväällä se lähtee innokkaasti kasvuun.  Syysväri sillä on ihan hieno.  Meillä ne kasvavat paikoissa, jossa ei ole paljonkaan multaa, vaan karkeaa metsämaata.    Emme ole yrittäneet pensaita hävittää, joten en tiedä kuinka sitkeä se on.  Voisin kuvitella, että aika sitkeä.  Helpot kasvit ovat pelastus puutarhalle, jota ei aina ehdi hoitaa tai viitsi hoitaa.  Rehevänä ne kasvavat ilman hoitoa. Tamäkin on varmaan joku tatarheimoon kuuluva.  Se kukkii  vähän myöhemmin ja on yhtä helppo kasvi.

Juurikon poistaminen

Jos ja kun on tiedossa vähän työläämpi homma, tarvitsen aikaa valmistautumiseen.  En pysty suoralta kädeltä työntekoon. Kirsikkapuun juuriston ja kannon kaivaminen oli  juuri sellainen työ.  Mittailin sitä katseellani pari päivää.  Kanto  oli seissyt siinä jo pari vuotta puun kaatamisen jälkeen, levittäen juuristonsa kautta taimia joka puolelle puutarhaan, kolmen metrin säteellä.  Kaadoimme puun, kun se ei oikein voinut hyvin.  Yhtään kirsikkaa emme siitä saaneet.  Muutaman vuoden se kukki, sitten ei mitään.  Se tuli tiensä päähän. Lapio, kirves ja kanki,  siinä työkalut.  Pari tuntia siihen meni. Ensin lapioin ympäriinsä maata, että juuret näkyivät.  Juuret piti katkoa joka puolelta kirveellä ja välillä vääntää kangella.  Kyllä se siitä irtosi.  Yksin minulla olisi luultavasti mennyt kauemmin.  Onneksi isäntämies tuli kankeamaan köntin ylös.       Ei se niin loppujen lopuksi  kovin pitkäaikainen homma ollut.  Siihen oli vain ryhdyttävä.  Seuraava työ oli klapien pinoaminen.  Ei siihen

Tuoksukurjenpolvi

  Kun haluaa joka paikassa viihtyvää, hienosti kasvavaa ja peittävää kukkaa, silloin kannattaa istuttaa Tuoksukurjenpolvi.  Siinä ei ole mahtavia kukkia, mutta lehtien tuoksu on hyvä.  Ei liikaa, mutta helposti havaittava tuoksu.  Sitä ei kannata istuttaa kukkien viereen, jotka haluaa nähdä.  Tuoksukurjenpolvi leviää jonkun verran, mutta ei liikaa.  Sitä voi jakaa ja se lähtee kasvamaan helposti. Puutarhasta löytyy paikkoja johon on vaikea löytää kukkaa.  On liian kuuma, kylmä, varjoisa tai tuulinen.  Tuoksukurjenpolvi on vaatimaton kasvupaikan suhteen. https://www.mustilapuutarha.fi/Tuoksukurjenpolvi Olen joutunut itse sitä jakamaan, kun se on levinnyt liikaa.  Muuten olen siihen tyytyväinen.  Vaatimaton ehkä, joku voisi sanoa rikkaruohoksikin.  Kaikki kukat ovat rikkaruohojen jälkeläisiä, jalostettuja vain.  Tuoksukurjenpolven kukat kestävät kauemmin kuin monen muun.