Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2019.

Pientä laittoa

Aina löytyy jotain kohennettavaa niin puutarhassa kuin kodissa.  Nyt alkaa olla viimeiset hetket pensaiden ja puiden istuttamiseen.  Kukkasipuleita voi vielä istuttaa pitkäänkin.  Puutarhamyymälöistä löytyy tarjouksia näin syksyn kynnyksellä.  Minäkin tartuin ruusutarjoukseen Terrassa.  Toiveena olisi keväällä, että saisin ihailla ruusua.  Siinä oli jäljellä vielä yksi pieni ruusu. Puutarhasta löytyy muutakin ihailtavaa.  Punainen kärpässieni on kaunis ja sitä voi ihailla, mutta ei syödä.   Perhonenkin yrittää vielä kankeana imeä mettä.  Pian niidenkin aika on tältä kesältä ohi.  Kaikenlaista kaunista vielä näkee syksyisessä puutarhassa.  Lehdet pysyvät vielä puissa jonkun viikon.  Sen jälkeen alkaakin kova haravointityö.  Puut alkavat valmistautua seuraavaan kesään. Kotiinkin haluaa silloin tällöin jotain uutta.  Olen kauan pähkäillyt miten saisin kapeaan eteiseeni jonkun istuimen laitettua.  Katselin katalogeja ja minusta uudet huonekalut olivat aik

Mökki maaseudulla

Innostuin vähän puutarhahommista mökilläkin.  Pienet omenapuuni eivät ole oikein tykänneet kasvaa ja kukoistaa.  Koitin nyt tälläistakin hommaa: kaivoin puun ympäriltä maata ja laitoin multaa, kalkkia ja puuhaketta.  Puuhakkeen alle laitoin kankaan estämään edes vähäksi aikaa sammaleen kasvun.  Nurmikkoa siinä ei ole kasvanut juuri lainkaan, hapanta maata tuntuu olevan.  Ympärillä on havupuita.  Ensi kesänä nähdään onko auttanut. Lomalla on enemmän aikaa tehdä raskaimpia töitä.  Sammaleen poisto ei ollut ihan kevyintä työtä.  Pari kottikärryllistä tuli mättäitä poistettua kummankin puun alta. Kivikkokasvini oli lähtenyt hyvin kasvuun.  Ne peittävät kauniisti kiven pintaa valuen alaspäin.  Kannuksen kukat keräävät kesän viimeiset auringonsäteet ja houkuttelevat kesän viimeiset siivekkäät medenjuontiin.  Perhosia ei nyt näkynyt, johtuen sadekuuroista, mitkä välillä pimensivät taivaan. Pyöräiltyäkin hiukan tuli ihaillen maalaismaisemaa.  Olen ihaillut pientä ai

Kesäloma syyskuussa.

Viimeiset elokuun kauniit päivät olivat olemassa, kun kesälomani alkoi.  Pitkä kesä töissä alkoi jo tuntua raskaalta.  Viikon olen jo ollut lomalla ja väsymys alkaa helpottaa.  Monet lähtevät etelään rannoille makailemaan, se ei ole minun valintani.   Lomailun aloitin Kallosta, joka on aina kaunis. Aurinko paistoi ja linnut lepäilivät kivellä.  Merimetsokin kävi tutkailemassa vapaata paikkaa.  Lintuhan sekin on, mutta en sitä lajia haluasi Kallossa nähdä.  Tosin siellä käy niin paljon ihmisia kulkemassa, ettei se varmaan siellä viihtyisi. Tätähän me sinne mentiin katsomaan.  Englantilainen risteilijä poikkesi Mäntyluodon satamassa.  Se oli harvinainen tapaus.  Pitihän sitä mennä katsomaan. Ensimmäiselle lomaviikolle pitää mielestäni aina sijoittaa lomamatka jos on jonnekin menossa, saa sitten lopun lomaa lepäillä.  Matkustaminen on väsyttävää ja hauskaa.  Me teimme automatkan Ruotsin läpi Mo i Ranaan.  Maisemat olivat hienoja.  Valokuvat eivät aina tee oikeut